Saabin hakeutumista konkurrssiin pitkitettiin. Yhtiö maksoi GM:lle, entiselle toimitusjohtajalleen ja velkasaneerausta johtaneelle asianajajalle yli 5 miljoonaa euroa, jotka kuuluvat konkurssipesään. Ja tapahtum ...
Saabin konkurssi oli suuri taloudellinen tappio yhtiön omistavalle Spykerille sekä yhtiön ostamisesta kiinnostuneelle kiinalaiselle Youngmanille. Spyker esitti tästä syystä General Motorsille 3 miljardin dollari ...
Saabin omistanut Swedish Automobile N.V. on joutunut kriisitilanteeseen. Yhtiö kertoo, että sen hallituksen jäsenet lukuun ottamatta toimitusjohtaja Victor Mulleriä ovat eronneet ja jättäneet yhtiön välittömäst ...
GM:ltä kesti noin kaksi vuotta aikaansaada tilanne, jossa se ei joudu tekemään päätöstä Saabin lopettamisesta. Teknologiasopimusten avulla oli mahdollista varmistaa, että Saabin johto päättää tarinan hakemalla ...
Saab pyysi viikko sitten, että käräjäoikeus käsittelisi suullisesti yhtiön velkasaneerauksen jatkamista. Tähän oli suostuttu. Tänään kello 10.30 Suomen aikaa selvisi, että yhtiön toimitusjohtaja saapui käräjäo ...
”Valtavan ikävää, mutta ei aivan odottamatonta”, totesi Ruotsin elinkeinoministeri Annie Lööf tilanteesta, jossa Saab nyt on. Velkasaneerauksesta vastaava asianajaja on jättämässä tuomioistuimeen pyyntöä prosess ...
General Motorsin johto sai pohdittavakseen uuden ehdotuksen kiinalaisten mukaantulosta Saabin omistuksen. Nyt heidän suora omistusosuutensa jäisi niukasti alle puoleen osakkeista. S ...
Pitkien neuvottelujen jälkeen Saabin velkasaneerausta johtava asianajaja Lofalk sekä Saabin toimitusjohtaja Muller ja kiinalaisen Youngman Automobilen toimitusjohtaja lähettivät perjantaina 2.12. 2011 uuden ehd ...
Saabin myyminen kiinalaisille ei ollut muitta mutkitta selvää. Kauppaan liittyy osapuolia, joiden hyväksyntä tarvitaan. GM esitti joukon kysymyksiä, sillä sitä askarruttaa, mitkä ovat seuraukset, jos ja kun Saab ...
Saab-farssi jatkuu. Jo sovittu kauppa kiinalaisten peruuntunee, sillä General Motors ei hyväksy teknologiansa myymistä kiinalaisille. Aftonbladetin autotoimittaja Robert Collin - A ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.