Ostajien laaja epäluulo uutta 95 E10 -bensalaatua kohtaan on toistaiseksi pysäyttänyt uuden laadun tuomisen myyntiin Saksassa uusille asemille muutosoperaation puolivälissä. Uuden ...
Etanolia kokeillaan myös raskaassa liikenteessä. RED95-dieselpolttoneste sisältää pääasassa jätteistä valmistettua bioetanolia, ja sen käyttöä kokeillaan nyt pääkaupunkiseudulla yhteensä kymmenessä kuorma-ja ...
Vuodenvaihteessa bensiiniä aletaan jatkaa entistä enemmän etanolilla. Yleisimmässä eli 95-oktaanisessa tulee jatkossa olemaan 10 % etanolia. Automaahantuojat arvelevat, että Suomen ...
Maanantaina 4.10. tiedotusvälineet kohisivat aivan uudesta asiasta, E10-bensiinistä. Sitä kuulemma voi käyttää vain omalla vastuulla, ja se voi aiheuttaa moottorivaurioita. Totuus on paljon tavanomaisempi. ...
Etanoli tulee entistä voimakkaammin liikenteen polttoaineeksi, kun tavallisen bensiinin etanolipitoisuutta nostetaan. Lisäksi sitä kehitetään käytettäväksi myös raskaan kaluston dieselmoottoreissa. Ford luovutti ...
Ruotsissa öljy-yhtiöt kieltäytyivät korvaamasta etanolin autoihin aiheuttamia vikoja.Perusteluna oli se, että polttoaineen sulfaattipitoisuudelle ei ole standardeja. Saab on kuitenkin valmis auttamaan merkillä ...
Hämeenlinnan Karanojan jätteidenkäsittelyalueelle rakennettu ensimmäinen Bionolixlaitos on energiayhtiö St1:n ja kunnallisen jätehuoltoyhtiö Kiertokapula Oy:n yhteishanke. Kyseessä on ST1:n kuudes bioetanolin ...
E85-bioetanolia käyttävien autojen kysyntä lisääntyi viime vuonna selvästi, vaikka a esimerkiksi pääkaupunkiseudulta E85-polttoainetta saa vain kuudelta huoltoasemalta. Fordin bioetanolilla käyviä ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.