Vuoden 1998 joulukuun 5. päivän sää valtatie 12:lla Hauhon alueella oli pilvipoutainen ja lauha. Pakkasta oli yksi aste. Vähäinen sohjo oli lauantaiaamun liikenteen puristuksessa kutistunut kapeiksi kaistaleiksi, joista ei ollut vaaraa tienkäyttäjien turvallisuudelle. Talvinopeusrajoitus oli 80 km/h.
Runsaan puolen kilometrin päässä Alvettulan kylästä tulevan tien risteyksestä itään matkasi mäen laella Lahteen päin nelivetoisen International 844 XL -traktorin ja perävaunun yhdistelmä. Antaakseen muulle liikenteelle mahdollisimman paljon tilaa 39-vuotias hauholainen mies ajoi niin, että kaksi metriä leveän yhdistelmän oikeanpuoleiset pyörät kulkivat valkoisen reunaviivan ulkopuolella. Niinpä ajoneuvon vasemmasta laidasta tien keskiviivaan oli ainakin kaksi metriä.
Kaksi ohittajaa
Perävaunussa oli noin neljä metriä pitkä, halkaisijaltaan 1,5-metrinen vanha öljysäiliö, jonka mies oli hakenut entiseltä Lautsian Essolta. Säiliö ulottui noin metrin verran perälaidan ulkopuolelle. Ylitystä ei ollut erikseen merkitty, mutta perävaunun valot paloivat, ja hitaan ajoneuvon kilpi, heijastava kolmio, viestitti takana tuleville yleistä liikennevirtaa huomattavasti hitaammasta kulkijasta.
Lahdesta päin traktoria vastaan tuleva Nurmijärven Linja Oy:n vuonna -90 käyttöön otettu Mercedes-Benz -bussi oli nousemassa loivaan mäkeen. Tie kaartoi hieman vasemmalle. Kuljettaja, 33-vuotias espoolainen mies, oli viemässä 28:aa henkilöä Tampereelle.
Kello oli hieman yli kymmenen, kun eräs henkilöauto ohitti traktorin. Ohitus sujui turvallisesti, koska bussi oli riittävän etäällä. Muutamien kymmenien metrien ajon jälkeen traktorinkuljettaja havaitsi taakse ilmestyneen toisen henkilöauton.
Pian sen valot näkyivät vasemmanpuoleisesta taustapeilistä, sillä auto oli siirtynyt vastaantulijoitten kaistalle. Traktorinkuljettaja arvioi, että ohittavasta henkilöautosta oli bussiin matkaa 30–50 metriä.
Henkilöauto oli beigen värinen, 88-mallinen Ford Orion, jota ajoi 18-vuotias kyröskoskelainen nuori nainen. Hän oli äitinsä ja tämän vanhempien kanssa menossa Lahteen hautajaisiin. Jokaisella oli turvavyö kiinnitettynä.
Ilmoitus liikenneonnettomuudesta valtatiellä 12 Hauholla tuli aluehälytyskeskukseen kello 10.13. Onnettomuuspaikalle hälytettiin kolme sairasautoa sekä Hauhon ja Tuuloksen VPK:n yksiköt.
Jossain niillä paikkeilla, missä bussi ohitti valtatieltä koilliseen kääntyvän pienen Karjusaarentien risteyksen, kuljettaja näki, kuinka ensimmäinen henkilöauto lähti perävaunua vetävän traktorin ohi. Hän nosti varmuuden vuoksi jalkaa kaasupolkimelta. Ohitus sujui turvallisesti.
Pian traktoria lähti ohittamaan toinenkin, vaalea henkilöauto. Koska ohittavaan autoon oli bussinkuljettajan arvion mukaan etäisyyttä enää noin 50 metriä, ei hän ehtinyt jarruttaa eikä tehdä mitään muutakaan yhteenajon välttämiseksi.
Traktorinkuljettajan kertoman mukaan noin 15 metrin päässä traktorin etupuolella Ford Orion törmäsi todennäköisesti oikea etukulma edellä linja-auton keulaa, tunkeutui sen alle ja takertui siihen kiinni.
Bussi alkoi työntää henkilöautoa edellään. Noin 110 metrin päässä törmäyskohdasta bussi ja sen keulaan rusentunut henkilöauto suistuivat vasemmanpuoleiselta pientareelta ulos. Kun ne lopulta pysähtyivät, bussin keulasta oli matkaa törmäyspisteeseen runsaat 130 metriä.
Bussin oikea takakulma oli tienpuoleisella ja vasen etukulma metsänpuoleisella ojanluiskalla. Lähes takaistuimen selkänojaan asti ruhjoutuneen henkilöauton etuosa oli linja-auton alla. Bussin keula oli henkilöauton päällä niin, ettei sen matkustajia päästy auttamaan.
Törmäyksessä kuolivat silmänräpäyksessä henkilöauton nuori kuljettaja, edessä matkustanut 72-vuotias mies ja takana vasemmalla istunut 60-vuotias nainen. Törmäyksestä selviytyi vakavasti loukkaantuneena takapenkillä oikealla istunut 41-vuotias kyröskoskelainen nainen, kuljettajan äiti. Muut menehtyneet olivat hänen vanhempansa, jotka olivat kotoisin Ikaalisista.
Bussin espoolaisen bussi-isännän mielestä Ford Orion heittelehti ennen törmäystä.
Orionin takana ajanut 48-vuotias mies epäili, että tilanne tuli nuorelle kuljettajalle yllätyksenä. Ohitus ei näyttänyt harkitulta. Henkilöauton jarruvalot eivät syttyneet missään vaiheessa, eikä ohittaja käyttänyt vilkkua.
Tämän todistajan auton takana tulleessa autossa matkannut pariskunta kertoi, että Orion lähti ilman vilkkua äkkinäisesti ohitukseen ajauduttuaan ehkä yllättäen liian lähelle traktoriyhdistelmää. Auto suuntautui vastaan tulevien kaistan vasempaan laitaan, jolloin kuljettaja äkkiä käänsi oikealle. Tällöin näytti siltä kuin auto olisi heittelehtinyt. Ohituksen alkaessa henkilöauton ja bussin välinen etäisyys oli näiden todistajien mukaan noin 50 metriä.
Nainen myös auttoi ja meni murskaantuneen henkilöauton luokse. Hän jutteli loukkaantuneen naisen kanssa ja piteli rauhoittavasti tämän kädestä kiinni. Hän myös koetti etupenkillä matkustaneen miehen pulssia, mutta sitä ei tuntunut.
Loukkaantunut nainen oli koko ajan tajuissaan ja pystyi puhumaan pelastushenkilöiden kanssa. Hänet toimitettiin Hämeenlinnaan Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Hän oli loukkaantunut vaikeasti, ja hänen tilansa oli kriittinen.
Onnettomuudessa loukkaantui lievästi neljä bussin matkustajaa. Traktoriyhdistelmä vältti kolarin, eivätkä lentelevät auton osat osuneet siihen. Myöskään silminnäkijöitten henkilöautoihin ei tullut mitään vaurioita.
Ford Orionin nuoren kuljettajan näkökentässä oli ratkaisevilla hetkillä vaarallinen kolmen katveen yhdistelmä. Sen tekijöinä olivat edellinen henkilöauto, sen edellä kulkeva traktori perävaunukuormineen ja valtatien notkelma.
Orionin ajosuunnalta tie alkaa mäeltä kaartua oikealle ja laskeutua myötäleeksi, jossa on painanne. Henkilöautoilijan katseen korkeudelta sen kätköön mahtuu pieni auto kokonaan. Bussista vastaantulija erottaa aluksi vain kattoa ja tuulilasia. Ajovalot putkahtavat näkyviin melko läheltä. Vasta siinä vaiheessa, kun Orionin edellä ajanut henkilöauto lähti ohitukseen, tuli traktorin perävaunun ja sen kuorman takaosa kokonaan Orionin kuljettajan näkyviin.
Kävikö melko kokemattomalle kuljettajalle niin, että hän luuli erikoista kuormaa vetävää traktoria jonkinlaiseksi säiliöautoksi? Hitaan ajoneuvon kilpi ei ehkä päivänvalossa viestittänyt varoitustaan yhtä tehokkaasti kuin olisi tapahtunut hämärässä tai pimeällä valojen osuessa tähän heijastavaan kolmioon.
Hyvin todennäköisesti traktori perävaunuineen esti Orionin kuljettajaa näkemästä vastaan tulevaa bussia silloin, kun hän ohjasi hätäisesti vasemmalle kaistalle. Ennen ohituksia bussi oli oikealle kaartavan tien painanteen kätkössä, eikä Orionin kuljettaja voinut havaita sitä traktorin oikealta puolelta.
Kaikesta päätellen Orionin tekemä ohitus oli säikähtäneen kuljettajan hätäratkaisu. Se johtui siitä, että ajettuaan toisen henkilöauton perässä normaalilla maantienopeudella nuori kuljettaja tajusi traktorin hitauden liian myöhään ja teki tarpeettoman jyrkän väistöliikkeen vasemmalle.
Kokeneempi kuljettaja olisi saattanut pystyä käyttämään hyväkseen omalla kaistalla sitä parin metrin levyistä tilaa, joka traktorin ja keskiviivan välissä oli. Bussin kohtaaminen olisi tapahtunut loivasti ohjaten, hieman ruman näköisesti keskiviivankin päällä ajaen mutta ilman vakavia seurauksia.
Onnettomuuspaikalla bussi käännettiin hinausliike Palmin hinausautolla oikealle kyljelleen, jotta henkilöauton matkustajat saatiin irrotetuksi. Bussin kääntäminen alkoi runsaan tunnin kuluttua tapahtumasta. Nosto tapahtui siten, että bussin etumaisesta kattoluukusta työnnettiin sisälle tukki, johon nosturin ketju kiinnitettiin. Näin vältettiin merkittävät lisävauriot. Vain kattoluukkuun tuli painumia.
Hämeenlinnan katsastusasemalla havaittiin, että bussin vasen etukulma oli törmäyksessä painunut hieman kasaan, etusäleikkö oli irronnut, ja valot olivat vaurioituneet. Jostain syystä linja-auton ajopiirturista puuttui kiekko, eikä bussin nopeutta saatu sen avulla tietoon. Kuljettaja kertoi ajaneensa noin 80 km/h.
Me sivulliset emme osaa arvostaa liikenneonnettomuuksien vaatimien pelastus- ja raivaustöitten merkitystä. Pidämme pelastusmiehistöjen työtä onnettomuuspaikoilla helposti vain liikenteen häiritsemisenä ja matkanteon viivytyksenä. On harvinaista, että kiitämme, vaikka syytä siihen olisi aina.
Tämän tapauksen tutkijat halusivat antaa erityistä tunnustusta VPK-yksiköitten miehistöille. Poliisiviranomaiset pitivät huolen siitä, että Hauhon ja Tuuloksen kuntien päättäjät saivat tietää, miten erinomaisesti vapaapalokunnat olivat onnettomuuspaikan selvittelyssä toimineet.
Tuulilasi 3/99
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia