Vuoteen 2005 kestävässä Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimushankkeessa selvitetään, miten polttoaineen kulutusta voidaan vähentää ajoneuvoteknisillä toimenpiteillä, oikeanlaisilla ajoneuvovalinnoilla ja asianmukaisilla autojen huolloilla. Hankkeessa hyödynnetään VTT:n uutta raskaan ajoneuvokaluston tutkimuslaitteistoa, jonka avulla saadaan tarkkoja mittaustuloksia erilaisten ajoneuvoratkaisujen ja komponenttien vaikutuksesta energiankulutukseen.
Tutkimushankkeessa haetaan myös ratkaisuja siihen, miten kuljettaja voisi toimillaan vähentää ajoneuvon energiankulutusta. Painopistealueet ovat informaatiojärjestelmien ja kuljettajien opastusmenetelmien kehittämisessä sekä kuljetusyritysten toiminnan ohjauksessa. Tutkimuksessa pyritään myös yksittäisten ajoneuvojen ja kokonaisten ajoneuvojärjestelmien käytön optimointiin.
VTT Prosessien koordinoiman tutkimushankkeen toteuttamiseen osallistuvat lisäksi VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, Teknillinen korkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia ja Motiva Oy. Projektin rahoituksesta vastaavat useat eri rahoittajatahot kuten TEKES, Ajoneuvohallintokeskus ja liikenne- ja viestintäministeriö. Mukana on myös useita kuljetuspalveluiden ostajia ja tuottajia sekä muita alalla toimivia yrityksiä.
Päämääränä 5–10 %:n säästöt
Tutkimushankkeen tavoitteena on saavuttaa pysyvä 5–10 prosentin säästö polttonesteen kulutuksessa kehittämällä ajoneuvoja, niiden komponentteja ja ajoneuvojen käyttöä ohjaavia järjestelmiä.
Samalla pyritään yhdistämään ajoneuvoteknistä ja järjestelmätason osaamista ja määrittelemään raskaiden ajoneuvojen energiankulutukseen vaikuttavat tekijät. Samalla saadaan tietoa siitä, miten energiankulutusta voidaan vähentää ajoneuvoteknisillä ratkaisuilla ja optomoiduilla ajoneuvovalinnoilla.
Projektin kuluessa kehitetään informaatiojärjestelmiä ja menetelmiä, joilla opastetaan kuljettajia ja ohjataan kuljetusyritysten toimintaa.
Ajoneuvotekniikan puolella osaprojekteja ovat mittausmenetelmien kehitys, ajovastukset ja ajoneuvojen ominaiskulutus, ajoneuvon energiankulutuksen mallinnus, aktiivisen ajo-opastinlaiteen kehittäminen, rengashäviöiden minimointi, poltto- ja voiteluainetekniset keinot polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi sekä ajoneuvojen huolto ja päivitys.
Järjestelmätutkimuksessa keskitytään ajoneuvojen seurantajärjestelmien luomiseen, kuljetusyritysten energia- ja ympäristöseurantajärjestelmiin, linja-autojen ajoprofiileihin sekä kuljettajien koulutusmateriaaliin.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia