Takaisinkutsujärjestelmä retuperällä

Takaisinkiutsu2
Tykkää 16 Ei tykkää 1
Kommentit

10

TEKNIIKKA | 10.10.2012
Tapio Ketonen Tapio Ketonen

Takaisinkutsu on autonvalmistajan kampanja, jossa suurempi määrä autoja kutsutaan korjattavaksi. Syynä tähän on auton jossakin osassa tai rakenteessa havaittu mahdollisesti vaarallinen vika, joka esiintyy jonakin määrättynä ajanjaksona valmistetuissa tietyn mallisissa autoissa.

Laajat takaisinkutsukampanjat ovat alkujaan lähtöisin USA:sta, jossa oikeusistuinten ankara korvauskäytäntö käytännössä pakotti autonvalmistajat korjaamaan autoissa olleet viat. Mikäli onnettomuuteen edes osittain syyksi katsottu vika oli valmistajan tiedossa, mutta tämä ei ollut sitä korjannut, oikeusistuin saattoi tuomita valmistajan miljoonien korvauksiin.

Nykyään myös USA:n liittovaltion tieliikenneturvallisuusvirasto NHTSA valvoo tilannetta ja tekee myös omia tutkimuksia. NHTSA ei ole hampaaton organisaatio, sen vaatimukset on otettava todesta. Esimerkiksi vuonna 2011 Toyota joutui maksamaan 16 375 000 dollaria sakkoa, koska NHTSA  totesi, että Toyota ilmoitti mahdollisesti vaarallisesta kaasupoljinongelmasta sille vasta neljän kuukauden kuluttua, vaikka laki vaatii, että ilmoitus on tehtävä viiden työpäivän kuluessa mahdollisen vian havaitsemisesta. Vuoden lopulla Toyota maksoi lisäksi 32,4 miljoonaa dollaria sakkoa kahdesta muusta vastaavasta viivyttelystä, jotka tulivat ilmi, kun NHTSA ryhtyi tutkimaan Toyotan toimia tarkemmin.

Nykyisin valmistajat ilmoittavat virastolle vioista ja niiden korjauskampanjoista huomattavan asiallisesti, miljoonasakkoja ei haluta maksaa. Käytännössä NHTSA:lle ilmoitetaan myös vikaepäilyistä, ja usein ratkaisua ryhdytään etsimään yhteistoimin. Jos epäily osoittautuu aiheettomaksi, varsinaista kampanjaa ei tarvitse käynnistää.

Tiedot takaisinkutsuista löytyvät NHTSA:n ylläpitämältä sivustolta http://www.safercar.gov

Euroopassakin takaisinkutsut on otettu EU-maiden ajoneuvohallintojen viralliseen seurantaan. Täällä kuitenkin toiminta takaisinkutsuissa on jätetty  enemmän valmistajien harkintaan. Ainoastaan jos takaisinkutsuun johtanut vika on vaaraa aiheuttava, maahantuoja tai valmistaja on velvollinen ilmoittamaan asiasta viranomaiselle.

Valmistaja tai maahantuoja on velvollinen huolehtimaan siitä, että kampanjakorjaus tehdään kaikkiin takaisinkutsussa mainittuihin autoihin. Jos korjausta ei ole tehty, asiasta tehdään merkintä ajoneuvorekisteriin, ja asia tulee esiin viimeistään seuraavassa katsastuksessa.

Suomessa valvonta retuperällä

Ajoneuvolaki (1090/2002) määrää takaisinkutsuista seuraavasti:

86 § Ajoneuvon korjausvelvoite ja takaisinkutsu

Jos Suomessa liikenteessä käytettäväksi hyväksytyssä M-, N-, O- tai L-luokan ajoneuvotyypissä tai osassa tällaista tyyppiä olevista ajoneuvoista todetaan virhe tai poikkeama, joka aiheuttaa vakavaa vaaraa liikenneturvallisuudelle tai huomattavaa haittaa ympäristölle taikka terveydelle, ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan ja maahantuojan tulee ilmoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle kaikki voimassa olevat takaisinkutsukampanjat, korjattavat kohteet ja suoritetun korjauksen tunnistusmerkinnät heti, kun ajoneuvon valmistaja on aloittanut tällaisen ajoneuvotyypin takaisinkutsukampanjan Suomessa tai muualla ETA-valtion alueella. Ajoneuvon valmistaja, valmistajan edustaja ja maahantuoja ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että virhe tai poikkeama korjataan kaikista Suomessa käytössä olevista ajoneuvoista. Ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan ja maahantuojan tulee ilmoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle, kun takaisinkutsukampanja on suoritettu ja kaikki ajoneuvot korjattu.

Tämä oli pitkään kuollut pykälä lainsäädännössä, eli siitä ei välitetty. Lakia täsmennettiin vuonna 2010, mutta edelleenkään sitä ei noudateta kunnolla. Seuraavassa on linkki Trafin ajantasaiseen takaisinkutsulistaan:

http://www.ake.fi/ake/akerecall/RecallList.aspx?&kohde=0

Listassa huomiota kiinnittää eritysesti pari asiaa. Ensinnäkin maahantuojat ilmoittavat takaisinkutsuja Trafille hyvin erilaisin kriteerein. Trafin mukaan on maahantuojan omassa harkinnassa, onko takaisinkutsu sellainen, että se täyttää laissa mainitut kriteerit. Käytännössä Suomessa on listalta jätetty pois paljon sellaisia vikoja, jotka esimerkiksi Saksassa ovat ilman muuta olleet vranomaisseurannassa. Esimerkiksi Mercedes-Benzin E-luokan ongelmallinen sähköhydraulinen jarrujärjestelmä ei ole koskaan ollut Suomen virallisilla takaisinkutsulistoilla, vaikka se Saksassa on ollut siellä pariinkin otteeseen.

On yllättävää, että vaikka laki selvästi vaatii ilmoittamaan Trafille heti, kun valmistaja on aloittanut takaisinkutsukampanjan Suomessa tai muualla ETA-valtion alueella, käytännössä tätä lainkohtaa vastaan on rikottu hyvin yleisesti. Tämä on helppo todeta vertaamalla Suomen ja esimerkiksi Englannin takaisinkutsulistoja.

Käytännössä siis Ajoneuvolain 86 §:n toinen momentti lienee kuollutta tekstiä, vaikka sen teksti näyttääkin kovalta:

Jos ajoneuvotyypin valmistaja, valmistajan edustaja tai maahantuoja laiminlyö 1 momentissa tarkoitetun takaisinkutsukampanjaa koskevan ilmoitusvelvollisuuden, Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa uhkasakkolaissa tarkoitetun uhkasakon ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneelle.

Toinen yllättävä asia on se, että vaikka laki vaatii ilmoittamaan Trafille päättyneistä kampanjoista, näitä ilmoituksia on paljon tekemättä. Vanhin avoin kampanja koskee Renault Scenic ja Megane -autoja, jotka on varustettu 1.9dCi commonrail-dieselmoottorilla, malli F9Q 732 tai F9Q 740. Näissä moottoreissa polttoaineputki saattaa hankautua moottorin äänieristesuojuksen reunaan ja aiheuttaa polttonestevuodon.

Voi tosin olla, että asia ei kohta enää ole ajankohtainen. Takaisinkutsukampanja on Trafin tietojen mukaan alkanut 12.11.2002, eli kuukauden kuluttua se täyttää kymmenen vuotta. Kutsu on koskenut 221 autoa. Voidaan vain toivoa, että kampanja saadaan päätökseen ennen kuin kaikki kampanjan kohteet ovat joutuneet romutukseen..

http://www.ake.fi/ake/akerecall/DetailPublic.aspx?id=161

Myös auton käyttäjällä on velvollisuus hoitaa kampanjakorjaukset kuntoon. Lain kolmas momentti kuuluu näin:

Jos kaikkia 1 momentissa tarkoitettuja ajoneuvoja ei ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan tai maahantuojan toimin saada korjautettua, kyseisen tahon on ilmoitettava korjaamattomien ajoneuvojen valmistenumerot Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusviraston tulee toimittaa korjaamattomien ajoneuvojen omistajille kehotus viedä ajoneuvonsa korjattaviksi. Katsastustoimipaikka voi antaa korjauskehotuksen ajoneuvon omistajalle tai haltijalle myös määräaikaiskatsastuksen yhteydessä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi tekemällä liikennekäytöstä poistoa koskevan merkinnän rekisteriin, määräämällä ajokieltoon tai muilla keinoin estää sellaisen ajoneuvon käytön, jota ei kehotuksesta huolimatta viedä korjattavaksi.

Kiusallinen asia

Maahantuojat ja valmistajat pitävät takaisinkutsuja ilmeisen kiusallisina, koska niistä pyritään vaikenemaan. Niitä pidetään huonona mainoksena, vaikka asia pitäisi kääntää niin päin, että valmistaja pitää huolta autojensa käyttäjistä ja kantaa vastuunsa, mikä parantaa käyttäjän turvallisuutta.

Kampanjoita on erilaisia. Selvästi turvallisuuteen vaikuttavien vikojen kohdalla ei pitäisi olla ongelmia, ne pitää aina ilmoittaa Trafille. Sama koskee siis lain mukaan mitä tahansa vikaa, josta on jossain muussa ETA-alueen maassa ilmoitettu paikalliselle ajoneuvohallinnolle käynnistettäväksi takaisinkutsukampanja.

Autoissa on kuitenkin myös muunlaisia vikoja. Jokin osa tai rakenne voi olla systemaattisesti viallinen, ja valmistaja on päättänyt korjata sen kaikkiin autoihin ajoissa, jotta siitä ei aiheutuisi suurempaa harmia. Tällainen vika hoidetaan merkin oman sisäisen takaisinkutsun puitteissa. Autojen haltijoille lähetetään kehotus käydä korjaamolla. Tällainen kampanja on yleensä julkinen.

Suurin osa autojen ongelmista hoidetaan kuitenkin hiljaisesti. Havaitusta ongelmasta tiedotetaan merkkikorjaamoille lähetetyllä kirjeellä, ja asia hoidetaan kuntoon auton huoltokäynnin yhteydessä. Usein se tapahtuu niin, että siitä ei kerrota asiakkaalle, mutta yleensä kuitenkin huoltomääräykseen ilmestyy maininta kampanjasta.

 Oma lukunsa ovat todetut tyyppiviat, joiden korjaamisesta on tullut maahantuojalta ohje. Valitettavan usein tämä tieto on jossakin mapissa, eikä siitä välttämättä tiedetä tai välitetä silloin kun asiakas tulee korjauttamaan autoaan. Tästä on esimerkkinä Volkswagenien jakoketjuongelma, josta olemme kertoneet täällä aiemmin:

http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/volkswagenin-jakoketjuongelmat

Näissäkin tapauksissa kustannukset maksatettiin asiakkaalla, ellei tämä osannut vaatia vikaa korjattavaksi takuun tai myyjän tuotevastuun perusteella. Vasta edellä linkitetyn kirjoituksen kautta tuli julkisuuteen, että Volkswagen-organisaatiolla oli oikein oma kampanjakoodi kyseistä ongelmaa varten.

Usein nämä ongelmat otetaan vakavasti vasta sitten, kun asiasta on Saksassa noussut julkinen kohu. Taannoin 90-luvun lopulla Volkswagenin 1,4-litraisia alumiinilohkoisia moottoreita vaivasi sellainen ongelma, että kylmissä olosuhteissa huohotuskaasujen kosteus tiivistyi kampikammion seinämiin ja valui sieltä öljypohjaan. Jos autolla ajettiin lyhyitä matkoja, eikä moottori lämmennyt kunnolla, vesi ei poistunutkaan öljyn joukosta höyrystymällä kuten normaalisti, vaan sitä kerääntyi öljypohjaan. Lopulta kävi niin, että pakkasessa seisseen auton öljypumpun imusiivilä jäätyi umpeen. Kun autolla sitten lähdettiin ajamaan, voitelu ei toiminutkaan, ja moottori vaurioitui. Rutiininomaisesti tästä aiheutunut kallis korjaus maksatettiin asiakkailla, vaikka vika johtui moottorin rakenteesta.

Ongelma putkahti esiin, kun Saksassa koettiin poikkeuksellisen pitkä ja kova pakkaskausi. Sen aikana moottoreita rikkoutui satoja. Kun Saksan suuret autolehdet saivat asiasta vihiä ja kirjoittivat näyttäviä juttuja, Volkswagenille tuli hätä käteen. Kyseiselle moottorille luvattiin peräti 15 vuoden takuu, ja taidettiinpa rakennettakin muuttaa. Asiasta tiedotettiin laajasti.

Lupaus taisi kuitenkin olla liian höveli, sillä hyvin pian asiasta kertonut tiedote poistettiin Volkswagenin lehdistösivuilta. Onnistuin kuitenkin tallettamaan tiedotteen VW:n hollanninkielisiltä sivuilta. Suomessa asiasta ei tiedotettu yhtään mitään.


Takaisinkutsujen seuraaminen erilaista eri maissa

Autojen takaisinkutsujen seuraaminen hoituu eri maissa eri tavoin.Suomessa tietojen saanti on satunnaista, sillä aiemmin mainittu Trafin lista ei ole kovin hyvin ajan tasalla. Tiedot liikenneturvallisuuden kannalta vaarattomista korjaus- ja huoltokampanjoista leviävät lähinnä huhupuheina.

Esimerkiksi Saksassa takaisinkutsuja seuraa Kraftfahrt-Bundesamt (KBA). KBA:lla on oma nettisivu niitä varten. Sivun hakumoottori tosin on hankala, sieltä voidaan hakea vain tiettyä auto- ja vuosimallia koskevat takaisinkutsut, ja nekin on etsittävä viidestä eri osastosta erikseen: jarrut, kori, polttonestejärjestelmä, jäähdytys-, lämmitys- ja tuuletusjärjestelmä sekä pyörät ja renkaat.

http://www.kba-online.de/gpsg/jsp/gpsg1.jsp

Saksan erinomainen autoliitto ADAC pitää myös yllä omaa tietopankkiaan takaisinkutsuista. Siellä on myös sellaisia tietoja, joita ei KBA:n sivuilta löydy.

http://www.adac.de/infotestrat/autodatenbank/rueckrufe/default.aspx

Myös saksalainen autolehti Auto Motor und Sport tarjoaa palveluna tietokannan takaisinkutsuista ja huoltokampanjoista:

http://www.auto-motor-und-sport.de/rueckrufliste-649495.html

Sveitsin autotuojilla on asiaa varten oma nettisivu:

http://www.auto-schweiz.ch/Alle_Ruckrufe.html

Itävallassa takaisinkutsut löytyvät autoliitto ÖAMTC:n sivuilta:

http://www.oeamtc.at/?id=2500,,,10168

Englannissa asiaa hallinnoi Vehicle and Operator Services Agency (VOSA). Sen haku toimii hienosti ja kattavasti.

http://www.vosa.gov.uk/vosa/apps/recalls/default.asp

 

 

 

 

 

Tykkää 16 Ei tykkää 1
Avainsanat: takaisinkutsu, Trafi

Kommentit

10 kommenttia
Vierailija

Suomeen pitää saada helpompi joukkokanne systeemi, pienessä maassa ongelmat on helppo lakaista maton alle ja asiakkaat laitetaan maksumiehiksi selvissä tapauksissa. Autoliitti voisi alkaa vaikka hoitamaan näitä keissejä.

Vierailija

Oletetaan että takaisinkutsussa vaihdetaan jokin osa jonka alkuperäistä rakennetta on muutettu. Sitten myöhemmin auton elinaikana sama osa rikkoutuu ja tilalle vaihdetaan tarvikeosa.

Kuka tietää onko kaikki tarvikeosat takaisinkutsussa vaihdetun kaltaisia parannettuja osia vai kopioita alkuperäisen mallisesta osasta?

Vierailija

Jotenkin muistelen suomalaisia autolehtiä, ehkä Tuulilasiakin mukana, moititun erilaisissa nettikeskusteluissa siitä, että ne suhtautuvat liiankin positiivisesti VW-konsernin tuotteisiin, mutta kyllähän Tapio Ketonen ainakin hyvin puolueettomasti asioista tuntuisi aina kirjoittavan, oli sitten kyseessä VW, Mercedes, Toyota tai mikä tahansa. Tämä tuntemuksenihan voi tosin johtua siitäkin, että itse en myöskään vouhota sen enempää minkään automerkin puolesta kuin etenkään mitään vastaankaan.

Voi myös olla, että jotkut innokkaimmat ranskalaisautojen fanit eivät innostu, ainakaan positiivisesti, ajatuksesta "ennen kuin kaikki kampanjan kohteet ovat joutuneet romutukseen". Kritiikki toki oli kai suunnattu pääasiassa kampanjasta informointiin...

On mukava myös pienenä yksityiskohtana nähdä Tapion edelleen puhuvan saksankielisen käytännön tapaan E-luokasta, vaikka Vehokin näkyy nykyään käyttävän E-sarjaa. Sarja kuulostaa mielestäni edelleen täysin luontevalta vain BMW:stä puhuttaessa, ja siinäkin lievästi niuhottaen mieluiten alkuperäisessä saksalaismuodossaan eli esimerkiksi 5-sarja, ei 500-sarja, vaikka samapa tuo minulle on.

Vierailija

Jotenkin muistelen suomalaisia autolehtiä, ehkä Tuulilasiakin mukana, moititun erilaisissa nettikeskusteluissa siitä, että ne suhtautuvat liiankin positiivisesti VW-konsernin tuotteisiin, mutta kyllähän Tapio Ketonen ainakin hyvin puolueettomasti asioista tuntuisi aina kirjoittavan, oli sitten kyseessä VW, Mercedes, Toyota tai mikä tahansa. Tämä tuntemuksenihan voi tosin johtua siitäkin, että itse en myöskään vouhota sen enempää minkään automerkin puolesta kuin etenkään mitään vastaankaan.

Voi myös olla, että jotkut innokkaimmat ranskalaisautojen fanit eivät innostu, ainakaan positiivisesti, ajatuksesta "ennen kuin kaikki kampanjan kohteet ovat joutuneet romutukseen". Kritiikki toki oli kai suunnattu pääasiassa kampanjasta informointiin...

On mukava myös pienenä yksityiskohtana nähdä Tapion edelleen puhuvan saksankielisen käytännön tapaan E-luokasta, vaikka Vehokin näkyy nykyään käyttävän E-sarjaa. Sarja kuulostaa mielestäni edelleen täysin luontevalta vain BMW:stä puhuttaessa, ja siinäkin lievästi niuhottaen mieluiten alkuperäisessä saksalaismuodossaan eli esimerkiksi 5-sarja, ei 500-sarja, vaikka samapa tuo minulle on.

Jalle

VW ei ota vastuuta ongelmistaan. Miksi ei kaikki suomalaiset boikotoi VW:tä, ei voi käsittää!?!?

En tosin usko että Ketosen "viha" ranskalaisia kohtaan näin helposti katoaa vaikka uusimmassa GTÜ-katsastustilastossakin Peugeot 3008 ja 5008 olivat 4-5 vuotiaissa luokkansa parhaat autot = vähiten vikoja. Edelleenhän ranskalaiset tekee sutta ja sähköongelmia niissä on ikuisesti ja aina! ;)

http://files.snstatic.fi/hs/2012/10/GTU/GTU%202012%204-5-vuotiaat%20auto...

Mielestäni huonoa kun mallisarjan nimitys säilyy monessa autossa samana -> ei näe laadun kehitystä/heikkenemistä. Esim. Citroen C5 on nostattanut laatuaan melkoisesti (= kärkeen) edellisestä mallista.

Tapio Ketonen

Mercedes-Benz käyttää johdonmukaisesti sanaa luokka omassa viestinnässään, saksaksi se on Klasse, englanniksi class. Myös Ranskassa näytään käyttävän samaa sanaa, nettisivuilla puhutaan uudesta A-luokasta, Nouvelle Classe A. ja Italiassakin asia ilmaistaan termillä Nuova Classe A. Niin, ja Ruotsissakin uusi pikkumalli on nimeltään Nya A-Klass.

Valmistajan valinta onjohdonmukainen, sillä BMW käyttää yhtä johdonmukaisesti termiä sarja. On yllättävää, että Daimler sallii Suomen-maahantuojan poiketa mainonnassaan muiden maiden linjasta.

.

B-luokka (Mersu) ei kuulostakaan, eikä etenkään näytä hyvältä, jos puhutaan vanhasta korimallista.

Vierailija

noi katsastustilastot ei oikeastaan kerro yhtään mitään laadusta, huonoon sijoitukseen riittää yksi pieni 20e vika joka on jokaisessa autossa. toisessa autossa voi olla 500e euronvika joka toisessa ja se on muka "parempi". Itse en ainakaan paljon noilla "tilastoilla" hehkuttaisia ranskalaisia

Vierailija

katsastus- tai muihinkaan tilastoihin ei voi enää luottaa, jos ranskalaiset merkit löytyvät kärkipaikoilta

Vierailija

Volkswagenin takaisinkutsujärjestelmä on paras mahdollinen osakkeenomistajien silmissä.

Miksi hukata konsernin tuottoa kun viat voi maksattaa autojen omistajilla ja tuoton voi jakaa osinkoina? Hyvä tuotto näkyy myös osakekurssin nousevana käyränä.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com