Turvalaitteet suojasivat äitiä ja lapsia

Onnettomuuden tausta

Sunnuntain, marraskuun 26. päivän iltana vuonna 2000, Vaasan-seudulla näytti siltä, että poikkeuksellisen lämmin, enimmäkseen pitkästä pimeydestä ja lyhyestä hämärästä muodostuva vuodenaika saattaisi muuttua talven kaltaiseksi. Tunnusmerkistö oli kuitenkin syksyisen vetinen.

Koska lämpötila Maalahdessa, runsaan 20 kilometrin päässä Vaasan keskustasta, oli nollan ja yhden plusasteen tienoilla, sade oli räntää. Se kerrostui muutaman sentin vahvuiseksi vitsaukseksi ajoradoille ja muuttui sohjoksi.

Sillä hetkellä, kun sohjo ikään kuin imaisi hyväkuntoisin nastattomin talvirenkain varustetun maasturin naiskuljettajansa hallinnasta, autossa oli kytkettynä vain takaveto.

Perheenäiti palasi maasturilla joulutorilta

Maalahdessa asuva 37-vuotias toimittaja, perheenäiti, oli tummanvihreällä, 91-mallisella Mitsubishi Pajero Wagon GLS TD -maasturillaan palaamassa kahden lapsensa kanssa kotiin Vaasasta joulutorin avajaisista. Perheen isä, toimittaja hänkin, oli töissä iltavuorossa.

Perheenäidin nimiin vuonna 1999 hankittu Pajero ei ollut omistajalleen mitenkään vieras ajoneuvo, koska edellinenkin auto oli ollut maasturi. Yhdeksän kuukauden ikäinen poikavauva matkusti etuistuimelle selkä menosuuntaan kiinnitetyssä turvakaukalossa. Kuusivuotias isoveli istui takana oikealla koroketyynyn päällä turvavyö kiinnitettynä, aivan kuten hänen äidilläänkin.

Maasturi joutuu onnettomuuteen

Kello 20.24 Pajero oli ehtinyt Maalahdentiellä, n:o 679, hieman yli kolmen kilometrin päähän itään tien 673 risteyksestä. Ajorata oli luotisuora useiden satojen metrien matkalta. Eteläpuolelle rakennettu tievalaistus huolehti näkyvyydestä myös pohjoispuolen kevyen liikenteen väylällä, jolla kaksi naista oli kävelemässä Pajeron tulosuuntaa vastaan.

Kun 60 km/h -nopeusrajoitus nousi 80:een, kuljettaja lisäsi rauhallisesti nopeutta. Pajero alkoi heittelehtiä oikealle. Kuljettaja sai sen ensin oikaistuksi, mutta auto alkoi kuitenkin luisua vastaantulevien kaistan yli vasemmalle. Hiljaisessa liikenteessä ei onneksi ollut muita ajoneuvoja lähistöllä.

Luisuttuaan noin 55 metriä vastaan tulevien kaistalla Pajeron vasen etupyörä kulkeutui ulos pientareelta. Siinä vaiheessa auto hieman kääntyi oikealle. Tämä näkyi myöhemmin sekä pyörien loskaan piirtämistä urista että tieluiskan ruohikkoon painuneista renkaiden jäljistä, jotka jakautuivat kahdesta neljäksi. Oikeanpuoleinen etupyörä pysyi suistumisen ajan melkein ajoradalla.

Kuljettuaan luiskalla parikymmentä metriä Pajero törmäsi melko kohtisuoraan pienen sivutien rummun penkereeseen, sen tienpuoleiseen reunaan.

Penkereestä auto ponnahti kahdentoista metrin pituiseen ilmalentoon. Se putosi katon vasen takanurkka edellä kevyen liikenteen väylän ja pellonpuoleisen tieluiskan rajalle, kääntyi oikealle kyljelleen ja luisui muutaman metrin ennen pysähtymistä.

Kevyen liikenteen väylällä kulkevat naiset kuulivat takaapäin pamahduksen. He riensivät katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja hälyttivät kännykällä apua.

Pajero oli pysähtynyt keula tulosuuntaansa puolittain kevyen liikenteen väylälle ja puolittain ojanpientareelle. Auton katto oli painunut pahasti kasaan oikealta puolelta. Oikean etuoven ikkunanpuite oli taipunut niin paljon vauvankaukaloon päin, että pienokaisella oli ylimääräistä tilaa enää muutamia senttejä.

Koska auto jäi törmäyksen jälkeen käyntiin, äiti pelästyi, että se syttyy palamaan. Hän yritti irrottaa vauvankaukaloa, mutta ei onnistunut. Todennäköisesti tässä tilanteessa hänelle tuli sormeen melkoisesti vuotava haava. Suistumisesta ja törmäyksestä hän ja lapset selviytyivät loukkaantumattomina.

Turvalaitteista oli hyötyä

Turvalaitteet osoittivat tässä onnettomuudessa erittäin hyvin tehokkuutensa. Nykyaikainen turvakaukalo on maantieliikenteessä vauvalle turvallisin paikka. Kuukauden shokissa heinäkuussa 1988 kerrottiin, miten turvakaukalossa henkilöauton etuistuimella matkustanut vauva pelastui törmäyksessä, jossa valitettavasti kuljettaja, vauvan äiti, menehtyi.

Vaikka Pajeron katon painuminen vaaransi lapsen turvallisuutta, olisi kaukalon muoto, erityisesti sen reunus, todennäköisesti suojannut häntä vieläkin pahemmassa katon rutistumisessa. Sen sijaan ikkunanpuitteen voimakkaampi taipuminen olisi saattanut aiheuttaa hengenvaarallisen tilanteen.

Myös turvavyön ja koroketyynyn yhdistelmä osoitti turvallisuutensa, koska 6-vuotias poika selvisi hurjasta törmäyksestä ja suistumisesta naarmuitta. Tämänkokoiselle matkustajalle on koroketyynyn käyttäminen ehdottoman välttämätöntä, jotta turvavyön molemmat hihnat kulkevat pienen ihmisen mittojen mukaan turvallisista kohdista.

Mainittakoon, että airbagin suomentaminen turvatyynyksi on sekoittanut turvavyön kanssa käytettävälle koroketyynylle jo pitkälti yli 10 vuotta sitten vakiintuneen turvatyyny-nimityksen käyttöä.

Vaikka tässä maasturissa ei ollut airbagia eli törmäyksessä täyttyvää turvatyynyä, turvavyötä käyttänyt perheen äiti selviytyi kuljettajan paikalla vahingoittumattomana.

Turvatyynyn huono puoli on sen kertakäyttöisyydessä: moniosaisessa törmäyksessä tyyny toimii vain kerran, tyhjenee äkkiä eikä auta mitään onnettomuuden mahdollisissa myöhemmissä vaiheissa. Siksi turvavyö, jonka riittävä kireys – myös mahdollisten päällysvaatteiden käytön vuoksi – pitää kiinnittämisen jälkeen aina tarkistaa olkahihnasta nykäisemällä, on riittävän kokoiselle henkilölle ylivoimainen turvalaite.

Pelkkä turvatyyny ei suojaa auton kuljettajaa eikä etuistuimen matkustajaa. Mikäli henkilö ei käytä turvavyötä, hän voi törmäyksessä luisua sellaiseen asentoon, että turvatyynyn isku saattaa aiheuttaa vakavan kaularankavamman, jopa kuoleman.

Sohjo on veden jähmeistä olomuodoista kuljettajalle kaikkein hankalin ja vaativin kelin osatekijä. Suurin osa kuljettajista ymmärtää riittävän hyvin tavanomaisesti jäätyneen ajoradan liukkauden, joka on melko johdonmukaista. Vaikeinta on havaita, mikä kohta on jo jäässä ja mikä juuri jäätymässä.

Maalahtelainen perheenäiti oli sitä mieltä, ettei Pajeron hallinnan menetys johtunut kiihdytyksestä nopeusrajoituksen salliessa. Se pitänee paikkansa. Sen sijaan oleellisena tekijänä oli kiihdytyksen jälkeinen, liian suuri nopeus. Pajero joutui sohjoliirtoon.

Sohjo synnyttää vaaratilanteen

Monet kuljettajat tajuavat huonosti räntäsateesta tai sään lauhtuessa tielle kertyneen lumen sulamisesta johtuvan sohjon, loskan, vaarallisuuden. Muutaman sentin sohjossa hyväkuntoisenkin renkaan urat tukkeutuvat helposti ja rengas irtoaa liirtoon.

Sohjossa on myös aina vaihtelevia kohtia, joissa renkaat toimivat hieman eri tavalla.

Jokainen keli vaatii oman opettelunsa. Vanhan sanonnan mukaan ainoa keino pärjätä vesi- ja myös sohjoliirron kanssa on olla joutumatta siihen. Tämän varmistamisessa auttavat rauhalliset ohjausliikkeet ja riittävän hiljainen nopeus.

Olisiko neliveto estänyt onnettomuuden ?

On mahdollista, ettei Pajero olisi joutunut sohjoliirtoon, jos neliveto olisi ollut kytkettynä. Tällöin eturenkaat eivät ehkä olisi menettäneet sivuttaispitoaan yhtä herkästi kuin takavedolla ajettaessa.

Ratkaisevaa oli myös se, kuinka suuria ohjausliikkeitä kuljettaja teki sen jälkeen, kun auto alkoi heittelehtiä oikealle.

Sohjo tukkii renkan kuvion

Kun eturenkaat syrjäyttävät sohjoa ja urien tukkeuduttuakin auraavat sitä pois, takarenkaat saavat ajoradasta paremman otteen kuin eturenkaat.

Jos Pajeron kuljettaja painoi kaasua yrittäessään oikaista auton luistoa, takapyörät ikään kuin työnsivät autoa ulos tieltä. Vasta karheapintaisen pientareen ja tieluiskan rajalla eturenkaat saivat niin paljon otetta, että auto kääntyi hieman tielle päin.

Onnettomuus oli ehkä vältettävissä

Jos kuljettaja olisi heti vasemmalle suuntautuvan luiston alussa painanut kytkimen pohjaan tai vain antanut auton rullata moottorijarrutuksella, olisi yli 50 metrin ja noin kahden sekunnin mittainen matka tien keskiviivalta tieluiskan reunaan todennäköisesti riittänyt ojaanajon välttämiseen.

Tuulilasi 1/01

Tapani Iivari