Kolme raavasta körilästä seisoo farkku-Saabin vierellä Tuulilasin autotallissa. On sisätilojen mittaamisen aika. ”Nyt tulee ahdasta”, voi lukea koeistujien huulilta. Käsky käy, ovet aukeavat ja miehet ahtautuvat takapenkille.
Tunnelma muuttuu hetkessä. Täällähän on tilaa enemmän kuin olisi uskonut! Joukon pisin istuu reunapaikalla, eikä ohimoa ahdista. Etuistuin ei myöskään tunge syliin, kunhan sitä on siirretty aavistuksen verran eteenpäin, ja 46-numeroiset kengätkin heiluvat vapautuneesti. Keskellä istuva kehuu niin ikään oloaan. Reisitukea raati alkaa hetken istuttuaan kaivata enemmän.
Seuraavaksi tavaratila täytetään tutun sinisillä juomakoreilla. Mittayksiköiden väliin jää tällä kertaa melkoisesti ilmaa – loppusaldona kymmenen koria. Ei mikään mahtisuoritus, mutta välipohjan alta näyttää löytyvän lisää tilaa kahdessakin eri tasossa.
Metalliset kuormansidontalenkit, takapilareihin sijoitetut sisävalot, alhainen kuormauskynnys ja suojattu puskurin yläpinta saavat koeryhmän ajattelemaan Trollhättania lämmöllä. Kookkain mittamies tosin kolhaisee päänsä avatun takaluukun reunaan, mutta mitäs pienistä.
Sitten kannetaan toimituksen omat lastenvaunut konttiin. Homma sujuu sutjakasti, ja taiteltavan välipohjan avulla rattaat uppoavat niin syvälle, että rullapeitteen saa vedettyä paikoilleen. Muunneltavuuskoekaan ei nosta hikikarpaloita otsalle. Selkänoja kääntyy kahdessa osassa melkein vaakatasoon, eikä etuistuimia tarvitse siirtää eteenpäin. Suksiluukku kruunaa skanditunnelman.
Kun miehet vielä muistelevat, ettei ajettavuudessa tai kuljettajan ympäristössä ole juuri mitään moittimista ja muriseva turbokonekin liikuttaa autoa livakasti, ei soraääniä juuri kuulu. Onhan se kallis – samalla rahalla saa selvästi tilavampia farkkuja – mutta kuten yhdessä todetaan, kaikki eivät turhaa lääniä tarvitse.
Kun tilat on käsitelty, keskustelu hairahtaa sivuraiteelle eli koeajoauton vaihteistoon. Tavallisen automaattikaavan vierellä on käsinvalintamahdollisuus, josta puuttuu kaikkien yllätykseksi kickdown-asento! Kaksi testaajaa pitää tätä aivan ehdottomana juttuna: kun vaihde pysyy päällä kaasupolkimen asennosta riippumatta, voi muhkeasta alaväännöstä nauttia täysin siemauksin.
Kolmas sen sijaan kritisoi ratkaisua turvallisuussyistä – alaspäinvaihdon puute saattaa tulla yllätyksenä ohituksissa. Yhtä mieltä porukka on siitä, että näin toteutettu automaatti on hyvin lähellä manuaalivaihteistoa. Ja onhan vierellä aina tuttu ja turvallinen D-asento.
| Saab 9-3 SportCombi - faktat | |
| Iskutilavuus |
1 998 cm3
|
| Teho |
155 kW (210 hv)/5 500 r/min
|
| Vääntö |
300 Nm/2 500 r/min
|
| 0-100 km/h |
8,8 s
|
| Huippunopeus |
230 km/h
|
| Yhdistetty EU-kulutus |
9,8 l/100 km
|
| Hinta |
46 850 euroa
|
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia