Latvala johtaa, Loeb kiiristää
Latvala jatkaa edelleen kilpailun johdossa, mutta nopein EK 13:lla oli Sebastien Loeb. Hän otti Latvalaa kiinni 9 sekuntia ja siirtyi samalla Petter Solbergon ohi kolmanneksi.
Latvalan ero toisena ajavaan Sebastien Ogieriin on kasvanut 15 sekuntiin.
Kimi Räikkönen ajoi ulos EK 12:lla, mutta kykeni silti jatkamaan kilpailua. Räikköselle virhe oli harmillinen, sillä hän menetti aikaa noin 10 minuuttia. Kimin kilpailu Juha Kankkusen ratkesi samalla, ellei Kankkunen tee virheitä.
Räikkösen epäonni jatkui myös seuraavalla erikoiskokeella. Nyt syynä oli rengasrikko, mutta autossa on muutakin vikaa, ja matka etenee hyvin hitaasti kohti erikoiskoe 13:n maalia.
Kilpailun kärjessä ajavat viisi nopeinta autoa ovat noin 50 sekunnin sisällä. Kuudentena ajava Mathew Wilson sen sijaan on jäänyt kilpailua johtavasta autosta jo yli kolme minuuttia.
TL-verkkotoimitus
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia