Verottaja ympäristöverotuksen valekaavussa

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

YMPäRISTö | 9.12.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Ajoneuvoveron muutos vanhempien henkilöautojen, pakettiautojen ja matkailuautojen osalta oli näytelmä, jossa verottaja esiintyi ympäristöverotuksen salakaavussa. Todellinen tarkoitus oli kiristää tuntuvasti verotusta. Verottajan laiskuus ja lainsäätäjien osaamattomuus johtivat onnettomaan lopputulokseen.

Tuulilasin tutkimuspäällikkö Jorma Viitanen on seurannut sekä autoverotuksen että ajoneuvoveron muutoksia tarkoin. Halusimme kuulla hänen arvionsa siitä, mistä ajoneuvoveron muutoksessa oli kysymys.

Verottajalle on jo pitkään ollut selvää, että auton hankinnan verotuksesta on siirryttävä auton käytön verottamiseen. Aikataulukin on julkisesti ilmoitettu. EU:ssa tavoitteena on, että kaikkialla EU:n piirissä autoveron kaltainen vero olisi poistunut vuoteen 2016 mennessä.

Suomessa kehitys kulkee portaittain. Autoveroa, jonka uuden auton ostaja tai käytettynä maahantuova maksaa on alennettu. Se on nyt sidottu CO2-päästöön. Ajoneuvovero on auton käytöstä perittävä vero. Myös se on sidottu CO2-päästöön. Dieselkäyttöisen auton omistaja maksaa käyttövoimaveroa. Lisäksi auton ja polttoaineen hinnassa on arvonlisäveroa. Ja autoon itsessään kohdistuu arvonlisävero.  Auto on erittäin tärkeä verotuskohde.
 

Ajoneuvoverossa siirrytään vuonna 2010 hiilidioksidipäästöön. Mutta jos henkilöauto on vanha, tuota tietoa ei verottajalla ole. Eikä sitä ole pakettiautoistakaan kuin parin vuoden ajalta. Matkailuautoista sitä ei ole olemassakaan. Kuinka vero silloin määrätään?

Verottajan maailmassa yksinkertaisuus on kaunista. Tässä tapauksessa tilanne on vielä parempi, sillä se on sekä kaunista että veroja paljon tuottavaa. Kun CO2-arvo puuttuu, verotus tapahtuu auton kokonaismassan mukaan. Aikaisempi käyttömaksu moninkertaistuu.
 

Mutta vanhemmat henkilöautot ovat maksaneet vuotuista ajoneuvoveroa jo kompensaationa sille, että niiden autoveroa joskus 90-luvun alussa laskettiin. Kuinka on mahdollista, että vanhojen autojen omistajista on nyt tehty yhä raskaamman veron maksajia?

Mikä tahansa on Suomessa mahdollista, eivätkä kansanedustajat näytä ymmärtävän, millaisista asioista he tekevät päätöksiä. Kyllä vanhempien henkilöautojen omistajia tilanne harmittaa suuresti. Auton käytöstä koituvat kustannukset nousivat jälleen.

Vanhaan tapaan verottaja kuljettaa kansanedustajia kuin pässiä narussa. Poliitikot tekevät päätöksiä ymmärtämättä, mistä ion kysymys. Autokauppa ajoittain vähän vikisee, ja nettipalstoilla esitetään ärräpäitä. Vaaleihin on riittävästi aikaa, jotta kansan viha ehtii laantua.

Verottaja perustelee ajoneuvoveron muutosta sillä, että CO2-perusteinen järjestelmä ohjaa käytettyjä ulkomailta havittelevat etsimään ympäristöystävällisiä autoja. Jo autoveron sitominen CO2-arvoon saa tuojan pohtimaan, onko suuripäästöisen auton tuomisessa järkeä.

Autokannassa on satojatuhansiata autoja, joista tuo CO2-arvo puuttuu. SUuri osa näistä maksaa tuntuvasti nousevaa ajoneuvoveroa. Verokarhun tassu kouraisee auton omistajan  kukkaroa kunnolla.


Pakettiautoista ei ole kauaakaan kerätty tietoja AKE:n ajoneuvorekisteriin CO2-päästöistä. Hyvin uudetkin pakettiautot joutuvat nyt väärin perustein verotetuiksi, vai kuinka?

Juuri näin. Eikä  verottajalle kelpaa vähäpäästöisen auton todisteeksi esimerkiksi se, että hankkii vaikkapa Saksasta vihreaän tarran, joka on välttämätön, jotta autolla saisi ajaa ympäristövyöhykkeille, joita on useiden Saksan kaupunkien keskustoissa. Saksassa vihreän tarran saa, kun näyttää rekisteriotteen tarran myyntipisteessä.  Auton alustanumerosta selviää, että auto on vähäpäästöinen. Mutta se, mikä toimii Saksassa,  ei riitä Suomessa.

Meillä verottajaa ei kiinnosta, onko auto vähän hiilidioksidia päästävä vai ei. Sitä kiinnostaa mahdollisimman suuri veron keruu.  Vaikka auto olisi vähäpäästöinen,  mutta EU-normin mukainen auton valmistajan antama todistus CO2-päästöstä puuttuu, verottaja ei ota vastaan tietoa AKE:n rekisteriin nyt edes laskennallisena. Verotus tehdään auton kokonaismassan mukaan. Se tarkoittaa maksimaalista hyväksyttyä painoa.

Kuvitellaan, että pakettiauton tavarankuljetuskyky on 1200 kiloa, ja auton oma massa on 1200 kiloa. Kokonaismassa on sillojn 2400 kiloa. Verottaja vähät välittää siitä, että auto kulkee useimmiten pienemmässä lastissa, eikä se suinkaan aina kulje 2400 kilon painoisena.  Veroa maksetaan tuon sallitun maksimipainon mukaan. Vaikka auto on vähäpäästöinen, se ei pääse CO2-verotuksen piiriin. Näin veroa kohdistuu autoon todellista CO2-päästöä enemmän.


Kuinka sitten pakettiauton CO2-päästö mitataan? Pakettiautojahan tuodaan Suomeen siten, että autoa rakennellaan ja varustellaan Suomessa erilaisissa koritehtaissa. Joutuvatko Suomessa rakennellut autot uudelleen CO2-tyyppihyväksyntään?

Eivät joudu. Autoon saa tehdä muutoksia, eikä se verottajaa kiinnosta. Pakettiauton vaatimustenmukaisuustodistukseksi riittää alkuperäinen CO2-arvo. Se ei vastaa lainkaan sitä, millaisia ovat auton päästöt liikenteessä.


Entä matkailuautot. Olen kuullut, että niissä ei ole lainkaan CO2-päästöjä kertovia tietoja. Näinkö asia on?

Pitää paikkansa. CO2-tietoja ei ole, koska valmistajat on vapautettu EU:ssa CO2-tyyppihyväkstynnästä.  EU:n virastoissa on katsottu, että tarvittaessa voitaisiin käyttää auton alustan ja moottorin valmistajan pakettiautolle antamia tietoja. Matkailuautoja rakennetaan asiakaslähtöisesti pieninä sarjoina, ja jokaisen tyyppiversion CO2-tyyppihyväksynnän läpivieminen on taloudellinen mahdottomuus. Siksi sitä ei vaadita.

Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, jossa CO2-pohjainen verotus on ulotettu matkailuautoihin. Ja verottajan kanta on se, että kun tieto puuttuu, niin veroa vaan rankimman mukaan.

Kysymys on myös lakia valmistelleiden virkamiesten laiskuudesta. Minulla on työpöydälläni matkailuautoista kertova lehti vuodelta 2007. Siinä on tutkittu kuuden koriralenteeltaan erilaisen matkailuauton ilmanvastuskertoimia. Samanlaisia tietoja on useista autoista. Yhdistämällä pakettiauton päästötiedot ja matkailuauton ilmanvastuskerroin, on mahdollista laskennallisesti päästä hyvin lähelle auton CO2-päästötietoa. Verotus tapahtuisi silloin oikein. Mutta tämähän ei verottajaa kiinnostanut lainkaan.


Mutta ajoneuvoveron virheitä perusteltiin toteamuksella, että matkailuautonhan saa aina pois rekisteristä, ja sitä käytetään vain osan vuotta. Eikö se sitten pidä paikkaansa?

Hetkinen, milloin auto tuottaa CO2-päästöjä? Oikein, vain silloin, kun auto kulkee polttoaineen kuljettamana. Ajoneuvoveroa ei siis pitäisi maksaa lainkaan ajalta, kun autoa ei käytä. Mutta nyt on niin, että auton poisto liikenteestä ja palauttaminen liikenteeseen maksaa. Lyhytaikainen käytöstäpoisto aiheuttaa usein toistuessaan suuria kustannuksia. Järkevintä olisi verottaa aidosti käyttöä, ei sitä, että auto seisoo käytettävissä.

Pitää myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka verottajan tekemä virhe korjataan. Ei sitä pidä hölmöilyllä paikata eli tuomalla tilalle toisenlaisia maksuja. Lakia tai ainakin sen tulkintaa tulee muuttaa. Pitäisi myöntää, että auto, jonka moottori ei käy ja joka ei ole liikenteessä, ei tuota CO2-päästöjä. Kaikki muu on verotusta ympäristöseikkojen valekaavussa.


Sinä taidat olla verotuksen yleinen vastustaja?

Ei suinkaan. Kyllä verotuloja tarvitaan, jotta yhteiskunta voisi tuottaa terveyden- ja sairaanhoidon palveluja, koulutuspalveluja, kirjastoja. Liikennejärjestelmä maksaa. Mutta verotuksen pitää perustua selkeisiin kriteereihin.

Kun puhutaan ympäristöperusteisesta auton ja liikenteen verottamisesta, silloin pitää olla erityisen tarkkana. Huomattava osa ajoneuvoverosta peritään nyt väärin perustein.


Kiikastaako kenkä siitä, että matkailuauto on ilman autoveroa?

Valtiovarainministeriön vanhempi hallitussihteeri Mr. Autovero Heikki Kuitunen moitti minua erässä tilaisuudessa siitä, että olen todennut hänen himoinneen päästä verotamaan matkailuatoja. Niillähän ei ole autoveroa lainkaan. Kuitunen totesi, "ettei hän koskaan ole tällaista halunnut”. Minun tietolähteeni kertovat ihan muuta. Tuntuu siltä, kuin Kuitunen ja tulli olisivat hakeneet hyvitystä sille, että hävisivät autoveroa koskevan taistelun Petteri Snellille.

Auton hankinnan ja käytön verotus on sellainen tieteenlaji, että sitä ei Kuitusen mukaan ymmärrä kuin korkeintaan kymmenen ihmistä Suomessa. Minun arvioni on,  että koko homman oivaltavia on paljon vähemmän. Enkä minäkään kuulu tuohon ryhmäään. Se on huono lähtökohta verotusta uudistettaessa. Lisää ongelmia syntyy siitä, että verottaja on epäluuloinen ja salaa todellisia tarkoitusperiään.

Moderniin yhteiskuntaan sopii hyvin huonosti se, että autokaupan ja verottajan epäpyhä allianssi käsittelee sisäpiirissä asioita. Näin syntyy vääriä ja virheellisiä päätöksiä. Tosiasioita ei tunnusteta. Ja yksinkertaisesti ollaan haluttomia ja laiskoja ottamaan asioista selvää.


Esimerkki?

No aloitetaan nyt vaikkapa sen tosiasian tunnustamisesta, että Suomi kuuluu Euroopan Unioniin.

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com