Tilastot eivät kerro koko totuutta matkailuautojen markkinoista. Myyntiluvut kasvavat, mutta kasvava osuus autoista on verohyötyjä tarjoavien pakettiautomuunnosten ansiota. Kilpailuolosuhteet eivät ole kaikille ...
Matkailuajoneuvojen kauppa sujui lokakuussa hieman paremmin kuin vuotta aikaisemmin. Kymmenen kuukauden jaksolla on saatu kiinni jättämä, joka syntyi keväällä. Lokakuussa ...
Syyskuussa matkailuautojen myynti kasvoi 32% ja vaunujen 30% verrattuna viime vuoteen. Alkuvuonna matkailuajoneuvojen myynti jäi jälkeen edellisestä vuodesta. Loppukesästä piristynyt myynti ennakoi nyt ...
Uusia matkailuautoja sekä -vaunuja meni elokuussa rekisteriin viimevuoden elokuuta enemmän. Kuitenkin tammi-elokuun yhteenlaskettu määrä on viimevuotista pienempi. ...
Ford on lisännyt vetoautojen turvallisuutta liittämällä ajonvakautukseen perävaunutunnistimen. Sen ansiosta perävaunun heilahteluja saadaan vakautettua auton ESP:n lisäominaisuuden avulla. ESP+ on saatavissa ...
Vaikka kesä on ohitse, matkailuvaunuja myytiin lokakuussa hyvin. Sen sijaan matkailuautojen määrä säilyi jokseenkin ennallaan, vaikka uusia tilaussopimuksia tehtiin paljon. ...
Suomen matkailuautotiheys on Euroopan ja suurin, ja matkailuautoissa olemme Euroopan seitsemäs, kun ajoneuvojen lukumäärä lasketaan maan 10 000 asukasta kohti. Asiasta kerrottiin perjantaina 17.9. Lahdessa ...
Vuonna 2009 matkailuvaunujen markkinat supistuivat 33 % edellisvuodesta. Myynti keskittyi voimakkaasti harvoihin merkkeihin. Kolme suurinta muodosti 60 % markkinoista, ja viiden suurimman merkin osuus oli kolme ...
Suomen laajin matkailuajoneuvojen ja –tarvikkeiden erikoisnäyttely - Caravan 2009 täyttää Lahden Messukeskuksen 18.-20. syyskuuta. Yhteistyössä Matkailuajoneuvotuojat ry:n (MAT) kanssa toteutettava ...
Matkailuautojen ja -vaunujen ensirekisteröinnit ovat pudonneet Ruotsissa tuntuvasti enemmän kuin Suomessa. Osasyynä saattaa olla Ruotsin kruunun arvon heikkeneminen muihin valuuttoihin verrattuna. Seurauksena on ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.