Saksassa CO2-päästöt veroperusteeksi v. 2010 alussa

255136
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 16.7.2008
toimitus TL-verkkotoimitus

Saksassa on pitkään ja ankarasti väännetty kättä siitä, millä tavalla henkilöautojen käytön vuotuista verotusta tullaan muuttamaan. Yksimielisyys syntyi sitomalla auton vuotuinen käyttömaksu vuoden 2010 alusta alkaen auton hiilidioksidipäästöihin. Uudistus koskee vain uusia autoja. Suomen tapaista uusien autojen hankintaveroa Saksassa ei ole.

Verotusperusteen muutos ei ollut yksinkertainen läpihuutojuttu Saksassa. Kiistelyä on käyty vuosia. Viimein hallitus ja eri osavaltiot pääsivät yksimielisyyteen siitä, että vuodesta 2010 eteenpäin uutena myytävien henkilöautojen käytön verotus sidotaan yksinomaan auton hiilidioksidipäästöihin.

Nykyisen auton moottoritilavuuteen perustuvan käyttöveron perii kukin osavaltio. Niille ei ollut tuskatonta luopua verotuksesta, koska ne pelkäsivät verotulojen pienevän uudistuksen myötä. Maan hallitus kuitenkin on luvannut kompensoida osavaltioiden mahdollisia verotulojen menetyksiä. Niinpä osavaltiot saavat hallitukselta yhteensä 8,9 miljardia euroa vuosittain muutoksen aiheuttaman verokertymän mahdollisen supistumisen kompensoimiseen.

Uudistuksen myötä liikenteen verotus siirtyy kokonaisuudessaan liittovaltion käsiin. Polttoaineiden vero, moottoritiemaksut (raskas liikenne) ja nyt myös auton käyttömaksut ovat kaikki jatkossa liittovaltion ohjauksessa.

Autoilijoiden voimakas etujärjestö ADAC vastusti suunnitelmia, joiden mukaan hiilidioksidipäästöön perustuva verotus koskisi samalla tavalla sekä uusia että vanhempia autoja. ADAC sai läpi vaatimuksensa siitä, että vanhempien autojen omistajien verotusta ei kiristetä. Niin saattaisi helposti käydä siksi, että vanhempien autojen polttoaineenkulutus sekä sen seurauksena CO2-päästöt ovat uusimpia autoja suuremmat.

Päätöksen mukaan jo liikenteessä olevien autojen verotukseen ei tehdä muutosta. Näiden autojen vuotuinen käyttövero perustuu jatkossakin auton moottorin kuutiotilavuuteen. Näin ainakin on luvattu toimia jonkin aikaa eteenpäin.

Saksassa autojen elinkaari on tutuvasti lyhyempi kuin Suomessa. Niinpä suuripäästöiset autot poistuvat ajoneuvokannasta nopeammin. Saksassa kuitenkin tullaan seuraamaan tarkoin, millä tavalla uusimuotoinen veroratkaisu vaikuttaa päästöjen kehittymiseen. Tarvittaessa vanha ajoneuvokalusto saadaan vero-ohjauksella poistettua suureksi osaksi liikenteestä nopeammin kohdistamalla lisääntyvästi käyttöveroja vanhaan kalustoon.

Uudistuksella halutaan kannustaa uusien autojen ostajia hankkimaan autoja, joiden CO2-päästöt ovat vähäiset. Niinpä 110-120 g/km päästävät autot ovat ainakin aluksi vailla käyttömaksua. Vastaavasti paljon hiilidioksidia päästävien autojen vuotuista käyttömaksua kiristetään tuntuvasti.

ADAC pitää syntynyttä päätöstä hyvänä, mutta vaatii nyt uudistuksen toimeenpanoa nopeammin, kuin mistä on sovittu. Muutoksen vitkuttelu vuodella eteenpäin synnyttää ADACin mukaan autoilijoissa epävarmuutta, ja se on omiaan häiritsemään autojen ostajien päätöksentekoa.

Korkeat polttoainehinnat ovat jo ohjanneet ostajia uusien autojen markkinoilla valitsemaan vähemmän polttoainetta kuluttavia ja hiilidioksidia päästäviä autoja.

Jorma Viitanen

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com