Renault Nordic aloittaa ensi vuoden alussa

252766
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 20.6.2007
toimitus TL-verkkotoimitus

Renault perustaa ajoneuvojen ja varaosien jakeluun keskittyvän oman tytäryhtiön, joka vastaa myös huoltopalveluista Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa 1.1.2008 lähtien.

Sisällys:

Volvo on vastannut Renaultin henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen sekä Renaultin varaosa- ja huoltopalvelujen toiminnasta Ruotsin, Norjan ja Tanskan markkinoilla vuoden 1982 alusta eli yli 25 vuotta. Suomessa toiminnot siirtyivät Volvo Autolle vuonna 1989, jolloin yhtiö osti Renault-maahantuojana toimineen Autorex Oy:n.

Suomessa Volvo-verkosto tervehti ilolla Renaultien tuloa, saivathan liikkeet myytävää myös alempiin hintaluokkiin. Yhteistyö merkitsi Renaultin myynnille nopeaa ja voimakasta kasvua. Uudet mallit Renault 19 ja Clio saavuttivat hyvän aseman myyntitilastoissa.

Kuviot kuitenkin muuttuivat, kun Ford osti Volvon henkilöautotuotannon. Maahantuonti ja jälleenmyynti ovat kuitenkin jatkuneet ennallaan kaikissa Pohjoismaissa, vaikka asia lieneekin hieman aiheuttanut kulmien kohottelua Fordin päämajassa USA:ssa.

Niinpä 18.8.2006 tullut ilmoitus yhteistyön päättymisestä tämän vuoden lopussa ei ollutkaan yllätys. Välittömästi alettiin spekuloida ajatuksella, että tuonti siirtyisi viime vuoden alussa toimintansa aloittaneen Nissan Nordicin yhteyteen.

Renaultilla on merkittävä osuus Nissanista, ja autojen kehityksessä ja tuotannossa tehdään erittäin paljon yhteistyötä. Tämän tason yhteistyötä markkinoinnissa ei kuitenkaan katsottu oikeaksi ratkaisuksi. Nissanin ja Renaultin mallistot ovat pitkälle samoissa luokissa kilpailevia, joten niiden myynti saman katon alta ei ole lopputuloksen kannalta järkevää.

Piirimyynti jatkuu ennallaan

Vuoden 2008 alussa toimintansa aloittava Renault Nordic Ab on tehtaan tytäryhtiö. Sen keskuspaikka on Tukholma, ja Helsinkiin, Osloon ja Kööpenhaminaan perustetaan aluekonttorit. Yhtiön henkilöstömääräksi tulee 170, joista 100 työskentelee pääkonttorissa Tukholmassa.

Suomen sivuliikkeen johtajaksi on 1.6.2007 alkaen nimitetty Timo Lehtonen. Hän on viimeksi toiminut BMW Suomen toimitusjohtajana. Sitä ennen hän toimi vuoteen 2004 Renault-johtajana Volvo Autossa. Sivuliikkeen henkilöstömääräksi tulee noin 20, ja pääosin henkilöstö tulee koostumaan nykyisen maahantuontiorganisaation henkilökunnasta. Sivuliikkeelle etsitään toimitiloja pääkaupunkiseudulla, jotta toiminta voidaan käynnistää vuodenvaihteessa katkoksitta.

Tukholman pääkonttori vastaa jokaisen neljän maan tukitoiminnoista ja markkinointikampanjoista vastatakseen Pohjoismaiden Renault-autojen kysyntään. Renault hyödyntää nykyistä jälleenmyyjäverkostoaan, joka on siis yhteinen Volvon kanssa. Uuden maahantuojan on solmittava jälleenmyyntisopimukset uudelleen.

Renault Nordicin toimitusjohtaja Alain Margaritopol toteaa seuraavasti:
“Pohjoismaat ovat yksi keskeisistä markkina-alueista, joihin aiomme panostaa. Renaultin tavoitteena on kasvattaa henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkina-osuuttaan Pohjoismaissa vuoden 2006 neljän prosentin tasosta seitsemään prosenttiin vuoteen 2013 mennessä. Tämä alue on selkeästi sellainen, jossa panostamme kasvuun tulevina vuosina.”

”Renault Commitment 2009 -toimintasuunnitelman mukaisesti Pohjoismaiden markkina-alueella julkistetaan 24 uutta Renault- ja Dacia-mallia. Kaikkiaan 13 näistä malleista julkistetaan vuonna 2008.”

”Renaultin itselleen asettamat kolme päätavoitetta, laatu, tuottavuus ja kasvu, edellyttävät, että vuoden 2009 myynti kasvaa vuoden 2005 tasoon verrattuna maailmanlaajuisesti 800 000 ajoneuvolla. Euroopan alue on tämän tavoitteen kannalta avainasemassa, ja analyysiemme perusteella olemme havainneet useita markkinoita, joilla Renaultin tuotemerkillä on kasvupotentiaalia.”

”Haluamme panostaa myyntiverkostomme tukeen, jotta jälleenmyyjät voivat tehostaa markkinointiaan omalla myyntialueellaan. Laajennetun ja uudistetun tuotemalliston lisäksi Renaultin jälleenmyyjät pääsevät tutustumaan uuteen Logan-malliin”, Margaritopol totesi.

Panostusta ympäristöön

Renault esitteli Renault eco2 -toimintasuunnitelman. Siinä yhtiö sitoutuu selkeästi valmistamaan tuotteita, jotka ovat sekä ympäristöystävällisiä että hinnaltaan edullisia. Tuotteet täyttävät ympäristöystävällisyyden edellytykset koko elinkaarensa ajan.

Ympäristöystävällisyyttä edistää se, että Renault eco2 -ajoneuvot ovat hinnaltaan edullisia, joten mitä enemmän niitä myydään, sitä vähemmän luontoa rasitetaan. Taloudellista ajotapaa arvostavat hyötyvät lisäksi pienestä polttoainekulutuksesta ja edistyneistä ja edullisista teknisistä ratkaisuista, joille joissakin tapauksissa myönnetään myös verohelpotuksia.

Renault eco2 -malliston julkaiseminen tukee Renault Commitment 2009 -toimintasuunnitelmaa: Yhtiön tavoitteena on sijoittua alhaisten CO2 -päästöissä maailman kolmen parhaan autonvalmistajan joukkoon. Vuoteen 2008 mennessä myytyjen miljoonan ajoneuvon CO2-päästöt ovat alle 140 g /km, ja niistä kolmanneksen jopa alle 120 g/km. Renault eco2 -ajoneuvot täyttävät kolme maailmanlaajuista ympäristönormia:

  • Ne valmistetaan ISO-14001-sertifioidussa tehtaassa.
  • Niiden CO2-päästöt ovat enintään 140 g/km (tai niissä voidaan käyttää biopolttoainetta).
  • Elinkaaren päättyessä 95 % niiden osista voidaan käyttää uudelleen, ja vähintään 5 % niiden muoviosista kierrätetään.

    Renault on tehnyt kehitystyötä biopolttoaineiden alalla, sillä yhtiö markkinoi bensiinin ja etanolin käyttöön soveltuvia Clio- ja Megane-malleja Brasiliassa jo vuosina 2004 ja 2005. Julkistaessaan helmikuussa 2006 Renault Commitment 2009 -toimintasuunnitelman yhtiö esitteli myös biopolttoainesuunnitelmansa.

  • Renault on yksi harvoista autonvalmistajista, joka tarjoaa biopolttoaineyhteensopivia malleja –Megane 1.6 16v -mallissa voi käyttää E85-polttoainetta (josta 85 % on bioetanolia).
  • Dieselmoottoreissa voidaan käyttää B30-biodieseliä. E85-yhteensopivalla moottorilla varustetut Megane Hatchback- ja Touring-mallit esitellään kesällä 2007 Ruotsissa.

    Logan ensi vuonna Suomeen

    Vuosi 2008 tulee siis olemaan Renaultin osalta melkoista uutuustulvaa. Esiteltäviin 13 malliin kuuluvat tammikuussa myyntiin tuleva uusi Laguna ja huhtikuussa kauppoihin saapuva uusi Twingo. Dacia Logan tulee Suomeen syksyllä 2008, myyntiin tulee porrasperämallin ja farmarin lisäksi kolmaskin malli.

    Boschin ennusteiden mukaan ns. halpamallien - joihin myös Logan lasketaan - myynti kasvaa ripeästi. Tähän ns. Low Price segmenttiin lasketaan autot, joiden nettohinta on alle 7 000 euroa. Vuonna 2010 Bosch arvioi näiden osuuden maailman automarkkinoista olevan jo 13 prosenttia. Keskimääräinen kasvu on viisi prosenttia, kun koko muun markkinan kasvun ennustetaan jäävän 2,3 prosenttiin.

    Halpamallien päämarkkinat ovat tietenkin kehittyvissä maissa kuten Kiinassa, Intiassa, Venäjällä ja Etelä-Amerikassa. Autoille on kuitenkin myös kysyntää Euroopassakin lähinnä vaihtoehtoina käytetyille. Loganin mahdollinen menestys Suomessakin tulee riippumaan hinnasta.

    Tapio Ketonen, tiedot Renault

  • Tykkää 0 Ei tykkää 0
    Juttuun liittyvät autot: Renault

    Kommentit

    0 kommenttia
    Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
    Hae auton tiedot

    Hae auton tiedot

    esim. Honda Civic

    Osta testiraportti

    Osta testiraportti

    Uutiskirje

    Uutiskirje

    Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

    RSS-syötteet

    RSS-syötteet

    Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

    Kerro mielipiteesi

    Kerro mielipiteesi

    Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

    Tuulilasi Facebookissa

    Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

    Autotalli.com