Renault Clio III

Muistattehan? Renault esitteli 90-luvun alussa vanhentuneen Viitosen paikalle uuden pikkuauton, joka totteli merkin numerokaavasta poiketen oikeaa mallinimeä. Jo ensimmäinen Clio edusti luokkansa parasta päätä: kolmessa Tuulilasin vertailussa (sijoitukset 4., 1. ja 2.) kiiteltiin erityisesti pirteää moottoria, väljiä tiloja ja hauskaa ajettavuutta.

Vuonna 1998 Clio uusittiin täysin. Törmäystestit olivat päivän sana, joten turvavarustelun ja korin jäykistämisen eteen oli tehty runsaasti töitä. Toisen sukupolven Clio olikin selvästi edeltäjäänsä tukevampi paketti. Matkustusmukavuus nousi uudelle tasolle, ja erityisesti meluttomuus ihastutti. Vertailuissamme menestys oli vieläkin makeampi – tuloksena kolme voittoa.

Auto oli kuitenkin yhdessä suhteessa alamittainen: sisätilat eivät kasvaneet aivan odotetulla tavalla, ja jäivät uusien kilpailijoiden esittelyn myötä suorastaan ahtaiksi. Niinpä ei ollut vaikea arvata, mihin Renaultin insinöörit paneutuisivat, kun kolmannen sukupolven suunnittelu alkoi.

Logiikka ei pettänyt. Uusin Clio – jota valmistaja kutsuu esittelymateriaalissa tunnusmerkinnällä III – on joka suunnassa kookkaampi: pituutta on reilut 17 cm, leveyttä liki 7 cm, korkeutta lähes 8 cm ja akseliväliä yli 10 cm enemmän. Nyt Clio on kutakuinkin pahimpien kilpailijoidensa kokoinen ja akseliväliltään jopa luokan pisimmästä päästä.

Kolmos-Clion erikoisin piirre löytyy keulasta: etuvalot tuijottavat pistävästi ja maskissa on jyrkkää kyömyä. Muu muotoilu on yllättävän säyseää – varsinkin kun muistelee Renaultin viime vuosien huiman näköisiä tuotantomalleja. Homma on ilmeisen harkittu, onhan persoonallisempaa pikkuista hakeville tarjolla Modus-tila-auto.

Tekniikkakaan ei tarjoa mitään mullistavaa, vaan pääpiirteet on jo esitelty muissa Renaulteissa. Pohjalevy alustarakenteineen on sama kuin Modusissa ja moottoritkin tuttuja. Bensapuolella kaupataan 1,2-, 1,4- ja 1,6-litraisia myllyjä, dieselrintamalla 1,5-litraista eri tehoversioina.

Manuaalivaihteiston tilalle saa joidenkin moottorien yhteyteen automatisoidun mekaanisen vaihteiston tai perinteisen automaatin. Myöhemmin on luvassa myös kaksilitrainen 140-heppainen bensakone sekä tätäkin kovempi Sport-malli, jonka konseptiversio nähtiin Frankfurtin autonäyttelyssä (ks. ennakkojuttu TL 9/05).

Ja skandaalihan siitä muodostuisi, jos uusi Renault ei pärjäisi Euro NCAP -törmäystestissä. Clio saavuttikin kyseisessä kokeessa – lähes kaikkien uusien automallien tapaan – täydet viisi tähteä. Turvatyynyjä on maksimissaan kahdeksan: etu- ja sivutyynyjen ohella turvaverhot ja kolmiovisessa mallissa myös Méganesta tuttu istuinturvatyyny kuuluvat kuvaan.

Avara tunnelma

Kasvaneet mitat huomaa selvästi, kun kapuaa autoon sisään. Ohjaamossa vallitsee tila-automainen tunnelma: istuma-asento on ryhdikäs, katto korkealla ja A-pilarit haittaavat nykytapaan näkyvyyttä etuviistoon.

Etäisyyssäätövaraa löytyy niin runsaasti, ettei pitkänkään kuskin tarvitse vetää penkkiä tappiin asti. Ajoasento löytyy edeltäjää mutkattomammin, sillä selkänojan kaltevuussäätö on muutettu portaattomaksi ja ratti sijoitettu selvästi aiempaa pystympään asentoon.

Tähän liittyy kuitenkin pieni varaus: ohjauspyörän pitkittäissäätö ei kuulu kaikkien versioiden varustukseen. Ajamastamme perusmallista tuo säätö puuttui, ja ratti jäikin hieman liian kauas. Pitkittäissäädöllä varustetuissa malleissa ongelmaa ei tietenkään ole.

Takaa löytyy tilaa vähintään yhtä reilusti kuin muissa neljän metrin autoissa. 180-senttinen ei valita oloaan, ja pidemmänkin koivet mahtuvat kyytiin, kun asiasta hieman neuvottelee etupenkkiläisten kanssa. Vain pää ottaa yllättäen aika herkästi kattoon kiinni.

Muunneltavuus on tutun sujuvaa: takapenkki kääntyy varustetasosta riippuen joko yhdessä osassa tai 60/40-suhteessa. Lisävarusteena saa takapenkin keskipaikalle erityisesti lapsille suunnitellun pääntuen.

Ajolenkillä tutustuimme neljään erilaiseen Clioon. Näistä 1,4-litrainen bensamalli tuntui selvästi tasapainoisimmalta. Moottori vetää nöyrästi ilman tuntuvaa tehopiikkiä, eikä meno hyytynyt jyrkissäkään nousuissa. Ero edellispäivänä ajettuun tehokkaimpaan dieseliin oli tietenkin selvä, mutta meikäläisittäin 1.4 on epäilemättä kiinnostavin vaihtoehto.

Lopullinen totuus Clion ajo-ominaisuuksista selviää vasta Suomen kamaralla. Joka tapauksessa alusta vaikutti yhtä aikaa sekä riittävän jämäkältä että mukavan pehmeältä. Vain sähköisesti tehostettu ohjaus esitti omia outouksiaan. Tässäkin suhteessa tosin havaitsimme selviä eroja: kolmantena ajoon saatu 1,6-litrainen tarjosi selvästi kahta edellistä paremman tuntuman.

Mainittu 1.6 kuljetti autoa hieman liukkaammin kuin kahta desiä pienempi mylly, mutta alavääntöä ei ollut olennaisesti enempää. Lopuksi otimme tuntumat perusversiosta eli 1,2-litraisesta. Sekin kulki tasamaalla mainiosti, mutta kukkuloille kiivetessä myllystä sai ottaa kaiken irti.

Dieselissä ja 1.4:ssä moottorin melu oli varsin hyvin vaimennettu. Sen sijaan pienin ja suurin bensakone pörisivät jo melko voimakkaasti.

Kilpailua tiedossa

Renaultin uusin ei siis tuottanut ensityyppien perusteella pettymystä. Ensi keväänä koittaa varsinainen pikkuautomittelö, kun kolmos-Clion ohella viivalle asettuvat täysin uudistuneet Fiat Punto sekä Toyota Yaris – eivätkä esimerkiksi Ford Fiesta tai VW Polokaan ole vielä vanhentuneita vastustajia.

Suomeen Clio III saapuu ensi keväänä. Valikoima kattaa aluksi bensakoneet, dieselien vuoro tulee myöhemmin. Hinnoista tai varustelusta – kuten esimerkiksi ajonvakautuksen kuulumisesta vakiopalettiin – ei vielä ole tietoa.

Jussi SaarinenLehdessä 11/2005