Vahdinvaihto Autotuojissa

At toimarit 602x278
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTON MYYNTI | 9.9.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja on vaihtunut. Tehtävää pitkään hoitanut Pekka Puputti luovutti syyskuun alussa tehtävänsä Tero Kalliolle.

Pekka Puputti toimi 70-luvulla neuvostoliitttolaisessa omistuksessa olleen Konelan lakimiehenä. Siinä tehtävässä hän perehtyi autokauppaan sekä maahantuonnin että jälleenmyynnin kannalta.

Vuosikymmenen vaihduttua 80-luvuksi Autotuojat ry:n ja Autoalan Keskusliitto ry:n ylläpitämään Autoalan lakimiehen toinistoon haettiin lakimiestä toimistoa pyörittäneen Mikko Kaskisen siirryttyä pois tehtävästä. Puputti haki tehtävää ja tuli valituksi, mikä ei ollut ihme, olihan hänellä todella vahva kokemus autoalasta.

Joitakin järjestöjen jäseniä Puputin menneisyys Konelan palveluksessa arvellutti, ja valintaa epäiltiin kommunistien salajuoneksi. Pian epäilijätkin kuitenkin vakuuttuivat uuden lakimiehen ammattitaidosta.

Sitten Puputti valittiin Autotuojat ry:n toimitusjohtajaksi, ja Autoalan lakimiehen toimisto lakkautettiin. Järjestöt hoitivat lainopillisten asioidensa hoidon muulla tavoin. Lakimiehen osaamiselle löytyi käyttöä uudessakin tehtävässä, ja neuvonpitoa valtionvarainministeriön ja liikenneministeriön virkamiesten kanssa jouduttiin käymään moneen kertaan niin verotuksellisista kuin ajoneuvoteknisistäkin kysymyksistä.

Myös eduskunnan kanssa yhteistyö oli kiinteätä. Pekka Puputti hoiti lobbaajan tehtäviä jo ennen kuin koko nimitystä oikein kunnolla Suomessa edes tunnettiin. Etujärjestön tehtävähän on ennen kaikkea tuoda päättäjien tietoon jäsenkuntansa näkemykset suunnitelluista tai toivotuista säädösuudistuksista.

Kaksi korvaajaa

Pekka Puputti toimi myös Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtajana. Yhtiö on Autotuojat ry:n omistama, romuautodirektiivin mukainen tuottajayhteisö, joka huolehtii jäsenyritystensä maahan tuomien autojen lain vaatimasta kierrätysvastuusta.

Nykyisin romumetallien hinnat ovat sen verran korkealla, että henkilöautosta saatavien metallien arvo kattaa romutuskustannukset, mutta asiaan liittyy myös monenlaisia EU:lle tyypillisiä tilastointi- ja selvitysvelvoitteita.

Syyskuun alusta Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa Arto Silvennoinen, joka on toiminyt yhtiön kehityspäällikkönä vuodesta 2007.

Autotuojat ry:n toimitusjohtajana on toiminut Tero Kallio. Hän oli aiemmin Suomen panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja, siis etujärjestötehtävissä silloinkin.

Kallio linjaa Autotuojat ry:n tärkeimmäksi tavoitteeksi, että Suomen autokantaa pitäisi pystyä uudistamaan nykyistä nopeammin. Myös siirtyminen hankinnan verotuksesta käytön verotukseen on Kallion mielestä tärkeä tavoite, vaikka hän ei pidäkään kovin realistisena nopeaa muutosta. Käytön verotukseen siirtyminen voisi tapahtua liikenne- ja viestint'äministeriön ajaman "älykkään liikenteen" myötä.

TL-verkkotoimitus / tk

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com