VW-konserni ylsi uuteen myyntiennätykseen v. 2009

volkswagen
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 13.1.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Volkswagen-konsernin toimittamien uusien autojen määrä asiakkaille oli vuonna 2009 ennätysmäisesti yhteensä 6,29 miljoonaa autoa. Konsernin maailmanlaajuinen markkinaosuus nousi 11,4 prosenttiin. Erityisen voimakkaastikasvoi Volkswagenin myynti, joka päätyi miltei 4 miljoonaan autoon. Suomessa Volkswagen-konserni kasvatti kasvatti merkeillään yhteenlaskettua markkinaosuuttaan, vaikka myynti supistui yli 10 000 autoa.

Volkswagen-konserni teki vuonna 2009 uuden ennätyksen asiakkaille toimitt6amiensa uusien autojen määrässä. Kaikkiaan autoja meni asiakkaille 6,29 miljoonaa eli 1,1 % enemmän kuin edellisvuonna (6,23 miljoonaa vuonna 2008). Konsernin myynnin saavuttama tulos on erittäin merkittävä, sillä samaan aikaan maailmanlaajuinen automyynti putosi yli 6 prosenttia. Niinpä Volkswagen-konsernin maailmanlaajuinen markkinaosuus kohosi 11,4 prosenttiin (vuonna 2008 osuus oli 10,3 %).

Volkswagenin menestys perustui suurelta osin uusiin tuotteisiin ja niiden teknisiin uudistuksiin. Osaltaan tuloksiin oli vaikuttamassa myös Euroopan eri maissa uusien autojen myyntiä kiihdyttäneet romutusbonukset. Varsinkin Saksassa ne nostivat uusien autojen myynnin ennätystasolle.

Volkswagen-konsernin suurin markkina-alue oli Kiina. Siellä asiakastoimitukset lisääntyivät 36,7 %, ja autoja meni asiakkaille 1,4 miljoonaa kappaletta. Edellisvuonna Kiinassa konserni myi 1,0 miljoonaa autoa.

Saksan markkinat olivat Volkswagen-konsernin toiseksi suurin markkina-alue. Autoja toimitettiin 1,24 miljoonaa, ja kasvu edellisvuodesta oli 17,5 %. Kolmanneksi suurin markkina-alue Brasilia jäi kauaksi kahden suurimman markkinan jälkeen. Volkswagen Group toimitti Brasiliassa autoja asiakkailleen noin 688 000 kappaletta. Sielläkin myynti kasvoi lähes 9 %.

Volkswagen-konsernin myynti putosi Euroopassa 7,1 %, kun kokonaismarkkinat putosivat yli 11 %. Pohjois-Amerikassa markkinat putosivat yli 20 %, mutta Volkswagen-konsernin osuus supistui vain 7,1 %).

Volkswagenin henkilöautot ylsivät maailmanlaajuisesti ennätysmäiseen myyntiin. Myös Skoda kasvatti myyntiään (+1,4 %),  ja sen valmistamia autoja myytiin 684 000 kappaletta. Erityisen vahvasti Skodan myynti kasvoi Kiinassa, Saksassa, Puolassa ja Ranskassa.

Edellä ilmoitettuihin Volkswagen-konsernin lukuihin sisältyy myös Volkswagenin hylötyajoneuvot ja bussit. Sen sijaan Scanian kuorma-autot ja bussit eivät ole mukana luvuissa.


Suomessa myynti supistui mutta markkinaosuus kasvoi v. 2009

Suomessa Volkswagen-konsernin merkkien yhteenlaskettu myynti supistui vuonna 2009 noin 10 200 autoa eli noin 30 %. Syynä oli kokonaismarkkinoiden raju putoaminen. VW-konsernin merkkien markkinaosuus kuitenkin kasvoi, ja oli kaikki ajoneuvolajit huomioon ottaen 23,8 %. Markkinaosuuden kasvu oli yli 2 prosenttiyksikköä.

Suurin markkinaosuuden kasvu tapahtui Volkswagenin pakettiautoissa, jossa Volkswagen kasvatti markkinaosuuttaan yli 5 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.

Henkilöautoista suurin markkinaosuuden lisääjä oli Skoda (01,03 %-yksikköä). Ainoastaan Seat menetti henkilöautoissa markkinaosuuttaan,

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Volkswagen

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com