Tuulilasin verkkopalvelu uudistui

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

3

AUTOMARKKINAT | 3.4.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Kuten huomaatte, Tuulilasin verkkopalvelulla on nyt uusi ilme. Koko palvelu on muutenkin uudistunut perusteelisesti.

Tuulilasi.fi avattiin jo vuonna 2002, ja palvelu oli siitä lähtien likimain saman näköinen. Nyt kaikki on toisin.

Ulkoasun lisäksi koko palvelu on muutenkin laitettu uuteen uskoon. Tekniikka eli "alusta", kuten ammattilaiset sanovat, on aivan uusi. Toivomme, että nyt pääsemme eroon vanhan palvelun ongelmista kuten esimerkiksi joskus raivostuttavan hitaasti toimivista sivunlatauksista.

Uusi palvelu on todellakin täysin uusi. Käyttäjien kannalta hankalin asia on, että kaikki joutuvat rekisteröitymään palveluun uudelleen ja luomaan itselleen uudet käyttäjätunnukset ja salasanat.

Rekisteröityminen tapahtuu klikkaamalla sivun yläreunassa näkyvää linkkiä Luo uusi käyttäjätili.
Ensiksi on täytettävä henkilötiedot. Ne on annettava oikein, mitään Aku Ankka -tilejä ei hyväksytä! Henkilötietoja ei missään vaiheessa julkisteta, ei liioin sähköpostiosoitetta.

Kohdassa Käyttäjätilin tiedot pitää olla tarkkana. Tähän merkittävä käyttäjänimi näet on sitten kerrasta lopullinen. Sitä ei pääse enää muuttamaan jälkikäteen kuten vanhassa palvelussa.

Rekisteröityjän pitää myös täyttää kohta Sähköpostiosoite. Se on tarpeen siksi, että kun palveluun rekisteröidytään, palvelu lähettää vahvistuksen ja siinä yhteydessä myös salasanan juuri tuohon osoitteeseen. Kun käyttäjä kirjautuu palveluun, hän pääsee vaihtamaan salasanan mieleisekseen.

Uusi palvelu on vasta alkutekijöissään. Osa vanhasta sisällöstä, esimerkiksi keskustelut ja Kysy Ketoselta on siirretty uuteen palveluun, mutta vanhat jutut ovat pääosin edelleen vanhassa palvelussa. Niitä pääse lukemaan osoitteessa http://vanha.tuulilasi.fi

Vanhaan palveluun ei enää voi lähettää keskusteluviestejä eikä kysymyksiä.
Uutta palvelua kehitetään ja vikoja korjataan koko ajan. Parannuksia tehdään sitä mukaa kuin ongelmia löytyy ja niitä ehditään korjata.

Järjestämme piakkoin kyselyn, jossa pyydämme kommentteja ja parannusehdotuksia palveluumme. Keskustelupalstalla toki voitte kommetoida ja moittia uutta palveluamme koska tahansa - kehuja suomalaiset yleensä jakavat perin kitsaasti, joten niitä lienee tulossa vähän. Kehujakin saa silti lähettää palstalle.

Keskustelupalstan ongelmiin kuuluu, että liitetiedostojen, mm. kuvien liittäminen ei ainakaan toistaiseksi onnistu. Väliaikaisratkaisuna keskustelijat voivat käyttää muilta foorumeilta tuttua menetelmää, eli liittää viestiin linkiksi jollakin palvelimella olevan kuvatiedoston osoitteen.

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

3 kommenttia
algernon

Miten tilaajainfo liitetään käyttäjätunnuksiin?

-M

wesalasi

Missä on lukijakilpailu?
En ollut tyytyväinen edelliseenkään verkkosivuunne, yhtä sekavaksi olette tämän uudenkin saaneet.
Ottakaa muilta mallia älkääkä olko niin omaperäisiä!!

rane

Näin "äkkiseltään" tämä vaikuttais hyvältä. Tosin ihmettelin kun en voinut kirjautua vanhoilla tunnuksilla, en ollut huomioinut, että pitää rekisteröityä uudelleen. -Katsotaan, seuraillaan miten homma etenee...

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com