Saab, mainostoimisto ja kuljetusyhtiö napit vastakkain

Saab komponetteja
Tykkää 2 Ei tykkää 1
Kommentit

1

AUTOMARKKINAT | 31.3.2011
toimitus TL-verkkotoimitus

Viimeiset pari päivää ovat olleet kovia Saabille. Tuotanto pysähtyi muutamiksi tunneiksi. Mutta vielä suuremman kohun aiheutti Saabin ja sen mainostoimiston välinen konflikti. Toimisto heitettiin pellolle, mutta se sanoi nostaneensa kytkintä, koska joulukuun jälkeen ei laskuja ole maksettu. Saab Automobile arvioidaan suureksi luottoriskiksi.

 

Saab hankaluuksissa - mainostoimistolaskut maksamatta

Saab on teettänyt mainontansa 19 vuoden ajan Lowe Brindfors –mainostoimistolla. Yhteistyö on nyt päättynyt. Saabin ja mainostoimiston tulkinta tilanteesta on täsmälleen päinvastainen.

Saab Automobilen hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Victor Muller ilmoitti, että yhtiö päätti potkaista mainostoimistonsa pellolle.

”Nyt kilpailutetaan kahdeksan toimistoa. Mutta läksiäislahjaksi Lowe Brindfors, joka on tehnyt Saabille mainontaa 19 vuotta, päättikin järjestää oman mainoskampanjansa. Se kertoo medialle, ettei Saab ole maksanut laskujaan. Erikoinen tapa hoitaa omaa markkinointiaan”, totesi Muller.

Tilanne kuulostaa erilaiselta, kun sen kuvaa mainostoimiston edustaja:

”Olemme aina seisseet Saabin takana sekä myötä- että vastatuulessa. Mutta jossakin kulkee meidänkin rajamme”.

Raja viittaa siihen, ettei Saab ole maksanut mainostoimiston lähettämiä laskuja joulukuun jälkeen.  Toimiston ärtymys purkautui  mainontaa ja markkinointia käsittelevässä lehdessä Resumé. Siinä mainostoimiston toimitusjohtaja kertoo, että kaikki Saabille tehtävät työt päätettiin keskeyttää maksamattomien laskujen vuoksi. Summa on merkittävä, mutta sitä hän ei haluttu kertoa.

Mullerin arviot tilanteesta ovat kiinnostavia siksi, että hän ei sanallakaan käsittele maksamattomia laskuja mainostoimistoa arvostellessaan. Sen sijaan hän toteaa: ” En usko, että ainutkaan yritys Ruotsissa haluaa olla toimiston kanssa yhteistyössä tämän jälkeen.”

Tuotanto keskeytyi maksamattomien laskujen vuoksi

Sopan aineksiin kuuluu myös se, että autojen valmistus keskeytettiin tiistaina. Syyksi epävirallisesti kerrottiin Saabin maksuvaikeudet alihankkijoilleen. Tästä Saabin lehdistösuhteita hoitava henkilö kertoi, että yhtiön maksujärjestelmä alihankkijoille uudistettiin sen jälkeen, kun yhtiö irrottautui General Motorsista. Sen seurauksena maksut myöhästyivät.

Saab käy parhaillaan kahdenkeskisiä keskusteluja kaikkien alihankkijoittensa kanssa saadakseen tilanteen korjattua. Mutta alihankkijoita on paljon.

 

Saab = luottoriksi

Tuotannon keskeytys, joka alkoi tiistaina ja päättyi keskiviikkona, johtui siitä, että kuljetusyhtiö DB Schenker lopetti kuljetukset Saabille maksamattomien laskujen vuoksi.

Asiasta käytiin keskustelu, laskut maksettiin, ja kuljetukset sekä tuotanto saatiin jälleen käyntiin. Schenkerin mukaan yhteisymmärrys koskee sellaisten osien kuljetuksia, joiden puuttuminen pysäyttää tuotannon. Saab päättää itse, mitkä laskut se maksaa, ja sen perusteella myös osien kuljetukset järjestyvät.

Saabin Victor Muller kertoi Göteborgs Post -sanomalehdelle, että kuljetuksia koskevan kiistan taustalla oli kuljetusyrityksen halu nostaa hintoja. Tämän Schenkerin edustaja kiisti. Sen sijaan hän totesi, ettei Saab ollut pidempään aikaan hoitanut kuljetuksista aiheutuneita laskujaan. Kuljetusyhtiöllä ei ollut mahdollisuutta hoitaa kuljetuksia tappiota aiheuttavalla tavalla.

Luottotietoyhtiö Soliditet  kertoo, että tosiasiassa Saab Autobile on ruotsalaisyhtiöiden keskiarvoa parempi laskujen maksaja. Yleensä yhtiö maksaa laskunsa viisi päivää ennen määräpäivää. Vuosina 2009-2010 Saabilla oli myös selvästi vähemmän maksuhuomautuksia. Mutta Soliditetin arvio Saabin luotokelpoisuudesta ei ole mairitteleva. Yhtiö kuuluu toiseksi suurimpaan riskiluokkaan.

Saabin tilanne aiheutti tietysti valtavan kohun Ruotsissa. Victor Mullerin antamassa lehdistötiedotteessa todettiin, että Saabilla on riittävästi rahaa välittömien tarpeittensa hoitamiseen käytettävissään olevien rahoituslähteiden ansiosta.

Mistä kenkä puristaa?

Vaikuttaa siltä, että Saabilla on ollut hyvin hankala tilanne maksuvalmiudessaan siksi, että yhtiön on ollut määrä maksaa maaliskuun loppuun mennessä venäläispankkiiri Antonoville lainasumma, joka mahdollisti Saabin irrottautumiseen General Motorsista.
Lainaehtoihin sisältyy ehto: jos lainasumma on eräpäivänä maksamatta, Saab Automobilen osakkeet siirtyvät Antonoville.

Epävirallisten tietojen mukaan GM olisi valmis luopumaan omistusosuudestaan Saab Automobilessa. Antonov on aikaisemmin ilmoittanut keskustelevansa GM:n kanssa osakkeiden ostyamisesta. Kielteinen kanta oln hänen mukaansa muuttumassa.

Lehdistössä liikkuu tietoja, joiden mukaan Saabia rahoittanut venäläispankkiiri Antonov olisi suunnittelemassa mitä todennäköisimmin Venäjällä Kaliningradiissa tapahtuvaa Saabien kokoonpanoa. Tehtaan kapasiteetti olisi 10 000 autoa vuodessa.

Akuuttia tilannetta tuskin parantaa se, että Saabin pitkäaikainen toimitusjohtaja Jan Åke Jonsson ilmoitti 28. maaliskuuta yllättävästä erostaan. Viime vuoden taloudellinen tulos oli 150 miljoonaa euroa tappiolla. Tavoitteeksi asetetun 80 000 auton valmistusmäärän sijasta autoja saatiin tehtyä vain 40 000 kappaletta. 



 Tiedot: Dagens Industri, Göteborgs Post, PS, Ekspressen, Moscow Times

Tykkää 2 Ei tykkää 1
Avainsanat: Antonov, GM, Muller, Saab

Kommentit

1 kommenttia
Vierailija

Saabin pitäis ehdottomasti vaihtaa mainostoimistoa. Nykymainokset eivät oikein iske.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com