Saab-kauppa pysäytettiin kalkkiviivoilla

Saab paloittelu
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

1

AUTOMARKKINAT | 20.1.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Saabia koskeva kauppa oli valmis allekirjoitettavaksi. Viimeisillä hetkillä tapahtui jotakin, eikä sopimusta allekirjoitettu - vielä. Ruotsalaislehdistö arvelee, että GM pyrkii vedättämään hintaa ylöspäin. GM:n puolella otaksutaan, että yhtiön johto joutui varmistamaan jotakin USA:n liittovaltion puolelta.

Saab-näytelmässä uusi vaihe - nyt odotetaan

Saabin ostaminen ei ole mikään helppo juttu. Tuntuu kuin kerrasta toiseen näytelmän loppukohtaus kirjoitettaisiin uudelleen. Eikä valmista tule. Yleisö pohtii, kuka on näytelmän konna ja onko näytelmässä lainkaan sankareita.

Ruotsalainen lehdistö tuntuusovittavan konnan manttelia GM:n ylimmän johdon harteille. Muualla maailmassa taas kysytään, onko kyse taloudellisesti heikoissa kantimissa olevan Spykerin omistajien vedätyksestä. Silloin GM olisi ollut aikeissa sopimuksen allekirjoittamiseen. Mutta sitten tapahtui jotakin. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä. Ja jos tietäääkin, ainakin toistaiseksi faktatietoja tapahtumien todellisesta sisällöstä ei ole haluttu kertoa.

Ruotsin elinkeinoministeri Maud Olofssonin antamista lausunnoista voi päätellä, että Ruotsin hallitus on valmis antamaan lainatakuut, jotka tarvitaan Euroopan Investointipankin Saab-lainan vakuudeksi. Mutta lainahakemusta ei voi tehdä, koska GM ei ole tehnyt päätöstä Saabin myymisestä Spykerille - ainakaan vielä.

Tilanne on kiusallinen Ruotsin hallitukselle, Spykerille ja Saabin työntekijöille. Sen sijaan GM toimii, aivan kuin tilanteessa ei olisi mitään kiusallista. Eilen yhtiön hallituksen kokouksessa toistettiin, että yhtiön päätös Saabin alasajosta ei ole muuttunut. Se ei merkitse sitä, että Saab-kauppa olisi mennyt myttyyn. Tai jos on, todellinen päätös asiasta tehtiin jo kauan sitten. GM on vain unohtanut kertoa siitä kyllin selvästi tavalla, joka Ruotsissakin ymmärretään.

TLverkkotoimitus / JV  

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Saab
Avainsanat: GM, Saab, Spyker

Kommentit

1 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com