VW ja Audi 30 vuotta Keskon hoidossa

210218
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 4.9.2007
toimitus TL-verkkotoimitus

Syyskuun 1. päivänä tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Volkswagenin ja Audin maahantuonti ja markkinointi Suomessa siirtyivät Keskolle. Vuodesta 1977 lähtien VV-Auto on toimittanut asiakkaille yhteensä runsaat 420 000 henkilö- ja hyötyautoa.

Sisällys:

Maahantuonti

Keskon pääjohtaja Juhani Halmesmäki kertoo autokaupan merkityksestä Keskolle:

- 30 vuoden aikana autokauppa on muodostunut Keskolle tärkeäksi ja voimakkaasti kehittyväksi toimialaksi. VV-Auton edustamat merkit, Volkswagen, Audi ja Seat, ovat kasvattaneet merkittävästi suosiotaan omissa asiakassegmenteissään ja autokauppa on noussut yhdeksi Keskon keskeisistä liiketoiminta-alueista.

Volkswagen on Suomen johtava merkki dieselhenkilöautoissa. Kokonaisuutena Volkswagen oli viime vuonna Suomen toiseksi suosituin henkilöautomerkki 10,3 % markkinaosuudella.

Audin markkinaosuus on kehittynyt viime vuosina hyvin. Sen markkinaosuus oli 3,3 % vuonna 2006. Audi nousi viime vuonna premium-luokan henkilöautojen halutuimmaksi merkiksi.

Seatin maahantuonti siirtyi VV-Autolle vuonna 1991. Suomen lisäksi VV-Auto tuo maahan ja markkinoi Seat-henkilöautoja Virossa ja Latviassa.

Vuoden 2007 aikana Seatin myynti on kasvanut noin 80 %.

VV-Auton suosituin automalli on ollut Volkswagen Golf. Mallisarjan autoja on myyty Suomessa noin 110 000 kappaletta.

Autojen ikoniksi on muodostunut Volkwagen Kupla, jonka maahantuonti alkoi vuonna 1950. Viimeiset Kuplat tulivat Suomeen 80-luvun jälkipuoliskolla.

Legenda elää edelleen vahvana. Tänä vuonna asiakkaille luovutetaan yli 200 VW Beetleä. Mallisarja on Kuplan retrohenkinen muunnos.

VV-Auto uudelleen mukana vähittäiskaupassa

Kun Kesko hankki VW:n ja Audin maahantuontitoiminnot itselleen 30 vuotta sitten, vähittäiskauppa omissa toimipisteissä oli vahvasti toiminnassa mukana. 90-luvun alussa VV-Auto kuitenkin luopui kokonaan omasta vähittäismyynnistä ja keskittyi yksinomaan maahantuontitoimintaan. Kurssia muutettiin jälleen 2000-luvulla.

VV-Auto oli mukana myös pitkään mukana autojen vuokraustoiminnassa. Se tapahtui Inter Rent Oy:n kautta, joka oli VV-Auton tytäryhtiö. Volkswagenin järjesteltyä autonvuokraustoimintaansa Europcariksi, myös Suomessa yhtiön nimi muuttui Europcariksi. VV-Auto kuitenkin luopui autonvuokraustoiminnosita muutama vuosi sitten myymällä toiminnot yksityiselle yrittäjälle.

Viime vuosina VV-Autossa on panostettu jälleen voimakkaasti yhtiön oman vähittäiskauppatoiminnan kehittämiseen. Tällä hetkellä VV-Auton omat toimipisteet vastaavat noin kolmanneksesta koko Suomen VW- ja Audi-vähittäiskaupassa. Alueellisesti toiminta on keskitetty pääkaupunkiseudulle ja Turkuun.

VV-Autolla on vahva, koko maan kattava jälleenmyyntiverkosto, joka koostuu itsenäisistä jälleenmyyjäyrityksistä. Suurimmat niistä ovat Autotalo Laakkonen Oy, Jyväskylän Autotarvike Oy, Käyttöauto Oy ja Pörhön Autoliike Oy. Kaikilla näillä on useita toimipisteitä maan eri puolilla.

Ympäristöseikat korostuvat jatkossa

- Uskomme, että ympäristönäkökohdat nousevat lähivuosina nykyistäkin merkittävämpään asemaan auton valintakriteerinä. Sen ansiosta vähäpäästöisyyden merkitys kasvaa, ja dieselkäyttöisten autojen määrä lisääntyy. Tänä vuonna myydyistä Volkswagen-henkilöautoista jo 36,5 % oli dieselkäyttöisiä, VV-Auton toimitusjohtaja Pekka Lahti toteaa.

- Edustamiemme merkkien mallistot laajenevat voimakkaasti ja uskomme, että Volkswagenin, Audin ja Seatin myynti kehittyy positiivisesti. Myös VV-Auton tänä keväänä lanseeraamat Plussa-tuotteet – Plussa-leasing, Plussa-rahoitus ja Plussa-vakuutus - ovat saaneet hyvän startin.

Vuonna 2006 VV-Auton liikevaihto oli 789,1 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 14,5 % edellisvuodesta. Tämän vuoden aikana VV-Auton edustamien merkkien myynti kokonaisuutena on kehittynyt hyvin. Tammi-kesäkuussa VV-Auton liikevaihto oli 466,2 milj. euroa. Se kasvoi 3,2 % edellisvuodesta, vaikka henkilöautomarkkinat ovat kokonaisuudessaan laskeneet alkuvuonna.

VV-Auto toimii Volkswagen- ja Audi-henkilöautojen sekä Volkswagen-hyötyautojen maahantuojana ja markkinoijana Suomessa.

VV-Auto harjoittaa myös autojen vähittäiskauppaa ja tarjoaa jälkimarkkinointipalveluja omissa liikkeissään pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Seatin osalta yritys on mukana myös Viron ja Latvian vähittäiskaupassa.

TL-verkkotoimitus, tiedot VV-Auto

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Audi

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com