Saabin velkasaneerausta hoitava selvitysmies, asianajaja Guy Lofalk, Saabin nykyinen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Victor Muller ja kiinalaisen Zhejiang Youngman Lotus Automobilen toimitusjohtaja Rachel Pang jättivät viime viikolla GM:lle uuden ehdotuksen Saabin toiminnan jatkamisesta.
Ehdotuksessa on kaksi merkittävää muutosta aiempaan. Tärkein on, että kiinalaisten suora mistusosuus Saabista jäisi nyt vajaaseen 50 prosenttiin, kun alkuperäisen esityksen mukaan omistus olisi siirtynyt kiinalaisille kokonaan.
Toinen muutos oli, että aiemmin Youngmanin kumppaniksi kaavailtu Pang Da Automobile Trade Co. on korvattu Kiinan neljänneksi suurimmalla pankilla, Bank of Chinalla. Bank of China on myös sitoutunut rahoittamaan Saabin toimintaa.
Maanantaina Victor Muller täsmensi Dagens Industri -lehdelle, että tieto on muuten oikea, mutta kyseessä ei ole Bank of China vaan tarkemmin täsmentämätön pankki, "eräs kiinalainen pankki." Sen osuus osakkeista tulisi olemaan 29,9 prosenttia.
Järjestelyillä on kiire, sillä koska Saab ei pystynyt maksamaan työntekijöiden palkkoja marraskuun lopussa, ammattiliitot ovat mahdollisesti jo tällä viikolla käynnistämässä prosessia Saabin määräämiseksi konkurssiin.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
10 kommenttiaJa tuoreen "vuodon" mukaan ruotsin hallitus vastustaa tätä uutta omistuspohjaa ja yrittää saada Youngmania luopumaan sopimuksesta Mullerin porukan kanssa.
Eiköhän tuo olisi jo parempi kuopata koko roska, yhtä vääntämistä ja säätämistä koko homma ollut jo monta vuotta
Ei sota yhtä miestä, eikä maailma yhtä automerkkiä kaipaa.
Vaan monien mielestä Saab ei ole auto, joita mahtuu 13 tusinaan!
Eihän niitä kukaan edes osta.
Yhtä perkeleen peltikasaa suojellaan kuin jotain Panda-karhua tai Saimaannorppaa? HALOO !!!
"Eihän niitä kukaan edes osta."
Miten voisikaan ostaa kun Saab:peja ei ole valmistettu kareksaan kuukauteen.
Käsitys "kaipaamaan yhtä automerkkiä" Olisi aika harmaata massaa jos Saab kuopataan, taitaa olla ainoita harvoja jotka ovat tyylikkäitä ja erilaisilla ratkaisuilla tehtyjä. Skodaa ja Toyotaa näkee joka kulmalla, samaa harmaata massaa eri väreissä. Jes.. Minusta jonkun massamerkin voisi lakkauttaa, niitä kun on jo tarpeeksi.
TSEMPPIÄ SAAB, yksilölisyys kunniaan!
" Tyylikkyys" ja " erilaiset ratkaisut " (= älyttömät ) eivät vaan tunnu ostajia kiinnostavan, vaan mieluummin kantavat rahansa juuri Skodalle ja Toyotalle, joissa on sentään kohtalainen jälleenmyyntiarvokin, toisin Saabissa.
Mielestäni Saabeissa ei ole ollut älyttömiä ratkaisuja.
-Combi-Coupé perä on varsin hieno ratkaisu, tavaran lastaaminen on varsin helppoa verrattuna sedaniin. Toki farmariperä olisi ollut parempi tavaratiloiltansa, mutta Combi-Coupé on tyylillisesti omanlaisensa.
-Virtalukko etupenkkien välissä (myöhemmin tietyissä malleissa kojelaudassa), tällä Saab perusteli, että polvivammoja ei tule niin paljon törmäyksessä, koska ei ole lävistäviä avaimia ratin takana. Myöskään ei tarvittu pitkää ohjauspylvästä.
-Alennettu ajovalojen jännite, ts. päiväajovaloasento, tällä säästettiin ehkä hieman polttoainetta ja päivällä valojen ei tarvitse toimia täydellä teholla.
-Pakkilukko, Saab ajatteli, että ohjaus on aina käytössä, ei ole rattilukkoa, joka voisi esim. hinaustilanteessa lukittua.
-Pakokaasuahdin, tätä Saab on käyttänyt 1976(?) alkaen nykyhetkeen saakka, esim. kaikki 9-5 -mallit olivat turboahdettuja. Pakokaasuahtimella saadaa moottorin tilavuuteen nähden suuri teho ja hyvä vääntö.
-Ergonominen kojelauta, huom. radio oli vanhemmissa malleissa melko korkealla, joten se oli helposti käden ulottuvilla ja katse pois tiestä kestää vähemmän aikaa.
-Erinomaiset istuimet, nämä tukivat selkää selvästi paremmin verrattuna johon muuhun merkkiin, jossa selkänoja loppui ennen hartioita.
Näitä Saabismeja ei ole ikävä kyllä niin paljon uudemmissa malleissa.