Hyväntekeväisyyshuutokauppa oli osa viime vuonna Suomessa lanseerattua Ammattina Sankari- kampanjaa, jossa etsitään
liikenteessä Sankarin tavoin toimineita kuljetusalan ammattilaisia. Huutokaupattavat tuotteet olivat suomalaisten urheilusankareiden
henkilökohtaisia, uransa varrelta kertyneitä uniikkeja esineitä. Huutokaupan tuotto, 7152 euroa lahjoitettiin lyhentämättömänä valtakunnallisen lääkärihelikopteritoiminnan tukemiseen.
Palkinto luovutettiin 18.6. valtakunnallisen lääkärihelikopteritoiminnan hallintoyksikölle Finnhems Oy:lle. 7152 euron arvoisen palkintoshekin ottivat vastaan Finnhems Oy:n toimitusjohtaja Jyri Örri (kuvassa keskellä) ja assistentti Mari Lepistö.
Ammattina Sankari- kampanjan puolesta shekin luovutti Jussi Huhta.
Finnhems Oy:n toimitusjohtaja Jyri Örri kertoo, että palkintosumma käytetään uusien maayksiköiden varustamiseen.
”Summalla saadaan seitsemään uuteen lääkärihelikopteritoimintaa tukevaan autoon GPS- pohjaiset seurantalaitteet, joilla maayksiköiden käyttöä saadaan tehostettua ja liikenneturvallisuutta parannettua. Maayksiköt ovat tärkeä osa toimintaa, sillä kaikkiin kohteisiin esimerkiksi kaupunkialueilla ei kopterilla pääse, ja maayksikkö on nopeammin perillä. Uusia autoja voidaan ensihoitotoiminnan lisäksi käyttää myös johtokeskuksina” , kertoo Jyri Örri.
Ammattina Sankari- kampanjan kotisivulla osoitteessa www.ammattinasankari.fi voivat kaikki kuljetusalan ammattilaiset käydä ilmoittautumassa käyttäytymään liikenteessä Sankarin tavoin ja samalla haastaa myös ystävänsä mukaan.
Vuoden 2012 Ammattina Sankari- palkinnon saaja valitaan marraskuussa, ja voittaja palkitaan 5000 euron palkintoshekillä, josta puolet, 2500 euroa lahjoitetaan voittajan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Vuoden 2011 Sankari, kuopiolainen Petri Varkoi lahjoitti oman palkintosummansa hyväntekeväisyysosuuden Kuopion Yliopistollisen keskussairaalan syöpälasten hyväksi.
TL-verkkotoimitus













Kommentit
1 kommenttiaTaidan olla ilonpilaaja mutta tosiasia on se että, se rahamäärä mitä tässä maassa on satsattu lääkärihelikopteri toimintaan olisi laitettu asiallisesti hoidettuun maalla suoritettavaan ensihoitoon niin tulokset olisivat paljon parempaa, tehokkaampaa ja edullisempaa. Kokemusta ko. toiminnasta yli 30 vuotta.