Yleensä ihmisen jokapäiväinen elämä sujuu niin, ettei siitä tarvitse tehdä erityisempää selkoa kenellekään. Mutta joskus jokin ulkopuolinen tekijä saattaa väkivaltaisesti tempaista mukaansa kenet tahansa.
Sunnuntaina marraskuun 9. päivänä vuonna 1997, Mäntsälässä, tuollainen ulkopuolinen tekijä oli 49-vuotias, Eurajoelta kotoisin oleva mies. Samalla kun hän käynnisti vuokraamansa henkilöauton, 91-mallisen Mitsubishi Lancerin, hän pani alulle sekä omaa että kolmen ulkopuolisen ihmisen elämää järisyttävän tapahtuman.
Hän lähti liikkeelle tilapäiseltä asuntokadultaan Mustamäessä ja kääntyi Mustamäentielle. Sen kadun varrella jalkakäytävällä seisoskelevat kolme ihmistä joutuivat mukaan tapahtumaan, jonka seuraukset olisivat voineet olla järkyttäviä.
Jalankulkijat
Tuona sunnuntaina Mäntsälän maisemissa aurinko oli laskenut. Sää oli pilvipoutainen, ja lämpöä oli viitisen astetta. Mustamäen asuinalueen läpi kulkevan Mustamäentien pinta oli kostea mutta pitävä. Alueella oli aiheellinen 40 km/h nopeusrajoitus. Sillä kohdalla, missä katu kaartui ja alkoi loivasti laskeutua kohti miltei suorakulmaista mutkaa, kulki jalkakäytävä.
Tuon mutkan tuntumassa jalkakäytävällä seisoskeli kolmen ihmisen ryhmä, kaksi miestä ja yksi nainen. Toisella puolella katua sijaitsevan omakotitalonsa räystäskouruista puiden lehtiä poistava mies näki tämän kolmikon, mutta ei kiinnittänyt heihin mitään erityistä huomiota.
Kun hän oli noin puoli minuuttia kääntyneenä selkä kadulle päin, hän havahtui tömähdykseen. Hän vilkaisi jalkakäytävälle, mutta kolmikkoa ei näkynyt missään. Henkilöauto kaartoi kulkusuunnassaan kadun vasemmalta puolelta takaisin kadulle ja pysähtyi jonkin matkan päähän kadun oikeaan reunaan Räystäskourujen puhdistaja oli varma, että tuo auto oli ajanut kolmen jalankulkijan päälle.
Mitsubishin kuljettaja kertoi myöhemmin, että ajamaan lähteminen oli pelkkä päähänpisto. Hän kertoi lauantaina ryypänneensä noin koskispullollisen verran. Lisäksi hän sanoi juoneensa sunnuntaipäivänä kolme–neljä keskiolutta. Hän oli ruokaillut muistinsa mukaan normaalisti ja oli ottanut 30 yksikköä insuliinia, mikä oli hänen sairastamansa diabeteksen vaatima päiväannos.
Kun hän lähti ajamaan, hän ei mielestään ollut muistamattomassa tilassa eikä tuntenut olevansa alkoholin vaikutuksen alaisena. Kun hän oli kääntynyt asuntokadultaan itään, hän tuli katuvalojen valaisemalla Mustamäentiellä muutaman sadan metrin jälkeen loivaan mäkeen. Sen jälkeen katu kulki tasamaata, mutta edessä oli melkein suorakulmainen mutka oikealle kohti Mäntsälän keskustan lävistävää Lahdentietä.
Kello 17.44 Mitsubishi tuli todennäköisesti kovalla nopeudella mutkaan, jossa jo 40 km/h olisi ollut liian suuri nopeus humalassa olevalle kuljettajalle. Auton renkaista jäi ulkokaarteen pohjukkaan eripituiset jarrutusjäljet, joista tulosuunnalta oikeanpuoleinen loppui jalkakäytävän betoniseen reunukseen, ja toinen jatkui myös jalkakäytävän pintaan.
Kahdeksan minuutin kuluttua Mitsubishin kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,6 promillen lukeman. Siitä hetkestä 18 minuutin kuluttua otettu verikoe näytti 2,93 promillea.
Auto osui kaikkiin kolmeen jalankulkijaan, jotka iskun voimasta sinkoutuivat kadunvarteen. Yliajon uhriksi joutuivat 57- ja 46-vuotiaat mäntsäläläiset miehet ja 43-vuotias järvenpääläinen nainen. Nainen ja vanhempi mies toimitettiin Hyvinkään aluesairaalaan ja nuorempi mies aluksi Mäntsälän terveyskeskukseen. Vanhempi mies oli saanut iskun jalkaansa ja ruhjeita päähänsä. Nainen oli loukannut niskaansa, ja ilmeisesti häneltä oli katkennut kylkiluu.
Lieviä peltivaurioita saaneen Mitsubishi Lancerin tuulilasi rikkoutui. Lasin oikeaan alanurkkaan tuli reikä. Lähes koko tuulilasin leveydelle ulottuvista säteittäisistä, erikeskisistä säröistä saattoi päätellä, että henkilöistä ainakin kaksi oli törmännyt tuulilasiin.
Päälleajaja kertoi ainakin yhden miehen lentäneen tuulilasia vasten. Muuten hän kertoi tutkijoille sekavasti omat havaintonsa. Hän väitti havainneensa ajoradalla kadun ”oikealla puolella” ihmisen, minkä takia hän oli väistänyt ”oikealle”, vaikka auto suistui vasemmalle ja ulos kaarteesta sen pohjukassa.
Joulukuun alussa mäntsäläläiset miehet, päälleajon uhrit, – kutsuttakoon vanhempaa heistä Hanskiksi ja nuorempaa Manuksi – kertovat kokemuksistaan. Hanski pitää pahana sitä, että heidät kaikki kolme – olkoon nainen nimeltään Lissu – kotiutettiin Hyvinkään aluesairaalasta ikään kuin liian aikaisin, kolmen–neljän päivän kuluttua.
Hän sanoo, että onnettomuutta seuranneena maanantaina he tunsivat itsensä aika rammoiksi. Häneltä olivat polvet rikki, mikä teki kävelemisestä hyvin vaikeaa. Manun olkanivel oli mennyt sijoiltaan, nenärusto murtunut, ja hänenkin liikkumisensa oli vaivalloista jalkavamman takia. Kaikkein pahin tilanne oli Lissulla, Hanskin ex-vaimolla, jolla oli pahoja niskasärkyjä. Lisää murhetta aiheutti kallon sisäinen paine.
Molempien miesten muistikuva tilanteesta on samanlainen: He näkivät sivusilmällä, että kovaa ajava auto tulee suoraan päälle. Heidän olisi pitänyt väistää, mutta eivät ehtineet.
”Rattijuopon ajossa ei ollut mitään tolkkua, vaan se oli törkeä päälleajo”, sanoo Hanski rauhallisesti mutta painokkaasti. Hän muistaa lentäneensä konepellin päälle. Hän tarttui tuulilasinpyyhkimistä kiinni ja päätti roikkua mukana niin kauan kuin auto liikkuisi. Kun auto pysähtyi, hän putosi ja menetti tajuntansa. Hän muistaa sen, kuinka hänen ulkovaatteensa leikattiin auki, jotta hänen vammojaan voitiin tutkia.
Sairaalassa hän tuli tajuihinsa ja huusi Lissua, jolle hänen mielestään oli käynyt pahiten. Manulta katosi taju siinä vaiheessa, kun auto tuli päälle.
Miehet ovat kokoamassa toimintaryhmää, johon he pyytävät myös viranomaisten edustajia mukaan. Tarkoitus on saada Mustamäentien liikenteen nopeus putoamaan, koska tällä kadulla liikkuu myös paljon lapsia. Tälle asuinalueen läpikulkukadulle pitäisi saada hidasteita ja mahdollisesti 20 km/h nopeussuositus.
Hanskin mukaan kunnan puolelta on valitettu, ettei tällaisiin muutoksiin ole varaa. Kun sivullisena katselee tämän kadun liikennettä ja miettii, kuinka murheellisesti tässä jo sinänsä vakavassa onnettomuudessa olisi saattanut käydä, voi vain ihmetellä päättäjien ikuista valitusta rahan puutteesta.
Tuulilasi 1/98
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia