Citroënin tavara-autojen kevyemmät mallit Berlingo Van ja Jumpy saavat faceliftin. Uudistusten myötä polttonesteen kulutus ja pakokaasupäästöt pienenevät. Vakiovarusteisiin kuuluu nyt ajovakauden- ja ...
Citroën esittelee Pekingin autonäyttelyssä huhtikuun lopulla konseptiauton nimeltään Numero 9. Se antaa esimakua Citroënin uudesta huippumallista. Konsepti on urheilullinen edusluokan auto, joka jossakin määrin ...
Rallin MM-sarjan Portugalin osakilpailu oli merkillinen. Kärkikuljettajista useat menettivät mahdollisuutensa ulosajon ja teknisten ongelmien vuoksi. Maaliin voittajana ajanut Mikko Hirvonen diskattiin autojen ...
Kysyimme Tuulilasi.fi:n lukijoilta, mikä on se automalli, jonka he uskoivat saavan kansainvälisen lehdistön äänestyksessä tittelin Vuoden Auto. Enemmistö lukijoista oli hakoteillä. Heidän valintansa kohdistui ...
GM on aikeissa ostaa 7 % PSA Peugeot-Citroënista. Se merkitsisi uuden GM-PSA -allianssin syntymistä. Tavoitteena on yhteistyö autojen kehitystyön ja valmistamisen alueella säästöjen saavuttamiseksi. ...
Sebastien Loeb ajoi yhdeksänteen peräkkäiseen Monte Carlo-voittoonsa osoittaen, ettei kenestäkään muusta ollut vakavaa uhkaa. Mikko Hirvosen jäi puoleen Loebin keräämistä MM-pisteistä. Mini suurin yllättäjä. ...
Monte Carlo Rallin neljä erikoiskoetta on ajettu. Sebastien Loeb johtaa yli minuutin erolla sen jälkeen, kun Jari-Matti Latvala keskeytti johtopaikalta. Mikko Hirvonen on vastonkäymisen jälkeen kuudentena. ...
Rallin MM-sarjan merkkimestaruuden viime vuosina seitsemän kertaa valloittanut Citroën Racing uudistuu. Mikko Hirvosen sopimus tallin kanssa alkoi jo uudenvuoden päivänä 2012. Tallin johtaja vaihtuu loppiaisen ...
BMW ja PSA perustivat tasaomistuksin yhteisyrityksen, jonka avulla halutaan nopeuttaa hybridien ja täyssähköautojen sekä niissä tarvittavan teknologian kehittämistä. ...
Yksilöllisyyttä korostavan Citroën DS4:n myynti alkaa syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Viisovinen coupé Muotoilultaan Citroën DS4 on tyylipuhdas ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.