Englannissa uusien autojen markkinat kääntyivät nousuun ensimmäisen kerran 15 kuukauteen. Syynä on romutusbonus. Se vaikuttaa erityisesti yksityishenkilöiden autohankinnoissa. Ne lisääntyivät 33 % edellisvuoden heinäkuusta. Samaan aikaan yritysautojen hankinnat olivat edelleen miinuksella edellisvuoteen verrattuna.
Englannin markkinoilla yritysautoilla on hyvin suuri osuus uusien markkinoista. Tammi-heinäkuun aikana yrityslohkoon on mennyt autoja 575 000 kappaletta, kun yksityislohkon rekisteröintimäärä on noin 507 000 kappaletta. Yrityslohkon määrä on lähes 35 % edellisvuotta pienempi, kun yksityislohko on nyt noin 15 % viime vuoden tammi-heinäkuun lukuja jäljessä.
Heinäkuussa markkinalohkojen suhteissa tapahtui kiinnostava muutos. Yksityislohkoon meni autoja noin 78 000 kappaletta, kun yrityskäyttöön rekisteröitiin noin 79 000 autoa. Heinäkuussa bensiinikäyttöisten autojen osuus kokonaismarkkinoista oli 60 %. Yksi niiden suosion syistä on huomattavan korkea dieselvero, joka nostaa dieselpolttoaineen hinnan erittäin korkeaksi.
Romutusbonus käynnistettiin toukokuun 18.päivänä. Aluksi ostajat ihmettelivät, kuinka järjestelmä toimii. Kauppa lähti käyntiin, ja huomattava osa autoista meni tehdastilauksiin. Vaikutukset näkyvät ensirekisteröinneissä heinäkuun luvuissa.
Heinäkuun top 10 mallisarjaa Englannissa
Heinäkuussa uusia autoja rekisteröitiin Englannissa 157 149 kappaletta. Vaikka määrä oli suurempi kuin autokauppa oli ennakoinut, rekisteröinnit olivat edelleen noin 10 % pitkän ajan heinäkuun keskiarvoja pienemmät. Kymmenen vuoden keskiarvo on noin 178 900 autoa.
Romutusbonus lisäsi erityisesti yksityishenkilöiden hankintoja. Tosin ensimmäiset vaikutukset nähtiin jo kesäkuussa, kun yksityislohkon rekisteröinnit kääntyivät nousuun. Heinäkuussa yksityishenkilöiden nimiin rekisteröitiin kuitenkin enemmän autoja kuin kertaakaan vuoden 2004 jälkeen.
Romutusbonus on lisännyt erityisesti pienikokoisten autojen myyntiä. Minikokoisten (esimerkiksi Toyota Aygo, Citroën C1, Peugeot 107) autojen myynti yli kolminkertaistui). Markkinalohkon osuus kaikista rekisteröinneistä yli kaksinkertaistui (15,7 %:sta 37,5 %:iin).
Mallisarjatilastossa ykkösenä oli Ford Fiesta kuten kahdeksan kertaa viimeisten 9 kuukauden aikana. Suurimman hyppäyksen teki Hyindai i10, joka nyt kipusi ensimmäisen kerran Englannin top 10-listalle.
| Sija | Mallisarja | 7/2009 | 1-7/2009 | Mallisarja |
| 1 | Ford Fiesta | 8 976 | 66 980 | Ford Fiesta |
| 2 | Ford Focus | 7 934 | 55 875 | Ford Focus |
| 3 | Vauxhall Corsa | 5 920 | 49 545 | Vauxhall Corsa |
| 4 | Vauxhall Astra | 5 705 | 34 697 | Vauxhall Astra |
| 5 | VW Golf | 4 101 | 29 992 | VW Golf |
| 6 | Peugeot 207 | 3 957 | 25 903 | Peugeot 207 |
| 7 | Vauxhall Insignia | 3 340 | 22 664 | Vauxhall Insignia |
| 8 | BMW 3 -sarja | 3 292 | 20 494 | BMW 3 -sarja |
| 9 | Hyundai i10 | 3 084 | 20 238 | Hyundai i10 |
| 10 | Renault Clio | 2 837 | 20 001 | Audi A3 |
TL-verkkotoimitus/JV; tiedot SMMT UK
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia