Renault sijoittaa 240 miljoonaa euroa AvtoVAZiin

Lada Priora 2009
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 1.12.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Venäjän pääministeri Vladimir Putin tapasi Pariisissa Renaultin johdon edustajia ja keskusteli keinoista, joilla Ladan autotehtaan tilannetta voitaisiin helpottaa. Tuloksena oli esisopimus, jonka mukaan Renault lisää panostustaan AvtoVAZissa antamalla teknologiaa ja välineistöä. Niiden arvoksi on ilmoitettu 240 miljoonaa euroa.

Venäjän pääministeri Vladimir Putin keskustelu Renaultin johdon kanssa ajoitettiin samaan yhteyteen, kun Pution kävi Renskan ja Venäjän kauppasuhteita käsittelevässä seminaarissa. Tätä aikaisemmin Putin oli hyvin suorasukaisesti esittänyt vaatimuksen Renaultin velvollisuudesta osallistua LadaVAZin taloudellisten vaikeuksien ratkaisemiseen. Jollei niin tapahtuisi, Renaultin omistusosuutta (25%) LadaVAZissa tultaisiin alentamaan.

Tuloksena oli esisopimus, jonka Renault ja AutoVAZin edustajat tallekirjoittivat. Lopullinen sopimus on määrä hyväksyä maaliskuuhun 2010 mennessä. Putinin alkuperäinen vaatimus 300 miljoonasta eurosta on muuttunut teknologiasiirroksi. Sen lisäksi Renault saattaa investoida AvtoVAZiin myös rahaa. Tältä osin on kysymys mahdollisuudesta ei velvoitteesta.

Vladimir Putin kertoi lehdistäölle, että Renaultin nykyistä 25 %:n omistusosuutta AvtoVAZissa saatetaan nostaa. Sopimuksen mukaan Renaultin nykyinen osuus ei ainakaan pienene. Muut Avto-VAZin osakkaat ovat Venäjän valtio, Venäjän Valtion Teknologia Yhtiö (Rostekhnologi) ja Troika Dialog Investment. Kaikilla osakkailla on 25 % osuus. 

Jos Renault-Nissan haluaisi tulevaisuudessa päästä Avto-VAZin enemmistöosakkaaksi, Venäjän hallitus olisi valmis harkitsemaan myönteisessä hengessä tällaista ajatusta. Omistussuhteiden muutos voisi tapahtua noin vuonna 2013 tai 2014.

LadaVAZin akuuttin ongelmien ratkaisemiseksiVenäjän hallitus ohjaa AvtoVAZille 1,7 miljardia dollaria (50 miljardia ruplaa). Renault puolestaan investoi lähitulevaisuudessa 240 miljoonaa euroa AvtoVAZin tehtaaseen teknologiasiirtoina ja mahdollisesti myöhemmin suorina investointeina. Lisäksi Avto-VAZ ja Renault-Nissan suunnittelevatNissan mallisarjan valmistamisen käynnistämistä  Venäjän itäisimmällä alueella.

AvtoVAZin toiminta tullaan organisoimaan uudelleen. Jatkossa tehdas ilmeisesti ryhtyy  valmistamaan kahta uutta Renaultin mallia, kahta Ladan mallia ja yhtä Nissanin mallisarjaa vuoden 2011 tai 2012 jälkipuoliskolla. Lada-mallien osuus tehtaan tuotannosta olisi 70 %.

Venäjän hallitus lisää tukeaan Ladalle, jotta autotehdas selviäisi lyhytaikaisista veloistaan. Ladan kustannustaakkaa on helpotettu siirtämällä 14 600 työntekijää AvtoVAZin tytäryhtiöiden palkkalistoille. Näiden työntekijöiden palkkakustannukset maksaa Samaran aluehallinto.

AvtoVAZin autotehdas on Venäjän tehottomimpia. Vuonna 2008 valmistui kahdeksan autoa yhtä työntekijää kohden. Renaultin Moskovan tuotantolaitoksessa valmistui samana vuonna 28 autoa työntekijää kohden. Renault on Venäjän autoteollisuuden suurin länsimainen valmistajakumppani.

Lada Priora edesta
Lada Priora takaa

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Lada
Avainsanat: AvtoVAZ, Putin, Renault

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com