Lahden Messukeskuksessa viidettä kertaa järjestetty Classic Motorshow tavoitti tänä keväänä ennätysyleisön. Lauantain ja sunnuntain aikana klassikkoajoneuvojen näyttelyyn tutustui yhteensä 17 500 messuvierasta. ...
Classic Motorshow järjestetään jo viidettä kertaa toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Lahdessa. Puolentoistasataa näytteilleasettajaa ja sadat klassikkoajoneuvot vetävät puoleensa paikalle noin 15 000 ...
Klassikkoajoneuvojen harrastajia hemmotellaan toukokuun alussa Lahdessa. Järjestyksessään viides Classic Motorshow avaa ovensa Lahden messukeskuksessa 5.-6.5.2012. Tapahtuma kokoaa ajoneuvojen klassikoista ...
Klassikkoajoneuvojen valtakunnallinen suurkatselmus Classic Motorshow sai toukokuun toisena viikonloppuna viikonloppuna 12 600 kävijää suuntaamaan matkansa Lahden Messukeskukseen. ...
Lahden Classic Motorshowssa näyttely alkoi jo pysäköintialueelta. Vanhoilla ja erikoisilla autoilla saapuneet näyttelyvieraat saivat pysäköidä autonsa messukeskuksen eteen, jossa yleisö sai tutustua niihin. ...
Toukokuun 7. ja 8. päivinä Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow tarjoaa ohjelmaa myös itse näyttelyhallien ulkopuolella. Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan järjestetään tänäkin vuonna ...
Lahdessa 7.-8- toukokuuta järjestettävä Classic Motorshow saa vieraakseen maineikkaan amerikkalaisen automuotoilijan, kun Tom Tjaarda esiintyy Messukeskuksessa näyttelyn molempina päivinä. ...
Lahden Classic Motorshow esittelee toukokuun 8.-9. laajasti moottoripyörän kehitystä aina1800-luvun loppupuolelta lähtien. Veteraanimoottoripyöräklubin isolle osastolle tulee lähes viidenkymmenen pyörän ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.