Kun ajoneuvoveroa uudistettiin, tuntuvaa hintojen nousua perusteltiin mahdollisuudella tehdä edullisesti sähköisesti ajoneuvon liikennekäytöstä poisto ja käyttöönotto. Tuolloin esitettiin, että sähköisesti tehtävistä ilmoituksista perittäisiin viisi euroa. Nyt avattavan palvelun käyttämisestä peritään kuitenkin tuntuvasti enemmän,sillä maksun suuruus on 6,5 euroa ilmoitusta kohti.
Sähköisen ilmoituksen voi tehdä ajoneuvon täysi-ikäinen omistaja tai haltija. Ilmoituksen tekemistä varten tarvitaan ajoneuvon rekisteritunnus ja liikennekäytöstäpoiston tai liikennekäyttöönoton tekemiseen myös rekisteröintitodistuksen ilmoitusosa.
Palveluun tunnistautumista ja ilmoituksen maksamista varten tarvitaan lisäksi voimassaolevat pankkitunnukset. Asiakkaan tekemän vahvistetun ilmoituksen perusteella tieto rekisteröintitapahtumasta kirjautuu automaattisesti ajoneuvoliikennerekisteriin.
”Sähköiset rekisteröintipalvelut ovat odotettu uudistus, joka helpottaa erityisesti haja-asutusalueilla asuvien autoilijoiden elämää”, kertoo rekisteröintiyksikön päällikkö Simo Karppinen. ”Jatkossa rekisteri-ilmoituksen tekemistä varten ei tarvitse lähteä rekisteröintitoimipisteeseen, vaan ilmoituksen voi tehdä joustavasti ja ympäristöystävällisesti myös kotoa käsin.”
Aluksi sähköiset rekisteröintipalvelut ovat vain henkilöasiakkaiden käytössä. Myöhemmin palveluita pyritään laajentamaan ja tuomaan ne myös yritysasiakkaiden ulottuville.
Liikennekäytöstäpoisto ja liikennekäyttöönotto
Liikennekäytöstäpoisto ja liikennekäyttöönotto palvelevat autoilijoita, joiden ajoneuvoilla on käyttämättömyysjaksoja. Poiston aikana ajoneuvosta ei tarvitse maksaa ajoneuvoveroa eikä liikennevakuutusmaksua. Vakuutusyhtiö voi kuitenkin periä liikennevakuutuksen minimimaksua, jos rekisterikilpiä ei ole palautettu poiston yhteydessä. Lisätietoa vakuutuksiin liittyvistä asioista saa vakuutusyhtiöistä tai Liikennevakuutuskeskuksesta.
Liikennekäytöstäpoisto astuu voimaan sinä päivänä, jona rekisteri-ilmoitus tehdään ja on voimassa käyttöönottoilmoituksen tekemiseen asti. Liikennekäytöstäpoiston voi tehdä netissä vain autoille, koska muiden ajoneuvoluokkien osalta rekisterikilvet on poiston yhteydessä palautettava. Uusi rekisteröintitodistus lähetetään asiakkaalle postissa.
Liikennekäytöstäpoistetulla ajoneuvolla ei saa ajaa ilman siirtolupaa muualle kuin ennalta varattuun määräaikaiskatsastukseen. Väärinkäytöksistä seuraa mm. sakkorangaistus ja vähintään 1000 € lisävero.
Rekisteröintitodistuksen tilaus
Kadonneen tai turmeltuneen rekisteröintitodistuksen tilalle voi tilata uuden sähköisestä palvelusta. Ajoneuvon omistaja voi tilata sähköisen rekisteröintipalvelun kautta ajoneuvolleen uuden rekisteröintitodistuksen ilmoitus- tai teknisen osan ja haltija teknisen osan.
Lisätietoja: www.trafi.fi/sahkoisetpalvelut
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia