1
ETUSIVU UUTISET LIIKENNE

Ylinopeuksien nollatoleranssi laajenee kokeilusta pysyväksi

Kirkkonummen ja Karjaan välillä ajettiin 22 tuntia vuorokaudessa ylinopeutta. Poliisi halusi testata, saadaanko ajonopeudet kuriin lisäämällä kameravalvontaan puuttumiskynnyksen alentaminen. Sekä poliisi että liikenneturvallisuudesta vastaavat pitivät kokeilua menestyksenä. Nollatoleranssia päätettiin oitis laajentaa pysyväksi osaksi liikennekulttuuria.

Poliisi ilmoitti elokuussa ryhtyvänsä sakottamaan kantatie 51:llä jokaista ylinopeutta ajavaa. Kyseessä oli testi, jossa haluttiin saada tietoa ”alemman puuttumiskynnyksen vaikutuksista liikenneturvallisuuteen”. Paperinmakuinen ja byrokratialta maistuva ilmaus sai mediassa nimen nollatoleranssi.

On huvittavaa, että kameravalvonnan vaikutuksia ihastellaan vasta nyt. Sama asia on ollut tiedossa jo yli 10 vuoden ajan. Ensimmäisistä vuonna 1994 julkaisuista tutkimustuloksista kertoo tutkimusprofessori Risto Kulmala VTT:stä Liikennevilkku-lehdessä no 6/2007:

”Kameroiden avulla toteutetun nopeusvalvonnan vaikutuksia on tutkittu paljon Suomessa. Jo ensimmäisen 50 km:n toteutusosuuden tutkimukset osoittivat ylinopeuksien vähentyneen. Korkeimmat nopeudet alenivat eniten. Merkittävä nopeuksien aleneminen ulottui 4 km merkistä eteenpäin, mutta vielä 9 - 10 km:n jälkeen ylinopeutta ajavien määrä oli 10 % alhaisempi kuin ennen valvontaa. Tienvarsimerkein tiedotetun automaattivalvonnan hyväksyi lähes 90 prosenttia kuljettajista. Automaattisen nopeusvalvonnan ansiosta onnettomuudet vähenivät keskimäärin 19 %”.

Valvontakamerat eivät kuitenkaan riitä ylinopeuksien poistamiseen. Autoilijat oppivat nopeasti, ettei kameroista tarvitse piitata, jos todellista valvontaa ei ole. Valtatiellä 51 tehdyn kokeilun keskeisin tulos on tietenkin se, että poliisi havaitsi itse valvonnan merkityksen.

Vaikuttaako nollatoleranssi ajokäyttätytymiseen?

Sisäasianministeriön poliisiosaston ylikomisario Heikki Ihalaisen mukaan tavoitteena oli selvittää, miten nollatoleranssi vaikuttaa ajokäyttäytymiseen. ”Ja vaikuttihan se, jopa yli odotusten”.

Nollatoleranssilla tarkoitetaan sitä, että poliisi puuttuu ylinopeuksiin oitis. Jo yhden kilometrin ylinopeus toi kokeilun aikana autoilijalle huomautuksen. Suuremmista ylinopeuksista annettiin aina sakko.

Kokeilualueella on yhteensä kolmetoista valvontakamerapylvästä. Syyskuun kokeilun aikana muutamaa kameraa siirreltiin pylväästä toiseen, samalla kun seurattiin autoilijoiden käyttäytymistä.

VTT seurasi ajonopeuksia sekä ennen nollatoleranssin alkamista että sen aikana kahdessa eri mittauspisteessä kantatie 51:llä. Kirkkonummen mittauspisteessä, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h, ohiajaneen liikennevirran keskinopeus oli nollatoleranssin alkamista edeltäneellä viikolla noin 84 km/h. Nollatoleranssin alettua keskinopeus laski rajoituksen mukaiseksi eli noin 80 km:iin/h.

Syyskuun aikana kantatie 51:n valvontapaikkojen ohi ajoi valvonta-aikoina kaikkiaan 130499 ajoneuvoa. Ylinopeuksia todettiin 4149 kpl, mikä on noin 3 % liikennemäärästä. Yli 20 km/h ylityksiä oli 73 kappaletta, joista 13 oli yli 30 km/h ylityksiä. Ylinopeuksista sakotettiin 502 autoilijaa eli vain noin 12 % ylinopeutta ajaneista sai sakon. Valtaosa eli 85 % (429 kpl) selvisi rikesakolla. Loput selvisivät huomautuksella.

VTT:n mukaan nollatoleranssi vaikutus keskinopeuksiin on noin 3-3,5 km/h vähenemä mittauspisteessä, jossa on 100 kilometrin nopeusrajoitus ja noin 4 km/h vähenemä pisteessä, jossa on 80 km/h nopeusrajoitus.

Mittaustensa perusteella VTT on arvioinut, että nollatoleranssi laskisi tieosuuden henkilövahinko-onnettomuuksia noin 10 %. Vaikutus kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin on kaksinkertainen. VTT perustaa arvionsa tutkimukseen, jonka mukaan 1 km/h vähennys liikennevirran keskinopeudessa vähentää henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia noin 3 %.

Poliisin tulkinta asiasta on kiinnostava. Se katsoo, että tulokset osoittavat nollatoleranssin vähentäneen ylinopeuksia selvästi. "Ratkaisevaa oli asian uutisointi tiedotusvälineissä, mikä vaikutti autoilijoiden liikennekäyttäytymiseen. Mikäli asia ei olisi saanut näin laajaa julkisuutta, ylinopeuksia olisi ollut noin kuusi kertaa enemmän". Arvionsa poliisi perustaa aikaisempien kameravalvonnan testimittauksiin.

Kameravalvonnan nollatoleranssi laajeni perjantaina 5. lokakuuta koskemaan myös tietä 120 eli Vanhaa Porintietä. Nollatoleranssi jatkuu edelleen kantatie 51:llä, jolla alennettua puuttumiskynnystä on toteutettu syyskuun alusta alkaen Espoon ja Karjaan välisellä tieosuudella.

Poliisi ryhtyi valvomaan nopeuksia

Autoilijoiden keskuudessa on yleisesti on uskottu, että poliisi ryhtyy kirjoittamaan sakkoja vasta, kun ylinopeutta on 10 km/h tai enemmän. Poliisi on todennut, ettei tällaista liukumaa ole koskaan ollutkaan. Autoilijoiden kokemukset asiasta puhuvat toista.

Poliisin liikenneturvallisuusstrategiassa kuitenkin mainittu puuttumiskynnys ennen vuotta 2007. Nyt siitä ei enää puhuta.

 

Jorma Viitanen

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.com verkkopalvelussa

Audi A6 3.0V6 CDI 171kW/450Nm AUT ilmajouset,nahat 1-om rehti Suomiauto

Erittäin tyylikäs metallinhohtohelmiäis vaaleangrafiitti, pukee kaunista korimallia, sopivasti kromia viimeistelemässä ulkonäköä. Kahdet orig....

Hinta

38890 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

125000 km

Mazda 6 Sport Wagon 2,0TD Limited Plus 6MT

!! HUIPPUVARUSTELTU JA VÄHÄN AJETTU DIESEL 1.OMISTAJALTA !!, Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja, Automaatti-ilmastointi, Xenon -valot, Webasto ...

Hinta

19850 €

Vuosimalli

2007

Mittarilukema

95000 km

Toyota Avensis 2,0 VVT-i Linea Sol Elegant Wagon

1 omistaja, Huoltokirja, VSC-ajonvakautus, Automaattinen ilmastointi, Vetokoukku, Ajotietokone, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Vihreät sävylasi...

Hinta

16890 €

Vuosimalli

2006

Mittarilukema

158000 km