Bahco on vuodesta 1999 lähtien kuulunut yhdysvaltalaiseen Snap-on-konserniin, joka on yksi maailman suurimmista ajoneuvoteollisuudelle sovitettujen työkalujen valmistajista. Konserniyhteistyön ansiosta Bahco on voinut koota yli 3 000 ajoneuvokorjaamoille tarkoitettua työkalua ja tarviketta yhteen luetteloon.
Korjaamotarvikeluettelon tuotteista noin tuhat on uutuuksia meikäläisillä markkinoilla. Luettelon uutuustuotteista lähes 300 on tarkoitettu autojen korjaukseen – loput 700 uutuutta ovat asentajien työvälineitä kuten hylsyjä, erilaisia avaimia, tarvikkeita ja työkaluvaunuja ja -kaappeja.
Bahcon työkalut on tarkoitettu pääasiassa ajoneuvokorjaamoille, mutta ne sopivat tietysti myös tee se itse -mekaanikoille.
– Snap-on-ryhmän osana käytettävissämme on uusin tieto ja teknologia työkalujen kehittämiseksi. Tämän ansiosta voimme tarjota markkinoiden ehdottomasti laajimman valikoiman työkaluja ja työkalutarvikkeita suomalaisille ajoneuvokorjaamoille, sanoo Bahcon Suomen johtaja Jukka Salonen.
Työkalut on sovitettu pohjoismaisiin vaatimuksiin muun muassa ergonomian suhteen. Työkalumateriaalin paksuus on minimoitu, jotta niitä voitaisiin käyttää ahtaissa tiloissa.
Kaikki Bahcon luettelossa olevat tuotteet ovat varastotavaraa ja saatavissa Pohjoismaiden markkinoilla. 250-sivuinen luettelo on käännetty pohjoismaisille kielille. Sen voi ladata pdf-muodossa Bahcon kotisivulta osoitteesta www.bahco.com Bahcon korjaamotuoteluettelo sisältää yli 3 000 ajoneuvokorjaamoille sovitettua työkalua.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia