Tänä vuonna Venäjällä myydään yli 2,5 miljoonaa uutta autoa. Venäjän markkinat ovat sivuuttaneet kooltaan Ranskan ja Englannin. Edellä ovat enää vain Italia ja Saksa.
Venäjän markkinoiden odotetaan kasvavan edelleen vauhdilla. Kun vuonna 2007 kasvuvauhti on ollut 22 %, mikään ei viittaa siihen, että kasvu taittuisi. Niinpä vuonna 2011 Venäjän odotetaan ohittavan Saksan uusien autojen myyntimäärän ja nousevan Euroopan suurimmaksi markkina-alueeksi.
Venäjän markkinoiden kasvu ei ole jäänyt havaitsematta muiden maiden valmistajilta. Uusia tuontiautoja on Venäjälle tullut tänä vuonna 1,1-1,2 miljoonaa kappaletta. Viime vuonna tuonti ylitti ensimmäisen kerran miljoonan auton rajapyykin (1 008 800 autoa).
Mutta ulkomaisia autoja myös valmistetaan Venäjällä sijaitsevissa kokoonpanotehtaissa. Tuotantomäärä on noin 420 000 autoa v. 2007. Se merkitsee noin 16prosentin osuutta kokonaismarkkinoista. Määrä ja osuus on koko ajan kasvamassa.
Viime viikolla Hyundai ilmoitti rakentavansa kokoonpanotehtaan Pietariin. Pietariin on valmistumassa myös Toyotan, Suzukin, Nissanin ja GM:n kokoonpanotehtaat.
Venäläisten henkilöautojen valmistusmäärä on vuonna 2007 noin 671 000 kappaletta. Määrä on pudonnut vuodesta 2006 noin 37 %.
Käytettyjä autoja on Venäjälle tuotu vuonna 2007 noin 361 000 kappaletta.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia