1
ETUSIVU UUTISET LIIKENNE

Tietoyhteiskunta tuo käyttäjät ja yritykset mukaan liikenteen suunnitteluun

VTT:n erikoistutkija Anu Tuominen väittelee 5.2.2010 Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan tietoyhteiskuntakehityksen mukanaan tuomia muutostarpeita, jotka vaikuttavat liikennepolitiikkaan, liikennejärjestelmien kehittämiseen ja päätöksentekoa palvelevaan tiedontuotantoon. Liikenteen kehittämisestä ja suunnittelusta on tulossa vuorovaikutteista palvelujen kehittämistä.

Liikennejärjestelmä muuttumassa kommunikoivaksi


Liikennejärjestelmä muuttuu vähitellen kohti kommunikoivaa järjestelmää. Kommunikaatiota ja tiedonsiirtoa tapahtuu lisääntyvästi liikennejärjestelmän eri osien, käyttäjien (ihmisten ja yritysten), kulkuneuvojen ja infrastruktuurin välillä. Myös julkisten ja yksityisten toimijoiden roolit liikennejärjestelmän kehittämisessä muuttuvat  ja sekoittuvat

Väitöskirja tarkastelee tietoyhteiskuntakehityksen mukanaan tuomia muutostarpeita, jotka koskevat liikennepolitiikkaa, liikennejärjestelmien kehittämistä ja näihin liittyvää strategista päätöksentekoa palvelevaa tiedontuotantoa. Liikennejärjestelmä on murroksessa – se on muuttumassa vähitellen kohti kommunikoivaa systeemiä. Kommunikaatiota ja tiedonsiirtoa tulee tapahtumaan liikennejärjestelmän eri osien, käyttäjien (ihmisten ja yritysten), kulkuneuvojen ja infrastruktuurin, välillä kaikkiin suuntiin. Myös julkisten ja yksityisten toimijoiden roolit liikennejärjestelmän kehittämisessä muuttuvat ja sekoittuvat.

 

 



Liikennepolitiikan valmistelun ja strategisen päätöksenteon apuvälineiksi tarvitaan perinteisten vaikutusarviointien lisäksi uudenlaisia toimintamalleja ja käytännön työkaluja. On otettava huomioon entistä paremmin liikennejärjestelmän sosioteknisen luonteen ja  toimijakentän muutos.

Väitöskirjan teoreettinen viitekehys koostuu pääosin tieteen ja teknologian tutkimuksen esille nostamista uusista tiedontuotannon käytännöistä ja teorioista, jotka pyrkivät ilmentämään tieteen, teknologian ja poliittisen vallan välisiä suhteita yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Työssä sivutaan myös perinteisiä liikenteen vaikutusarvioinnin ja politiikka-analyysin tieteenaloja.

Väitöskirjassa esitet'ään viisi tietoyhteiskunnan liikennejärjestelmää palvelevaa tiedontuotannon muotoa ja näitä kuvaavat keskeiset piirteet. Ne on tunnistettu  teoreettisten viitekehysten ja neljän tapaustutkimuksen avulla relevanteiksi tiedontuotannon ulottuvuuksiksi. Nämä viisi muotoa ovat

•    tiedontuotanto järjestelmätason ennakointitoiminnan avulla,
•    tiedontuotanto järjestelmätason arviointitoiminnan avulla,
•    tiedontuotanto verkostoissa,
•    tiedontuotanto oppimis- ja argumentointiprosessina sekä
•    tiedontuotanto järjestelmän uudistajana.

Väitöskirjassa esitetään lisäksi päätelmiä tunnistettujen tiedontuotannon muotojen politiikkaseuraamuksista ja jatkotutkimustarpeista.

Väitöskirja on tyypiltään artikkeliväitöskirja, jossa neljä julkaistua tieteellistä artikkelia sidotaan yhteen erillisessä artikkelien sisältöä täydentävässä  ja kokoavassa johdantoluvussa.

 

TL-verkkotoimitus; tiedot VTT info

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.com verkkopalvelussa

Audi A6 3.0V6 CDI 171kW/450Nm AUT ilmajouset,nahat 1-om rehti Suomiauto

Erittäin tyylikäs metallinhohtohelmiäis vaaleangrafiitti, pukee kaunista korimallia, sopivasti kromia viimeistelemässä ulkonäköä. Kahdet orig....

Hinta

38890 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

125000 km

Mazda 6 Sport Wagon 2,0TD Limited Plus 6MT

!! HUIPPUVARUSTELTU JA VÄHÄN AJETTU DIESEL 1.OMISTAJALTA !!, Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja, Automaatti-ilmastointi, Xenon -valot, Webasto ...

Hinta

19850 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

95000 km

Toyota Avensis 2,0 VVT-i Linea Sol Elegant Wagon

1 omistaja, Huoltokirja, VSC-ajonvakautus, Automaattinen ilmastointi, Vetokoukku, Ajotietokone, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Vihreät sävylasi...

Hinta

16890 €

Vuosimalli

2006

Mittarilukema

158000 km