Saab, Frankfurt ja Kiina

Saab-arvonta2
Tykkää 16 Ei tykkää 8
Kommentit

2

AUTOMARKKINAT | 15.9.2011
jormavii Jorma Viitanen

Saabin oli määrä esitellä Frankfurtin autonäyttelyssä uusi 9-5 –mallisarjan farmari. Jo kesällä selvisi, että aikomuksen toteutuminen on vaakalaudalla. Autoja ei ollut valmistunut moniin viikkoihin. Saab ilmoittikin vetäytyvänsä Frankfurtin näyttelystä. Mutta nyt Saabin työntekijöiden edustajat ovat Frankfurtin näyttelyssä.

 

Mistä kysymys?

Kun Saab päätti jäädä pois Franfurtin näyttelystä, se oli yhtiön sisällä varmasti tuskallinen päätös. Tavoitteena oli esitellä uuden Saab 9-5 -mallisarjan farmariversio.

Sen sijaan yhtiö joutui kertomaan, että se säästää. Katsottiin paremmaksi  yhtiön ja sen asiakkaiden kannalta, että rahat käytetään uusien automallien kehittämiseen ja markkinoille tuomiseen.
Kuullostaa järkeenkäyvältä. Mutta mitä luultavimmin vetäytymispäätös merkitsi samalla sitä, että näyttelyn järjestäjä esittää Saabille laskun. Se ei tietenkään määrältään yllä yhtä suureen summaan kuin kaikki ne kustannukset, joita täysimittainen osallistuminen olisi aiheuttanut. Mutta ei näyttelyn järjestäjä muitta mutkitta hyväksy myöhään tapahtuvaa vetäytymistä. Varattua tilaa ei oitis voi myydä jollekin toiselle.

[

Pyhimys-Volvo Frankfurtissa

Parhaillaan Frankfurtin autonäyttelyssä on  Saabille varatulla alueella melko tyhjää. Mutta keskellä aluetta seistä jököttää yksi auto - vanha  Pyhimys-Volvo.  Se tuo väistämättä näyttelyssä käyville mieleen Ruotsin autoteollisuuden  ja sen viimeaikaisen kehityksen. Toisin kuin Saabilla, Volvolla toiminta jatkuu. Eivätkä kiinalaiset ole olleet esteenä menestymiselle.


Saabin alue Frankfurtissa
Saabille varattu osasto näkyy Frankfurtin näyttelyoppaassa. Osasto on kuitenkin tyhjä. Pyhimys-Volvo täyttää tilan. Volvo jakaa näyttelyvieraille vesipulloja, ja kertoo Ocean Race- purjehduskilpailusta..

 

Saabin neljä uutista

Saabia konkurssiin hakevien joukko on kasvanut tänään yhdellä.  Talvella tv-spotin Saabille valmistanut tuotantoyhtiö hakee saataviaan. Saab ei ole maksanut laskua, joka erääntyi  maaliskuussa alussa. Summa ei ole erityisen suuri, mutta maksamatta se on edelleen.

Toinen uutinen pyrkii vakuuttamaan lukijoita siitä, että Saabin kiinalaiset sopimusosapuolet Pang-Da ja Youngman haluavat pitää lujaa kiinni Saabista. Nyt kiinalaiset lupaavat noin 90 miljoonan euron investointeja. Mutta uutiseen sisältyy jälleen varaus – kunhan kiinalaisviranomaiset antavat luvan investointiin. Tällaista päätöstä ei Kiinassa ole saatu aikaiseksi, vaikka kohta 6 kuukautta  on odoteltu.

Kolmas uutinen kertoo, että Saabin työntekijöitä edustava kolmas järjestö, paikallinen Metalliliiton anmmattiosasto on päättänyt lähteä Frankfurtin autonäyttelyyn. Toisin kuin Saabin kaksin muuta ammattikunnan edustajayhteisöä (johtotehtävissä työskenteleviä edustava Ledarna ja toimihenkilöitä edustava Unionen)  Metalliliittoon kuuluvien yhteisö  ei ole jättänyt Saabia koskevaa konkurssivaatimusta  maksamattomien palkkojen vuoksi. Se seuraa edelleen tilannetta.

EI Trollhättanista lähdetty  tutkimaan Saabille varattua näyttelytilaa. Syynä oli se, että Frankfurtissa on mahdollisuus keskustella kiinalaisen Pang Da-yhtiön johdon edustajien kanssa Saabin tilanteesta.

Neljäs uutinen kertoo, että  Saabin toimitusjohtaja on jättänyt valituksen Länsi-Ruotsin hovioikeuteen siitä, ettei  Vänersborgin käräjäoikeus hyväksynyt Saabin hakemusta velkasaneerauksesta. Hovioikeus luultavasti käsisttelee  asiaa ensi viikolla, mikä on poikkeuksellisen nopea aikataulu. 

Ensiksi hovioikeudessa tehdään päätös siitä, otetaanko valitus käsiteltäväksi vai ei.  Jos valituslupa annetaan, ryhdytään arvioimaan saatuja velksaneerauksen perusteeksi esitettyjä Saabin selvityksiä ja käräjäoikeuden perusteluja kielteiseen päätökseen. Jos saarujen faktojen perusteella Saabille annetaan mahdollisuus velkasaneeraukseen,  yhtiön tuotanto ei oitis voi käynnistyä.

Saabin tuotannon seisoessa  alihankkijat eivät ole voineet tyytyä odottamaan tumput suorina lopullista ratkaisua. Alihankkijoiden on ollut pakko toimia ja suuntautua uudelleen. Osa on lomauttanut tai irtisanonut työntekijöitään. Siksi Saabin käynnistäminen tuskin on mahdollista ennen tammikuuta, kertoo alihankkijoiden edustaja. Saabin toimitusjohtajan arviot nopeasta käynnistämisestä saattavat olla liian optimistisia.

Toimitusjohtaja ei ole tänään kertonut, onko Saab mahdollisesti siirtynyt kahdeksanteen elämäänsä.  Velkasaneerausta koskevaa päätöstä odotettaessa hän puhui seitsemännen elämän käynnistymisestä ja siitä, ettei hän anna periksi - koskaan. Eipä nimikään suotta ole Victor. Sitkeä sissi, voittaja-ainesta.

Tykkää 16 Ei tykkää 8

Kommentit

2 kommenttia
Vierailija-saab 900 1988.ajelija ikä 75 v.

-kuninkaalliset vie varat ruotsissa.saab heille roskaa.ruotsin imago autot sivuseikka.

Vierailija-saab 900 1988.ajelija ikä 75 v.

saabin -900 satasen mallit toiminta varmoja.(scania samoin.kuski 75 v.)

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com