Venäläisen kuljettama tila-auto päin vastaantulijaa

Julkisuudessa puhutaan paljon ns. itäliikenteen eli Venäjältä ja Virosta Suomeen tulevien ajoneuvojen ja kuljettajien aiheuttamista riskeistä. Ne näkyvät holtittomien ajotapojen ja raskaiden ajoneuvojen huonokuntoisen tai puutteellisen varustelun lisäksi myös vakavina liikenneonnettomuuksina.

Tiedotusvälineissä on usein käytetty erittäin voimakasta kieltä: On puhuttu ”tappajarekoista” ja ”hulluista” tai ”kännissä ajavista” venäläisistä kuljettajista. Jokainen kolari, jossa on ollut osallisena venäläinen tai virolainen kuljettaja, on herättänyt paljon enemmän huomiota kuin samankaltainen liikenneonnettomuus kotimaisten osapuolten kesken.

Vuoden 1998 ensimmäinen kuolemaan johtanut venäläiskolari, josta monet lehdet taas repäisivät isoja otsikoita, tapahtui maanantaina tammikuun 5. päivänä Virolahdella valtatiellä 7, kansainväliselle liikenteelle paremmin tunnetulla E18:lla. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Tulo Novgorodista

Kolmen miehen seurue oli lähtenyt Novgorodista joskus aamuyöllä Suomen aikaa. Heidän ajokkinaan oli valkoinen, 92-mallinen Mitsubishi Space Wagon -tila-auto, jota ajoi auton omistaja, 27-vuotias venäläinen. Autossa oli kolme penkkiriviä. Kuljettajan vieressä matkasi 26-vuotias venäläinen, jonka takana keskipenkin oikeanpuoleisella paikalla istui 27-vuotias australialainen. Kaikki käyttivät turvavyötä.

Kun he saapuivat valtatie 7:llä Virolahden Kattilaisiin, he olivat tehneet matkaa noin kahdeksan tuntia. Pilvipoutainen aamu oli jo valjennut. Pakkasta oli vain asteen verran, mutta asfaltin pinta oli melko liukas. Mitsubishin nastattomat Bridgestone Blizzak -talvirenkaat – urasyvyyttä oli 4– 6 milliä – tarrasivat vielä kohtuullisesti ajoradan pintaan, jolla oli hieman uria ja lumenripettä, polanteen alkua. Tiellä oli 80 km/h talvinopeusrajoitus. Liikenne oli melko hiljaista.

75-vuotias haminalainen mies oli hyväkuntoisen näköisellä, 71-mallisella Volvo 144:llään yksin ajamassa Haminasta Vaalimaalle päin. Hän käytti usein tätä tieosuutta ja oli varmaan havainnut merkkejä riskipitoisesta liikenteestä.

Mies ajeli rauhallisesta ja huolellisesti oman kaistansa laidassa, mutta hän käytti turvavyötä, joka ei missään tapauksessa ollut nimensä veroinen. Koira oli joskus puraissut vyön poikki, minkä jälkeen se oli korjattu ompelemalla katkaistut päät kiinni toisiinsa.

Suora törmäys nokakkain

Kello oli 10.10, kun Mitsubishi laskeutui vähäistä myötälettä ja kaartoi tulosuunnastaan hyvin loivasti oikealle. Sillä kohdalla tien eteläpuolella, missä kaarre päättyi, alkoi 150 metriä pitkä metallikaide. Jostain syystä Mitsubishi ajautui kaarteen jälkeen vasemmanpuoleiselle kaistalle. Vaikka Volvo tuli vastaan oman kaistansa oikeassa laidassa aivan kaiteen tuntumassa, tapahtui raju törmäys melko tarkalleen kaiteen puolivälin paikkeilla. Sillä kohdalla oli kaiteen ulkopuolella yksi niistä lasikuituisista heijastintolpista, joita on pystytetty tälle tieosuudelle vajaan sadan metrin välein.

Kumpikaan autoista ei koskettanut kaiteeseen. Törmäys osui molempien autojen keulan keskilinjasta hieman oikealle. Kun autot pysähtyivät, Volvon oikea kylki oli runsaan puolen metrin päässä kaiteesta. Mitsubishin vasemmasta kyljestä oli kaiteeseen vain parikymmentä senttiä.

Volvon kuljettaja, jonka turvavyön korjausompeleet tietenkin repeytyivät irti, kuoli ilmeisesti heti. Koska automalli oli jo vanha, sen rakenteet joutuivat liian koville. On täysin mahdollista, ettei hyväkuntoinenkaan turvavyö olisi pelastanut vanhan kuljettajan henkeä.

Mitsubishin istuimet siirtyivät eteenpäin, mutta turvavyöt pitivät miehet paikoillaan. Vaikka törmäysenergia tekikin tila-auton matkustamosta ahtaan, miehet selvisivät ällistyttävän kohtuullisin seurauksin. He saivat eriasteisia ruhjeita ja vammoja raajoihin, vartaloon ja päähän. Kuljettajalta muun muassa katkesi vasen jalka. Etumatkustajalle tuli murtumia molempiin jalkoihin.

Kaikki Mitsubishissä matkanneet kuljetettiin Kotkaan Kymenlaakson keskussairaalaan. Pahiten oli loukkaantunut etumatkustajan takana istunut australialainen, joka jalan murtuman lisäksi sai vamman rintakehäänsä ja keuhkoihinsa. Hän pääsi sairaalasta tammikuun loppupuolella.

Luisu vai nukahdus

Onnettomuuspaikalla ajorata tuntui liukkaalta myös jalan alla. Siitä huolimatta on erittäin epätodennäköistä, että Mitsubishi olisi hyvin loivan myötäleen ja kaarteen jälkeen joutunut luisuun ja sen seurauksena vasta lähes sadan metrin päässä törmännyt vastaan tulevaan Volvoon.

Mitsubishin nopeudesta ei vielä ole tarkkaa tietoa. Jos kyseessä olisi ollut suuri ylinopeus, auto olisi keskipakovoiman vaikutuksesta luisunut kaiteeseen varmasti jo paljon ennen autojen törmäyskohtaa.

Oletetaan, että kyseessä oli luisu. Miten on mahdollista, että kuljettaja olisi kyennyt kääntämään auton täsmälleen kaiteen ja tien suuntaisesti, mutta ei olisi onnistunut väistämään hieman enemmän oikealle välttääkseen yhteenajon?

Väärälle kaistalle ajautumiselle löytyy toinen, todennäköisempi selitys. Mitsubishin kuljettaja oli ennen onnettomuutta ajanut – pieniä taukoja lukuun ottamatta – yhtäjaksoisesti noin kahdeksan tuntia. Se on erityisesti talvikelillä ja lähes kokonaan pimeässä melko väsyttävä ajosuoritus. Pätevillä tutkimuksilla on osoitettu, että aamuyö on kuljettajan vireydelle kaikkein vaativinta ja vaarallisinta aikaa. Mitsubishin kuljettaja on kertonut, että tapahtumahetkellä hänen matkakumppaninsa nukkuivat.Varmaa on, että alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.

Aamuyöllä vaikea pysyä hereillä

Monet meistä ovat kuljettajana kokeneet, miten helposti varsinkin öisin ja muulloin pimeällä, kun puhekumppanit autossa vaikenevat tai heitä ei ole, tietynlainen turtumus ja herpaantuminen heikentävät ajovireyttä. Kuljettaja voi yrittää ylläpitää vireää mielentilaansa esimerkiksi radiota kuuntelemalla, lauluja hoilaamalla, ajoasennon rajoittamana vartaloaan verryttelemällä, kaulaansa, niskaansa tai päälakeaan hieromalla, mutta se vain siirtää väsähtämistä tuonnemmaksi. Kahvit tai mitkään muutkaan piristeet eivät lopullisesti auta.

Erityisen vaarallinen vaihe on se, jolloin havaitsee joutuvansa ponnistelemaan, jotta silmät eivät lupsahtaisi kiinni. Mikään ei ole kuljettajalle salakavalampaa kuin se, että vireys vaivihkaa muuttuu ensin näköharhoiksi, sitten raukeus johtaa silmät auki torkahtamiseen ja lopulta nukahtamiseen, jonka alkuhetkeä kukaan ei voi tajuta.

Vain uni todella auttaa. Fiksu kuljettaja, joka osaa tinkiä liian tiukasta aikataulusta, ymmärtää oikein vaarallisen väsymyksen merkit. Hän ajaa mahdollisimman pian jonnekin sivummalle, esimerkiksi levähdysalueelle, sammuttaa auton moottorin, ottaa varttitunnin nokoset, herää auton viilentymiseen ja jatkaa matkaansa huomattavasti turvallisemmin.

Tuulilasi 3/98

Tapani Iivari