Citroën C3 esiteltiin vuonna 2002 Saxon seuraajaksi. Itse asiassa se oli toinen niistä, sillä C3 oli Saxoa suurempi, ja seuraavana vuonna esitelty C2 oli edeltäjäänsä pienempi auto.
Samalle pohjalle rakennettiin viime vuonna esitelty C3 Picasso, pieni tila-auto. Samaa perustekniikkaa käyttivät myös Peugeot 1007 ja 207.
Uuden C3:n tunnusomaisin ja varmasti myös eniten keskustelua herättävä ominaisuus on Zenith-tuulilasiksi nimitetty etuikkuna. Nimi tulee ilmeisesti siitä, että pitkälle kattoon ulottuvan tuulilasin alta voi katsella miltei taivaan napaan, zeniittiin saakka.
Toisen polven C3 on edeltäjäänsä 80 mm pitempi ja 30 mm leveämpi. Auton muodot ovat muuten samanlaiset kuin edeltäjässä, mutta katolle saakka ulottuva tuulilasi tekee autosta ainutlaatuisen. Se lienee ollutkin tarkoitus, sillä korkealle ulottuvasta ikkunasta on vaikea löytää muita etuja. Täällä sorateiden Suomessa jo pelkkä ajatus tuulilasin hinnasta hirvittää.
Moottorivalikoima on pitkälle samaa kuin nykymallissa. Alusta alkaen ohjelmaan kuuluu myös1,6-litrainen diesel, jonka CO2-päästö on vain 99 g/km. Vuonna 2011 voimanlähteet menevät uusiksi, ja autoihin tulee toisen polven Stop & Start -järjestelmä. Yhdessä viisi- tai kuusivaihteisen elektronisen vaihteiston kanssa dieselmallit saavuttavat 95 ja 90 g/km päästöarvot. Uudet kolmisylinteriset bensamoottorit ovat myös tulossa, niiden CO2-päästöt alittavat arvon 100 g/kg.
Uusi C3 tulee myyntiin Keski-Euroopassa ensi marraskuussa. Niinpä auto saapunee Suomeen vasta ensi vuoden puolella.
TL-verkkotoimitus, kuvat Citroën
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia