1
ETUSIVU UUTISET LIIKENNE

Saksassa suolapulaa

Saksassa ja muuallakin Euroopassa on talvi ollut poikkeuksellisen ankara ja luminen. Suuri lumen määrä on kasvattanut tiesuolan tarvetta niin, että suola alkaa monilla paikkakunnilla loppua.

Saksassa ei saa käyttää nastarenkaita. Siellä on jo vuodesta 2006 ollut voimassa määräys, jonka mukaan ajoneuvon varustus on sovitettava sääolosuhteisiin. Erityisesti määräyksissä on mainittu talvirenkaat ja pesulaitteen jäätymisen esto. Kesärenkaiden käytöstä huonoissa kelioloissa voi saada sakon ja Flensburgin pisteitä. Jos tästä aiheutuu liikenteen tukkimista, rangaistus on suurempi.

Talvirenkaatkin ovat yleensä suuremmille nopeuksille tarkoitettuja, joten jäisillä teillä pito on heikkoa.

Ylesenä tapana on, että kun lumi aurataan pois, saman tien tielle levitetään suolaa niin paljon, että jääksi tallautunut lumi sulaa kokonaan pois. Polannetiellä ei Saksassa ajeta.

Paitsi että tänä talvena on ajettu. Tiesuolaa ei kannata käyttää kovalla pakkasella, ja jos pakkasta alkaa olla lähemmäs kymmenen astetta, se ei enää pysty sulattamaan jäätä. Mutta on niitäkin kelejä ollut, jolloin suolaa on päästy käyttämään. Ja silloin sitä on käytetty normaaliin tapaan eli reilusti.

Suolaustarve on tänä talvena ollut moninkertainen edellisiin vuosiin verrattuna. Niinpä suolavarastot alkavat Saksassa olla lopussa. Asiaa ei suinkana helpota, että yhteiskunnan eli valtioiden ja kuntien taloustilanne on Saksassakin ollut tiukka. Niinpä suolavarastot on yleensä jätetty vajaiksi, koska tarve on monina talvina ollut vähäinen.

Saksassa on tilapäisesti jouduttu jopa sulkemaan joitakin tieosuuksia, koska tienpitäjät ovat katsoneet niillä ajamisen liian vaaralliseksi, jos jäätä ei ole pystytty poistamaan suolan puutteen takia.

Sama ongelma kiusaa myös muita maita. Englannissa valitettiin suolapulaa jo tammikuussa, kun maahan satoi lunta oikein kunnolla. Myös Sveitsissä ja Itävallassa tienpito on vaikeuksissa, koska suolavarastot alkavat loppua.
 

Alppimaissa nastarenkaat luvallisia

Sveitsissä ei ole talvirengaspakkoa, mutta jos kesärenkaiden takia aiheuttaa liikenteen tukkeutumista, voi saada sakon. Nastarenkaat ovat sallitut 1.11. - 30.4., niitä käytettäessä suurin sallittu nopeus on 80 km/h, ja autossa on oltava tästä rajoituksesta kertova tarra. Käytännössä nastarenkaiden käyttö on vähäistä, sillä koska niiden käyttö on kiellettyä Saksassa, nastat rajoittaisivat auton käyttöä.

Itävallassa on osittainen talvirengaspakko. Määräysten mukaan ajalla 1.11.-15.4. lumisissa, jäisissä tai muuten talvisissa olosuhteissa saa ajaa ainoastaan, jos  auton kaikki pyörät on varustettu talvirenkain. Nastarenkaita ei saa käyttää kesä-syyskuussa.

Alppialueella asetetaan teille usein myös ketjujen käyttöpakko, joka ilmoitetaan liikennemerkein. Ketjut on tällöin asennettava vähintään kahteen vetävään pyörään, ja suurin sallittu ajonopeus on 50 km/h.

 

TL-verkkotoimitus

Kommentit

manni
07.02.2010 - 12:42

Saisi tiesuola Suomestakin loppua.

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.com verkkopalvelussa

Audi A6 3.0V6 CDI 171kW/450Nm AUT ilmajouset,nahat 1-om rehti Suomiauto

Erittäin tyylikäs metallinhohtohelmiäis vaaleangrafiitti, pukee kaunista korimallia, sopivasti kromia viimeistelemässä ulkonäköä. Kahdet orig....

Hinta

38890 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

125000 km

Mazda 6 Sport Wagon 2,0TD Limited Plus 6MT

!! HUIPPUVARUSTELTU JA VÄHÄN AJETTU DIESEL 1.OMISTAJALTA !!, Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja, Automaatti-ilmastointi, Xenon -valot, Webasto ...

Hinta

19850 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

95000 km

Toyota Avensis 2,0 VVT-i Linea Sol Elegant Wagon

1 omistaja, Huoltokirja, VSC-ajonvakautus, Automaattinen ilmastointi, Vetokoukku, Ajotietokone, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Vihreät sävylasi...

Hinta

16890 €

Vuosimalli

2006

Mittarilukema

158000 km