Saab 9-3 Sport Sedan 1.9 TiD

219379
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

UUDET AUTOT | 20.11.2004
toimitus TL-verkkotoimitus

Saab jatkaa GM-konserniin kuulumisen hyödyntämistä: 9-3-mallisto sai kaksi eritehoista 1,9 litran dieseliä. Vanha 2,2-litrainen väistyy syrjään.

Saabin pitää kasvaa. Se on GM:n toivomus ja vaatimus ruotsalaisille. Euroopan ulko- puolella kasvua haetaan uusien mallien voimalla, kun Euroopassa nousuun pyritään merkin kilpailukykyä kasvattamalla.

Erilaisten nelivetomallien ja tila-autojen lisäksi myös diesel on kuumaa kamaa Euroopassa. Nakuttajien määrä lisääntyy kiihtyvällä tahdilla, ja varsinkin vanhan mantereen tärkeimmillä myyntialueilla ei pärjää ilman modernia ja suorituskykyistä nakuttajaa. Ei siis ihme, että Saabillakin ennustetaan nyt myyntiin tulevan kahden eritehoisen 1,9-litraisen dieselin kaappaavan peräti 40 prosentin osuuden mallin myynnistä.

Uudet moottorit tulevat Saksan Kaiserslauternissa. Toisen sukupolven common rail -monipistesuoraruiskutus hyödyntää 1600 barin paineita, joten polttonesteen syöttö tapahtuu useamman ruiskutuskerran ansiosta entistä tarkemmin. Hyötysuhde kasvaa, ja päästöt vähenevät.

Moottori täyttääkin EU4-tason jo nyt – mutta ei ilman hiukkassuodatinta. Suodattimen hyvänä puolena on tosin moniin muihin verrattuna se, että se puhdistaa itse itsensä eli on täysin huoltovapaa.

Uusien moottoreiden isoin asiakas on Opel, mutta käyttäjiksi kirjataan myös muita GM:n merkkejä. Saabin lisäksi moottoreihin pääsevät kiinni luonnollisesti Fiat- yhtymän tuotteet. Opeleista moottoreita nähtäneen Astran, Vectran ja Signumin keulalla.

Koneesta on kaksi eri versiota: pirteämpi 16-venttiilinen, kahdella yläpuolisella nokka-akselilla varustettu 150 hv -versio ja matalampiviritteinen 8-venttiilinen, yhdellä nokka-akselilla varustettu 120 hv -versio. Näistä koeajettavissa oli vain tehokkaampi, punaisella t-kirjaimella varustettu pata.

Vanhaan 2,2-litraiseen verrattuna uusi naku on selkeästi modernimpi. Tehosuhde on parempi ja moottori on myös vähäruokaisempi. Voimanlähde on kuitenkin yllättävän äänekäs. Koneen laulu kantautuu selvästi ohjaamoon.

Muuten moottorista ei ole pahaa sanottavaa. Se vääntää ilahduttavan hienosti jo varsin alhaalta, menossa on maantiellä samaa fiilistä kuin Saabin bensaturboissa. Tehonpuute ei tule missään vaiheessa vastaan. Suomessa pärjää vähemmälläkin.

Molempien moottorien jatkeena on vakiona 6-vaihteinen manuaali, mutta 150 hv -version saa myös 6-lovisella automaatilla. Se on ehdottomasti se mukavampi vaihtoehto.

Suomeen uudet 9-3-dieselit saapuvat alkuvuodesta 2005. Hintaeroa tehoversioilla on Suomessa vain 1 000 euroa. Vaikuttaisi siltä, että tällä yritetään suunnata ostajia oikean ostoksen pariin.

Saab 9-3 - faktat (suluissa automaatin arvot)
  120 hv 150 hv
Iskutilavuus cm3 1 910 1 910
Teho kW (hv) 88 (120) 110 (150)
r/min 4 000 4 000
Vääntö Nm 280 315
r/min 2 000 2 000
0-100 km/h s 11,5 9,5 (11,0)
Huippunopeus km/h 200 210 (210)
Yhd. EU-kulutus l/100 km 5,8 5,9 (7,2)
Hinnat euroa 35 150 36 150

Vesa EskolaLehdessä 8/2004

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: 9-3, Saab

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com