Mercedes-Benzin nimi johdattaa vahvasti koko nykyaikaisen autoteollisuuden juurille. Saksalainen Carl Benz marssi 29.1.1886 Berliinin patenttitoimistoon jättämään patenttihakemusta ”kolmipyöräisestä, kaasumoottorikäyttöisestä ajoneuvosta”, joka pian tunnettiin nimellä Patent-Motorwagen. Tässä hengessä nykyinen Daimler AG juhli henkilöauton syntymäpäiviä näyttävästi koko vuoden 2011 ajan.

Gottlieb Daimler perusti oman autoyrityksensä vuonna 1890. Yritys otti käyttöön Mercedes-tuotenimen vuonna 1902. Espanjalaisalkuinen nimi oli peräisin itävaltalaisen liikemiehen Emil Jellinekin tyttäreltä ja tarkoittaa ”viehkeää” ja ”arvokasta”. Daimler-Benz syntyi vuonna 1926, samoin yhtiön automerkille yhä tunnusomainen kolmisakarainen tähtimerkki. Yhtiö profiloitui jo varhain valmistamaan ylellisiä ja kalliita autoja, ja tätä näkemystä yhtiö noudatti tinkimättä viime vuosikymmeniin saakka.

Mercedes-Benzin varsinainen nousu alkoi toisen maailmansodan jälkeen yhtä aikaa Länsi-Saksan talousihmeen kanssa. 1950-luvulla yhtiön mainetta kasvattivat klassikoiksi muodostuneet kilpa-automallit kuten lokinsiipiovinen 300 SL malli vuosina 1954–1957. Juan Manuel Fangio voitti F1-luokan maailmanmestaruudet Mercedes-Benzillä 1954 ja 1955. Mercedesin maine kasvoi edelleen 1960–1970-luvuilla, ja 10. miljoonatta sodan jälkeen valmistunutta Mercedes-Benziä juhlittiin helmikuussa 1988.

”Tähtimerkin” historiaan mahtuu myös virhepäätöksiä, joista yksi oli vuonna 1998 solmittu liitto Chryslerin kanssa. Amerikkalaismerkin laatu- ja talousongelmat olivat viedä Mercedeksen ennenaikaiseen hautaan, ja liitto purettiin vähin äänin lokakuussa 2007. Samalla yhtiö luopui osakkuuksistaan korealaisessa Hyundaissa ja japanilaisessa Mitsubishissa. Vain Mercedes-Benziin, Smartiin ja Maybachiin keskittyvä yritys sai nimen Daimler AG. Sen kannattavuus ja tuloksentekokyky on kohentunut jatkuvasti huolimatta maailmantalouden vaikeuksistakin. Saksalaisten premium-merkkien keskinäisessä myyntikilpailussa Mercedes on kuitenkin vasta toisena BMW:n jälkeen, ja kolmantena oleva Audi uhkaa sekin pyyhältää Mersusta ohi.

Mercedes-Benzin tärkeimmät myyntimallit ovat C- ja E-sarjat, joista jälkimmäisen juuret yltävät aina 1950-luvulle saakka. Myös Suomessa E-sarjan monet sukupolvet ovat taanneet sille arvostetun laatu- ja käyttöauton aseman, ja malli johtaa ylivoimaisesti esimerkiksi taksien rekisteröintitilastoja. Mallisto laajeni pieniin päin vuonna 1997 esitellyllä A-sarjalla sekä aivan uudentyyppisellä smart-kaupunkiautolla 1998. Mallistoa on kasvatettu myös ylöspäin, sillä vuonna 1979 päivänvalon nähnyt G-sarjan kulmikas maasturiklassikko on saanut rinnalleen GL-, GLK- ja M-sarjan maasturimallit. Vanha SL on herätetty uudestaan henkiin SLS-urheiluautomallissa.

Mersun päämaja on Stuttgartissa, jossa toimii myös kesäkuussa 2007 avattu loistelias Mercedes-Benz-museo. Merkki tunnetaan myös yhteistyöstä kori- ja virityspaja AMG:n kanssa, jonka Mercedes nyt omistaa 100-prosenttisesti. AMG valmistaa erityisen urheilullisia – ja kalliita - versioita Mercedesin tärkeimmistä mallisarjoista.