Alkuvuonna kasvussa ollut Euroopan autokauppa kääntyi kesäkuussa selvään laskuun. Erot eri maiden välillä ovat suuret, mutta eteläisiä EU-maita uhkaava velkakriisi on saanut ostajat varovaisemmiksi myös muualla. ...
Autotehtailla ja autojen myyjillä on suu muikeana. Autojen myynti kasvaa sekä Euroopassa että USA:ssa. Eikä pohjoismaidenkaan markkinoilla mene huonosti. Suomessa myynninkasvu oli helmikuussa noin 22 % ja ...
Vaikka uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta jokseenkin samalla tasolla kuin vuosi sitten, Suomessa autokauppa arvioi myynnin olevan kasvussa. Arvio on ...
Autokauppiaspäivillä julkistetun autokaupan suhdannebarometrin mukaan pahin on tältä erää takana, ja autokauppiaat uskovat tilanteen paranevan jo kuluvana vuonna. Raju ...
Autokauppa piiskaa myyntikoneiston vuoden viimeisinä päivinä huippukierroksille. Ostajia houkutellaan erilaisilla erikoistarjouksilla ja tempauksilla. Seuraavien kolmen päivän aikana ostajat on saatava tekemään ...
Tilastokeskus seuraa kuukausittain eri toimialajen kaupan liikevaihdon kehitystä. Heinäkuusta syyskuun loppuun ulottuvalla jaksolla päivittäistavarakaupan liikevaihto on kasvanut yli 2 %, vaikka koko ...
Lokakuussa meni Suomessa rekisteriin 7 631 uutta henkilöautoa. Määrä jäi 25 % pienemmäksi kuin vuosi sitten. Kaikkein eniten viime vuoden luvuistä jäivät Fiat ja Kia, molemmat yli 80 %. Suzukin ja Land Roverin ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.