Rullaluistelijan kuolema

201321
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 20.6.2001
toimitus TL-verkkotoimitus

Espoolainen ikämies, kokenut rullasuksihiihtäjä, hankki rullaluistimet ja harjoitteli seuraavien kolmen viikon aikana päivittäin niiden käyttöä. Mökkinsä lähistöllä Tammisaaressa hän lähti hiljaiselle sivutielle luistelulenkille. Tutulla tiellä henkilöautoa ajanut nainen oli niin vahvasti humalassa, että hän ajautui tien vasempaan laitaan, eikä havainnut rullaluistelijaa.

Sisällys:

Lauantain, vuoden 1997 heinäkuun viidennen päivän, illansuussa Tammisaaressa oli erittäin kaunis sää. Se suosi myös naapurikaupunki Hangon regattaa. Jokseenkin itä–länsi-suuntaan kulkevalla Prästkullantiellä Krokbyssä, kuuden ja puolen kilometrin päässä Hangontien risteyksestä, lämpö ylsi hellerajaan eli 25 asteeseen varjossa.

Prästkullantieltä pohjoiseen, Tenholaan päin, johtavan tien risteyksen tuntumassa asuva mies istuskeli pihakeinussaan ja näki Tammisaaresta päin tulevan rullaluistelijan. Hän kiinnitti huomiota siihen, että tummiin shortseihin ja vaaleaan T-paitaan pukeutunut, vaaleaa kypärää ja tummia suojuksia käyttävä luistelija eteni kulkusuunnaltaan tien vasemmassa laidassa, niin kuin jalankulkijan pitääkin.

Rullaluistelija

Rullasukset olivat kunnostaan erinomaista huolta pitävälle 64-vuotiaalle espoolaiselle miehelle hyvin tutut välineet jo monen vuoden ajalta. Viime vuoden kesäkuun puolivälissä hän oli hankkinut rullaluistimet sekä kypärän ja muut suojukset.

Mies oli tullut mökilleen Tammisaareen perjantai-iltana. Lauantaina iltapäivällä hän sanoi tekevänsä rullaluistimilla lenkin. Tyttärensä tiedusteluun isä vastasi luistelevansa Prästkullan suuntaan. Mies siirtyi autolla mökiltä Prästkullantien varteen ja pysäköi pienen sivutien suulle. Hän pani päähänsä kypärän sekä kiinnitti polvi-, kyynärpää- ja rannesuojukset. Rullaluistimet olivat sutjakalle, 176-senttiselle ja 64 kiloa painavalle miehelle vähän liian väljät, sillä hän veti jalkaansa neljät sukat päällekkäin.

Hän lähti luistelemaan asfaltoidun, hyvin kapeapientareisen tien vasenta laitaa kohti Prästkullaa. Noin kolme kilometriä luisteltuaan hän tuli pihakeinussa istuvan miehen näkyviin.

Rattijuoppo

Prästkullan suunnalla, noin viiden kilometrin päässä Tenholaan johtavan tien risteyksestä, lähti 56-vuotias tammisaarelainen nainen ajamaan 96-mallista Mitsubishi Lanceria, vaikka hän ei olisi missään tapauksessa saanut tehdä niin, sillä hän oli alkanut nauttia alkoholia riitelyn seurauksena.

Enemmän kuin kaksinkertaisesti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän promillemäärän saavuttaminen vaatii todellista ryyppäämistä. Vaikka naisen aistit toimivat hyvin sumeasti, hän oli kuitenkin kiinnittänyt turvavyönsä, ennen kuin oli lähtenyt ajamaan. Hän tuli lännestä päin Prästkullantietä, jolta hän aikoi kääntyä Tenholaan päin eli ajosuunnastaan vasemmalle. Tiellä oli 80 km/h nopeusrajoitus.

Ennen mainittua risteystä tie oli hänen ajosuunnaltaan satojen metrien matkalta hyvin suoraa. Sitten alkoi sulkuviiva. Muutamia kymmeniä metrejä ennen etelään kääntyvän Smedsedentien risteystä tie alkoi kaartua loivasti oikealle. Sillä kohdalla tien pohjoisreunassa oli bussipysäkki, jonka alueelle, samoin kuin Smedsedentien suulle, oli levitetty uutta, vielä tasoittamatonta asfalttia.

Kello oli muutamaa minuuttia vaille 16.30. Keskikesän aurinko paistoi korkealta naisen auton takaa eikä varmaan voinut häikäistä peilienkään kautta.

Äkkiä nainen havaitsi aivan lähellä edessään ihmishahmon, jonka hän ehti tunnistaa rullaluistelijaksi. Hän ei kuitenkaan kyennyt tekemään mitään törmäyksen välttämiseksi.

Hirvittävä törmäys

Pihakeinustaan rullaluistelijan nähnyt mies oli mennyt sisälle taloonsa ja kuuli nyt kovan pamauksen Prästkullan suunnalta. Melko pian sen jälkeen asfaltilla jarruttavan auton renkaat vinkuivat. Mies katsoi ikkunasta ja näki henkilöauton pysähtyneenä Tenholaan johtavan tien risteyksessä, keskellä tietä.

Vasta törmäyksen jälkeen autoa kuljettava nainen oli tehnyt paniikkijarrutuksen ja pysähtynyt noin 150 metrin päähän törmäyspaikasta. Mies kiirehti henkilöauton luokse, joka oli yhä käynnissä, ja naiskuljettaja istui vielä paikallaan. Mies näki, että autoon oli tullut pahoja vaurioita. Hetken kuluttua nainen tuli ulos autosta ja sanoi ajaneensa rullaluistelijan päälle.

Mies alkoi kulkea auton tulosuuntaan ja havaitsi runsaan sadan metrin päässä tien pohjoislaidassa, Smedsedentien risteyksessä olevien tienviittojen juurella, kyljellään jalat makaavan miehen. Luistimet ja kypärä olivat irronneet. Kypärä oli lähellä, mutta luistimet olivat lentäneet jonnekin kauemmaksi.

Aluehälytyskeskus otti vastaan miehen suorittaman hälytyksen kello 16.29. Kello 17.02 poliisi puhallutti naisen. Hänen veressään oli alkoholia 2,6 promillea. Toinen puhallutus kello 18.20 kertoi promillemääräksi 2,2. Verikokeen tulos myöhemmin oli 1,74 promillea. Lääkeaineita ei naisen veressä ollut.

Noin puolentoista tunnin kuluttua onnettomuudesta rullaluistelijan omaiset tulivat onnettomuuspaikalle. He olivat osanneet lähteä etsimään liian pitkään viipynyttä miestä tämän oman ilmoituksen mukaan oikeasta suunnasta.

Auton renkaista ei ollut jäänyt oletetulle onnettomuuspaikalle mitään jälkiä. Auton nopeudeksi on laskettu 70–80 km/h.

Auto kuin hirvikolarin jäljiltä

Rullaluistelija oli osunut auton keulan vasempaan kulmaan. Kaikki vauriot näkyivät auton vasemmalla puolella. Ne ulottuivat keulasta konepellin, tuulilasin ja katon kautta takaikkunan viereiseen pystypalkkiin asti.

Auton vaurioista ja esineitten sirottumisesta on pääteltävissä, että auto on osunut luistelijaan auton suunnalta tien vasemmassa laidassa tien pohjoispuolella sijaitsevan bussipysäkin itäreunan tuntumassa, noin 30 metrin päässä Smedsedentien risteyksestä.

Sillä kohdalla tie jo hieman kaartaa auton tulosuunnalta oikealle. Otettaessa huomioon humalaisen ajajan heikentynyt reaktiokyky, on todennäköistä, että auto on vain ajautunut suoraa tielinjaa eteenpäin loivan kaarteen ulkoreunaan.

Toinen mahdollisuus liittyy onnettomuuspaikan tiemerkintöihin ja asfaltin uusimiseen. Ajoradan keski- ja sulkuviivat olivat tuohon aikaan melko kuluneita. Tien pohjoispuolella sijaitsevan bussipysäkin uuden asfaltin kohdalta puuttui katkoviiva, reunaviivan jatke. Lisäksi Smedsedentien suulla oli kaistale uutta mustaa asfalttia.

Vahva humalatila teki tienristeyksestä vasemmalle kääntymistä aikovan naisen näköhavainnoista epämääräisiä. Ennakoiko hän kääntymisen väärin ja siirtyi viivattoman bussipysäkin kohdalla tien vasempaan laitaan?

Törmäys takaapäin

Kuljettaja selviytyi törmäyksestä lievillä naarmuilla. Rullaluistelija sai useita vakavia vammoja, joista jokainen yksistään olisi johtanut kuolemaan. Vammoista ja uhrin vartalon jäljistä on voitu suurella todennäköisyydellä päätellä, että auto on osunut häneen takaapäin.

Tämä merkitsee sitä, että luistelija oli kääntynyt jossain Smedesedentien tuntumassa takaisin tulosuuntaansa ja alkanut luistella Tammisaareen päin jälleen suunnaltaan tien vasemmassa laidassa.

Tapauksen oikeuskäsittelyssä on ollut vahvasti esillä myös sellainen käsitys, että auto olisi törmännyt luistelijaan edestäpäin. Tämä näkemys on kuitenkin pahasti ristiriidassa törmäykseen liittyvien jälkien, uhrin vammojen ja rullaluistelijan todennäköisen käyttäytymisen kanssa.

Tuntuu erittäin epätodennäköiseltä, että huolellinen ja liikenneturvallisuutta korostava mies olisi hieman katveisessa tienkohdassa siirtynyt ajoradan yli ulkokaarteen puolelle ja alkanut tavoistaan poiketen luistella tien oikeassa laidassa.

6. Käräjäoikeuden tuomio

Keskiviikkona maaliskuun 18. päivänä 1998 Raaseporin käräjäoikeus antoi tuomionsa tästä tapauksesta. Henkilöauton kuljettaja tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta yhden vuoden ja 10 kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Sen koeaika päättyy 17. päivänä maaliskuuta vuonna 2001.

Nainen määrättiin myös poikkeuksellisen pitkään ajokieltoon, joka päättyy mainittuna päivänä. Lisäksi hänet tuomittiin 90 päiväsakkoon, jonka summa oli 5 490 markkaa. Tuomiosta on valitettu Helsingin hovioikeuteen.

Tuulilasi 7/98

Tapani Iivari

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com