Saksan markkinat kasvussa

VW Passat Variant 7 sukupolvi takaa
Tykkää 13 Ei tykkää 13
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 10.10.2011
jormavii Jorma Viitanen

Saksassa uusien henkilöautojen markkinat ovat kasvaneet tammi-syyskuussa tänä vuonna 11 % edellisvuoteen verrattuna. Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana on uusia henkilöautoja rekisteröity kaikkiaan 2, 4 miljoonaa kappaletta. Syyskuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin 8 % viime vuoden syyskuuta enemmän.

 

Volkswagen jyllää kotimarkkinoillaan

Volkswagen on vahvistanut osuuttaan Saksan markkinoilla, ja sen osuus oli syyskuussa 21,9 %. Seuraavaksi suurimmat olivat  BMW+Mini (9,2 %) ja Mercedes (8,8 %).

Eniten myydyt Saksassa  9 - 2011 segmenteittain
Markkinalohkojen koko ja eniten myyty mallisarja kussakin lohkossa syyskuussa 2011

Vaikka sähköautoista puhutaan paljon, Saksan markkinoillakaan niillä ei ole suurta merkitystä.  Tämän vuoden tammi-syyskuun aikana on rekisteriin merkitty 1 786 sähköautoa. Hybridimallien myynti on hieman suurempi (9 214), vaikka niilläkään ei ole suurta nmerkitystä.

 

Syyskuussa suurin myynnin kasvattaja oli Porsche (+21,5 %) edellisvuoden syyskuuhun verrattuna. Urheiluautot ovat kuitenkin Saksankin markkinoilla hyvin pieni markkinalohko. Sen sijaan esimerkiksi maasturiksi luokitelluilla autoilla on huomattavan suuri osuus markkinoista.

Uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö oli 146,9 g/km. Dieseleiden osuus uusien autojen myynnistä oli syyskuussa 46,4 %.

Uusien henkilöautojen ensirekisteröinti Saksassa merkeittäin 1-9/2011

Ensirek merkit Saksa 1-9 2011
Ensirekisteröinti Saksassa 1-9/ 2011 merkeittäin

 

Tykkää 13 Ei tykkää 13

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com