Nuori nainen tasapainoilee slackline-köydellä yhdestä täyttä vauhtia kiitävästä kuorma-autosta toiseen. Tällaista temppua ei ole yritetty ennen edes Hollywoodissa. Temppua koskeva filmi on nyt jättimenestys YouTubessa. Perjantai-iltapäivään 24.8. mennessä yli 3,4 miljoonaa ihmistä oli katsonut videon.

Nainen köydellä on amerikkalainen slackline-tasapainoilija Faith Dickey. Hän on maailmanennätyksen haltija highlining-tasapainoilussa, uudessa urheilulajissa, jossa kävellään köydellä niin korkealla ja niin pitkä matka kuin mahdollista.

- Olen tottunut korkeisiin paikkoihin ja pitkiin, tuulessa heiluviin köysiin. Köydet on kuitenkin aina ankkuroitu tiukasti kallionseinämiin. Kahteen liikkuvaan kohteeseen kiinnitetty köysi on aivan toista maata, Faith Dickey kertoo.
Ennennäkemätön temppu
Kun filmin toteuttajaksi värvätty Hollywood-tiimi ensi kerran kuuli ideasta, he olivat ällikällä lyötyjä.
- Minä kun luulin, että kaikki mahdolliset stuntit on jo tehty. Mutta kukaan ei ole aiemmin kävellyt kahden liikkuvan kuorma-auton väliin viritettyä köyttä. Se on hurja haaste, mutta juuri haasteet saavat minut syttymään, kertoo Peter Pedrero, joka on toiminut esimerkiksi James Bond-, Harry Potter- ja Pirates of the Caribbean -elokuvien stuntkoordinaattorina.
Ei tyhmänrohkeille
Video kuvattiin Kroatiassa melkein kokonaan uudella moottoritieosuudella, jossa ei vielä ollut avattu. Temppu näyttää erittäin dramaattiselta, mutta turvallisuus oli ensiarvoisen tärkeää sekä Volvo Trucksille että stuntkoordinaattori Pedrerolle.
- Stunttien tekeminen ei ole tyhmänrohkeiden hommaa. Turvallisuus on aina etusijalla. Joka hetki täytyy olla valmis pahimpaan ja tehdä suunnitelmat sen varalle. Huolellinen suunnittelu ja valmistautuminen viimeistä yksityiskohtaa myöten - ne ovat ratkaisevan tärkeitä, Pedrero paljastaa.
Seuraavassa toinen rekkojen kuljettajista kommentoi ensi kertaa näkemäänsä filmiä.
Ainutlaatuisen ohjattavuuden ja ajotuntuman ansiota
Videon liikkeellepaneva voima on Volvo Trucks. Videon tavoitteena on esitellä yhtiön uusimman kuorma-automallin, Volvo FH:n, ajotuntumaa ja verratonta ohjattavuutta. Tämä temppu ei olisi ollut mahdollinen ilman uuden Volvo FH -kuorma-auton erinomaisen rullausvakauden mahdollistavaa ohjaamoa tai uutta, suuntavakaudeltaan verratonta ohjausjärjestelmää. Tämän kaksinkertaisen vakauden ansiosta molemmat kuorma-autot pystyivät pitämään välimatkan tasaisena koko tempun ajan.
- Meille ei riitä, että kerromme olevamme hyviä. Tempulla halusimme todistaa, kuinka valtavasti olemme edistyneet ohjattavuuden ja ajotuntuman alueilla, uuden Volvo FH -sarjan projektipäällikkö Ulf Nordqvist kertoo.
Erillisjousitus ja hammastanko-ohjaus
Erikoisella stunttitempulla Volvo Trucks halusi näyttää, miten tarkka ja vakaa uuden FH-malliston ohjattavuus on. Yhtiö kertoo saavuttaneensa ajettavuuteen merkittävän parannuksen uudella etuakselistorakenteella.
Erillisjousituksen käyttö raskaimman luokan kuorma-auton etuakselistossa on harvinaista, mutta ei aivan ainutlaatuista. Volvo FH on kuitenkin ensimmäinen valmistaja, joka ottaa rakenteen käyttöön suurissa sarjoissa valmistettavaan mallistoon.
Erillisjousitus ei ole aivan yksinkertainen ratkaisu kuorma-autoon, sillä jousituksen pitää toimia myös yhteistyössä auton rungon kanssa. Henkilöautossa itsekantava kori on hyvin jäykkä, mikä estää korin kiertymistä vaikuttamasta ajettavuuteen. Kuorma-auton runko on rakenteeltaan tikapuumainen, eikä sen jäykkyyttä voida verrata henkilöautoon.
Pääasiassa ilmeisesti tästä syystä raskaissa kuorma-autoissa ei erillisjousitusta ole kovin paljon käytetty. Linja-autoissa se sen sijaan on ollut yleinen jo vuosikausia, mm. ZF on toimittanut järjestelmiä jo 20 vuoden ajan.
Hammastanko-ohjaus on lyönyt itsensä läpi henkilö- ja pakettiautoissa lähes sataprosenttisesti. Raskaassa kalustossa se sen sijaan on vielä hyvin harvinainen. USA:ssa Freightliner otti sen käyttöön jo vuonna 2006, mutta seuraajia ei taida olla monta.
Tukivarsin toteutettu erillisjousitus on rakenteeltaan paljon monimutkaisempi kuin perinteinen jäykkä etuakseli. Jäykässä akselissa vain olka-akselin laakerointi vaatii voitelua ja huoltoa. Päällekkäisin kolmiotuennoin varustetussa akselistorakenteessa sen sijaan on suuri määrä niveliä, jotka riippumatta siitä, onko ne toteutettu kumiholkein vai voideltavin nivelin, vaativat enemmän huoltoa.
Myös hammastanko-ohjauksen kestävyys arveluttaa varmaan monia kuorma-automiehiä. Hammastankorankenteessa on vähemmän osia kuin perinteisellä yleensä kiertokuulatyyppisellä ohjausvaihteella toteutetuissa rakenteissa, mutta vanhojen järjestelmien kuluvien osien uusiminen on ollut helppoa ja suhteellisen edullista.
Hollantilainen Pieter Fleuren on vuonna 2009 Eindhovenin teknillisessä yliopistossa tekemässään loppututkintotyössä tutkinut erillisjousituksen käyttöä kuorma-autoissa. Englanninkielinen tutkimus löytyy osoitteesta
http://www.mate.tue.nl/mate/pdfs/10648.pdf
Uuden Volvo FH -sarjan maailmanensi-ilta ja virallinen julkaisu järjestetään keskiviikkona 5. syyskuuta klo 22.00 Suomen aikaa. Tapahtuma on katsottavissa suorana verkossa osoitteessa www.volvotrucks.fi/fh.
Volvo Trucksin toimitusjohtaja Claes Nilsson kehuu seuraavassa videossa uutta automallia, lisäksi siinä nähdään tarkemmin ilmajousituksella varustetun erillisjousitetun etuakseliston rakenne. Vilahtaa siinä hieman auton etukulmaakin, mutta kunnollisia tunnistettavia kuvia ei vielä ole nähtävissä.
TL-verkkotoimitus














Kommentit
3 kommenttiaMiksi eivät paukuttaneet rajoitinta vasten?
Hei! Suomalaiset rekkamiehet,tulkaa meille saunaan! Käydään kuitenkin ensin täällä saunan takana...
Turhuuksien turhuutta...ei paranna imagoa trikkitemput.