Tuulilasi 11/ 2012

Tuulilasi 11 - 2012 kansikuva
Tykkää 2 Ei tykkää 0
Kommentit

6

AUTOMARKKINAT | 13.8.2012
toimitus TL-verkkotoimitus

Takuu on uusien autojen markkinoinnissa käytetty keino, mutta vaikuttaako se sittenkään auton omistajan tyytyväisyyteen? Tuulilasin numerosta 11/2012 selviää, että uutena autonsa ostaneiden käsitykset auton takuuehdoista eivät synny takuun keston perusteella. Paljon olennaisempaa on se, kuinka joustavasti takuutapauksissa toimitaan.

 

 

Takuu ja todellisuus

Kun halutaan erottua kilpailijoista pitkä takuuaika on yksi keinoista. Sitä käyttivät japanilaismerkit tullessaan 60-lvulla Suomen markkinoille. Samaa keinoa käyttävät nyt korealaismerkit, kun ne kasvattavat uusina merkkeinä markkinaosuuttaan Suomessa.

Tosiasiassa uudella autolla ei tarvitse olla lainkaan takuuta. EU:n määräysten mukaan valmistajan vastuu ylettyy kahden vuoden ajanjaksoon. Auton ja sen komponenttien tulee kestää ainakin saman verran kuin autot yleensä. Suomessa kuluttajaa suojataan lisäksi valmistusvirhettä koskevilla määräyksillä. Muista EU-maista poiketen valmistusvirheelle ei ole asetettu minkäänlaista aikarajaa. Se saattaa antaa kuluttajalle turvan silloinkin, kun takuuraja on jo ajat sitten ylitetty. Lisäksi valmistusvirheeseen vetoavalla on vahva asema - myyjän tulee osoittaa, että rikkoutuminen on johtunut käyttäjästä itsestään tai tuote on kestänyt vähintäänkin tavanomaisesti.

Merkkien Merkki -tutkimuksessa kysyimme yli 15 000 autoilijalta, millaiseksi he kokevat autonsa takuun joustavuuden. Vaikka eroja on eri automerkkien välillä, erot eivät uusia autoja ostavien keskuudessa synny takuurajojen mukaan. Takuuseikoilla on varsin vähäinen yhteys tyytyväisyyteen. Olennaisinta on se, millä tavalla takuuasioita käsitellään,  ja millaiseksi auton omistaja kokee asemansa tässä keskustelussa.

Parhaimmillaan joustavuus takuuehtojen tulkinnassa nostaa auton omistajan käsitystä siitä, että häntä arvostetaan merkin omistajana. Nihilistinen tiukkapipoisuus puolestaan latistaa imagoa ja synnyttää mielikuvan, ettei autoilijaa kuunnella lainkaan. Takuu on taitolaji, ja avaa mahdollisuudet vuoropuheluun.


Valioluokan sedanit vertailutestissä

BMW:n 3-sarja uusiutui. Se on monille hyvin haluttava automalli, ja hyvin BMW:n 3-sarjan autoja myydään etenkin maissa, joissa autojen hinnat ovat ainakin hieman matalampia kuin Suomessa.

Kuinka uusi kolmonen menestyy, kun rinnalle pistetään uusiutunut Audi A4 ja Volvon S60?  Siitä lähdimme ottamaan selvää vertailutestissä. Etutiloissa Audi on ykkönen, kun taas takana eniten tilaa kolmelle tarjoaa Volvo. Ajettavuuden osalta kaikkien tulokset ovat mainioita, eikä eroja synny. Tunnelma autoissa on kuitenkin erilainen.

Pelkästään esitteitä lukemalla havaitsee, että Audin, BMW:n ja Volvon kiihtyvyydessä on eroja. Mutta käytännössä olennaisempaa on moottorin vääntävyys sekä sitkeys. Tulokset eivät olekaan samanlaisia kuin kiihtyvyyttä mitattaessa. Temperamenttia ja luonnetta löytyy Audin moottorista eniten.

Ääritilannekäyttäytyminen kertoo auton turvallisuusominaisuuksista. Väistökokeista Volvo selvisi parhaiten. Se oli myös hiljaisin kaikista. Polttoainetta Volvo taas kulutti eniten ja Audi vähiten. Kaikissa takuuehdot ovat mekaanisen takuun osalta samanlaiset - kaksi vuotta ilman kilometrirajausta. Maalitakuu on Volvossa vain kaksi vuotta, Audissa ja BMW:ssä kolme vuotta.

Autot on suunniteltu hyvin samanlaiselle kohderyhmälle. On helppo uskoa, että monella alueella näiden kolmen auton erot ovat hyvin vähäisiä tai niitä ei ole, vaikka autot ovat luonteeltaan erilaisia. Jos huollon ja varaosien hinnat ovat hyvin erilaisia, suurimmat erot tulisivat auton ylläpidon kustannuksista. Yllättävästi voittajan suurin piste-ero kilpailijoihinsa kertyi moottorin ominaisuuksien alueelta.

Kansalaiset rallia katsomassa

Ennen Jyväskylän Neste Oil Rallia saimme kuulla tv-mainoksista, että suomalaiset ovat maailman nopein kansa. He seuraavat MM-rallia joko televisiosta tai paikan päällä - tai seuraavat rallia molemmilla tavoilla.

Toimittajamme Vesa Eskola lähti seuraamaan rallin etenemistä katsojien, palvelujen tekijöiden ja kilpailijoiden näkökulmasta. Hänen reportaasissaan pääsee mukaan rallin avainpaikoille niin Ouninpohjaan, Killerille kuin Huoltoparkkiinkin. Sorateiden sirkus tarjosi monenlaista sirkushuvia, eikä kaikille soran lentäminen ole lainkaan tärkeintä.

Opastusta

MM-rallia olisi mahdottomuus järjestää Suomessa ilman vapaaehtoisten panosta. Järjestyksestä vastaava kiittelee norjalaiskatsojia, he vievät eväittensä roskat takaisin metsästä kotiin. Tapahtuman loppuessa metsä on yhtä siistissä kunnossa kuin ennen sen alkamista. Samaa kulttuuria huomattava osa suomalaisista katsojista ei vielä ole oppinut.

Kyläyhdistyksillekin MM-ralli on tärkeä tapahtuma. Onneksi sama erikoiskoe ajettiin usein kahdesti - se lisäsi myyntiä ja alensi kustannuksia. Sama ratkaisu edisti myös sirkusmenojen tarjontaa. Osa yleisöstä keskittyi huoltoparkin tapahtumien seuraamiseen. Siellä
nuorimpien katsojien kiinnostus jakaantui tasaisesti ralliautojen, rallikamaa kauppaavien ja Sirkus Sariolan kesken.

TL 11 2012 sisalto

Tykkää 2 Ei tykkää 0
Avainsanat: Tuulilasi-lehti

Kommentit

6 kommenttia
Vierailija

Niin,mainoksissa voidaan luvata vaikka 10 vuoden takuuta, mutta mitä se takuu tosielämässä kattaa ja mitkä ovat ehdot ? Saunan lauteilla naapurini kertoi Kian omistajana täytyvänsä mennä Raastupaan, jos mielii takuunsa jotain korvaavan.

VW:n huoltopäällikkö

Meillä ei korvata takuuseen mitään ja olemme ylpeitä siitä.

Vierailija

Mulla hajos takuuajan jälkeen, (100 000 km. mittarissa) Golf 2.0 TDI ja DSG vm-10,( eka vika muuten), katalysaattorin anturi. Meni silti takuuseen, koska sen pitäisi kestää kauemmin. Mutta kyllähän amispojat tietävät, ettei ne Volkkarit OIKEESTI kestä edes kaupasta kotio.Sairasta porukkaa.

Vierailija

Tavallisen kuluttajan, kansalaisen asema tuntuu heikkenevän koko ajan, jopa lait tunnutaan säätävän vain varmistamaan yritysten voittojen maksimoimiseksi ja oikeuttamaan kertakäyttöisen paskalaadun tekeminen. Tuotteiden tarkoituksena ei näytä olevan enää palvella käyttötarvetta vaan pelkästään tuottaa yrityksille ja sijoittajille huikeita voittoja.

Ilmeisesti suurin osa sitten haluaa elää tällaisessa maailmassa...

Vierailija

älä usko kaikkea mitä kuulet saunassa

Vierailija

Pikku yksityiskohta tuossa Bluebirdissä kiinnostaa, minulla on yksittäisiä Tuulilasi numeroita 80-luvulta, mm. 3/89 jossa on 13 auton suurvertailu, mukana Nissan Bluebird 1,6 SLX. Auto on moottorin tilavuutta lukuunottamatta samanlainen kuin nyt kesäautonanne oleva.

Takakontin tilavuudeksi vertailussa oli ilmoitettu 9 juomakoria ja nyt tuossa käytetty kesäauto jutussa 11 koria. Onko juomakorien koko muuttunut vuosien varrella vai mistä ero johtuu :)

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com