Uutisissa kerrottiin eilen, että Saab on myyty ruotsalaiselle urheiluautoja valmistavalle Koenigseggille. Useimmiten suurempaa huomiota ei kiinnitetty siihen, että Ruotsin valtion edustajana toiminut valtiosihteeri huomautti Saabin jatkumisen ehtona olevan neljä asiaa. Yksi keskeisimmistä on se, että Koenigsegg ja sen kanssa ostajaryhmittymän muodostaneet hankkivat lisää pääomaa 300 miljoonaa euroa, jotta valtiovalta olisi valmis antamaan valtiontakuun Saab Automobile-yhtiön hakemalle luotolle , jonka myöntää Euroopan Investointipankki.
Christian von Koenigsegg kertoi Ruotsin tietotoimistolle eilen, että Koenigsegg tarvitsee ylimääräisen noin sadan miljoonan euron suuruisen lainan valtiolta, jotta Saabin osto GM:ltä saadaan päätökseen. Koko kauppasummasta Koenigseggin muodostama ostajaryhmä on saanut katettua noin 70 %. Tähän osuuteen sisältyy myös tulovirta, joka saadaan, kun GM maksaa noin 280 miljoonaa euroa uusille omistajille päästäkseen eroon yhtiön konkurssiuhasta ja velkavastuista.
Lehdistössä katsotaan, että Koenigsegg yrittää painostaa Ruotsin valtiota antamaan lisää rahoitusta kaupan toteuttamiseksi. Svenska Dagbladetin toimittaja Jonas Fröbergin arvio tilanteesta on lyhyt ja selkeä: "Riski Saabin alasajosta on nyt suurempi kuin viikko sitten". Kaiken lisäksi Saabille on nyt yhä vaikeampi löytää uutta mahdollista ostajaa.
Talouslehti Dagens Industrin toimittaja Håkan Matson puolestaan toteaa, että Koenigseggin tapa painostaa valtiovaltaa antamaan lisärahoitusta jättää suuhun epämiellyttöävän jälkimaun. Mikään ei hänen mukaansa muuttunut esisopimuksen myötä selkeämmäksi. Aivan kuin kyseessä olisi ilmapallo. Koenigsegg sijoittaa omaa rahaa kauppaan vain 720 miljoonaa Ruotsin kruunua, siis hieman yli 70 miljoonaa euroa, mutta haluaa saada nyt valtiolta lainaksi satoja miljoonia euroja.
Lehdistössä arvioidaan yleisesti, että tässä tilanteessa ollaan ruotsalaisten veronmaksajien rahaa sijoittamassa hyvin epävarmaan hankkeeseen. Koko hanke saattaa kariutua.
Veronmaksajan etuja ajaa Ruotsin hallitus ja erityisesti sen elinkeinoministeri Maud Olofsson. Tähän saakka hän on selkeästi ilmoittanut, ettei valtion rahaa Saabin toiminnan jatkamiseen tipu kruunuakaan lisää.
Poliitikko joutuu asiaa päättäessääm kohtaamaan kansalaisten odotukset. Jos ministeri ja Ruotsin hallitus päättävät pitää linjansa, eikä Saabin ostajien onnistu hankkia lisää yksityistä rahoitusta hankkeeseen, Saabin autotehdas suljetaan. Päätös merkitsisi tuhansien työpaikkojen katoamista. Eivätkä vaikutukset rajoitu vain Saabiin. Samalla koko Ruotsin autoteollisuusklusteri joutuisi erittäin suuriin vaikeuksiin. Seuraukset olisivat niin vakavia, että Ruotsin hallitus tuskin on valmis sellaista päätöstä tekemään. Tämä asia on selvä myös Koenigseggille.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia