1
ETUSIVU UUTISET AUTOT

VR:lle uusia autonkuljetusvaunuja

VR on saanut ensimmäiset täysin umpinaiset autonkuljetusvaunut. Ne tulevat marraskuun aikana käyttöön Helsingin ja Oulun väliseen liikenteeseen.

VR tilasi viime vuoden maaliskuussa 15 autonkuljetusvaunua Talgo Oy:n Otanmäen kiskokalustotehtaalta Vuolijoelta. Entisen Otanmäen kaivoksen alueella toimivalle tehtaalle tämä kaikkiaan 6,4 miljoonan euron arvoinen tilaus oli erittäin merkittävä.


Ensimmäiset kaksi vaunua on nyt luovutettu VR:lle, ja loput 13 tulevat ensi toukokuun loppuun mennessä. Vanhat autonkuljetusvaunut on valmistettu VR:n Pasilan konepajalla 1972-73 ja 1983-84, ja niitä on kaikkiaan 24 kappaletta. Uudet vaunut korvaavat vanhimpia vaunuja, ja samalla ruuhka-aikoina käytetyt yksitasoiset avovaunut jäävät kokonaan pois käytöstä.


Uusien vaunujen rakenne poikkeaa entisistä siinä, että kun vanhoissa vaunuissa vain alakerta oli umpinainen, nykyisissä kaikki autot kuljetetaan sisätiloissa. Uudet ovat myös tasalattiaisia, vanhoissa keskiosa oli alempana, jotta keskelle saatiin enemmän kuljetuskorkeutta. Ne ovat myös entistä pitempiä, joten yhteen vaunuun mahtuu nyt 12 autoa, kun vanhoilla voitiin kuljettaa 10 autoa.


Vaunujen rakenteessa on otettu huomioon se, että useimmissa Lappiin matkaavissa autoissa on katolla suksiboksi. Niinpä alatason korkeus on 184 cm, kun se vanhoissa vaunuissa on 165 cm. Tavallinen henkilöauto siis mahtuu alakertaankin suksiboksi katollaan. Koko vaunun korkeus on viisi metriä eli suurin radan sallima.


Ylätason korkeus uusissa vaunuissa on 204 cm. Tämä rajoittaa jonkin verran kuljetettavien korkeutta, sillä vanhojen vaunujen keskiosassa voidaan kuljettaa 260 cm korkuinen ajoneuvo, mikä käytännössä tarkoittaa matkailuvaunua tai -autoa. Näiden kuljettaminen on kuitenkin ollut hyvin vähäistä, joten tähän ei ole katsottu tarpeelliseksi varautua.

Nykyaikainen varustus ja suojaus
Uusissa vaunuissa on hyvä valaistus ja liitännät lohkolämmittimiä varten molemmilla tasoilla. Varustukseen kuuluvat myös pyörävasteet ja kuormansidontaliinat ajoneuvojen kiinnittämistä varten.


Umpivaunujen käyttöönotto on tuntuva parannus palveluun. talvisaikaan pöllyävä lumi tunkeutuu vanhojen vaunujen avoimella ylätasolla kuljetettavissa autoissa kaikkialle, ennen kaikkea moottoritilaan. Monille autoille on tapahtunut moottorivaurioita, kun jakopään hihnakotelo on täyttynyt lumesta ja hihnan ja hammashihnapyörän väliin pakkautunut lumi on saanut hihnan siirtymään väärään kohtaan.


Myös riski muista vaurioista on pienempi. Silloilta ja ajojohdinpylväistä putoilevat jääpaakut sekä myös ilkivaltaisesti heitellyt kivet ja muut esineet ovat aiheuttaneet autoille jonkin verran vaurioita. Uusien vaunujen seinät on tehty lujasta erikoisteräslevystä, joten nämä vauriot jäävät historiaan. Myös tiiviit ovet vaunujen päissä estävät lumen pääsyn sisään.

Lappiin ja takaisin
Autojunaliikenne palvelee ensisijaisesti Lapin matkailua. Tärkeimmät reitit ovat Helsingistä, Turusta ja Tampereelta Rovaniemelle sekä Helsingistä ja Tampereelta Kolariin. Helsingistä kuljetetaan autoja myös Ouluun. Sesonkiaikoina autojunat ajavat myös Helsingistä Kemijärvelle sekä Turusta Kolariin.


VR kuljetti vuonna 2003 kaikkiaan 35 000 autoa. Vilkkainta on jouluna, pääsiäisenä sekä Etelä-Suomen hiihtoloma-aikoina. Tällöin kaikki kapasiteetti on käytössä, ja hinnatkin ovat tavallista korkeammat.


Hinnoittelussa käytetään pakettihintoja. Esimerkiksi Helsinki-Oulu-välillä henkilöautopaikka, makuuvaunuhytti ja matkaliput 1-3 henkilölle maksavat etuhintakaudella 181 euroa ja sesonkikaudella 279 euroa. Pelkän auton kuljettaminen maksaa 79-144 euroa. Väleillä Helsinki-Rovaniemi, Helsinki-Kolari kolmen hengen paketti maksaa 215-313 euroa ja pelkkä auto 113-178 euroa.

Tapio Ketonen

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.com verkkopalvelussa

Audi A6 3.0V6 CDI 171kW/450Nm AUT ilmajouset,nahat 1-om rehti Suomiauto

Erittäin tyylikäs metallinhohtohelmiäis vaaleangrafiitti, pukee kaunista korimallia, sopivasti kromia viimeistelemässä ulkonäköä. Kahdet orig....

Hinta

38890 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

125000 km

Mazda 6 Sport Wagon 2,0TD Limited Plus 6MT

!! HUIPPUVARUSTELTU JA VÄHÄN AJETTU DIESEL 1.OMISTAJALTA !!, Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja, Automaatti-ilmastointi, Xenon -valot, Webasto ...

Hinta

19850 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

95000 km

Toyota Avensis 2,0 VVT-i Linea Sol Elegant Wagon

1 omistaja, Huoltokirja, VSC-ajonvakautus, Automaattinen ilmastointi, Vetokoukku, Ajotietokone, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Vihreät sävylasi...

Hinta

16890 €

Vuosimalli

2006

Mittarilukema

158000 km