Huhtikuussa meni rekisteriin yli 60 % vähemmän uusia henkilöautoja kuin vuosi sitten. Vaikka kuukauden pudotus on hurja, tammi-huhtikuun aikana on kuitenkin autoja mennyt rekisteriin 10 % enemmän kuin viime ...
Tilastot eivät kerro koko totuutta matkailuautojen markkinoista. Myyntiluvut kasvavat, mutta kasvava osuus autoista on verohyötyjä tarjoavien pakettiautomuunnosten ansiota. Kilpailuolosuhteet eivät ole kaikille ...
USA:ssa jännitettiin tietoja uusien henkilöautojen myyntiluvuista vuodelta 2011, koska kilpailun premium-luokassa eniten myyneen merkin tittelistä tiedettiin ratkeavan vasta joulukuussa. Ykköseksi nousi BMW. ...
Vuoden 2011 ensirekisteröintitiedoista nähdään, mitkä automerkit olivat kuluneen vuoden voittajia ja mitkä häviäjiä. Koska markkinat kasvoivat edellisvuodesta lähes 13 %, monissa verkostoissa voittajaleiriin ...
Skoda Octavia oli vuonna 2011 Suomen eniten myyty henkilöauto selviää vuoden 2011 ensirekisteröintitilastoista. Vastoin viime vuoden lopulla tehtyjä ennusteita, uusien ...
Uusia henkilöautoja in rekisteröity joulukuun 29. päivän iltaan mennessä 125 427 kappaletta. Koska vielä kahden arkipäivän tiedot puuttuvat, määrä noussee yli 126 000:een. ...
Skoda Octavia on tammi-marraskuun ensirekisteröintitilastojen mukaan Suomen suosituin uusi henkilöauto. Skodan maahantuojalla tuskailtiin vielä 10 vuotta sitten, miksi heidän ...
Skoda Octavia oli marraskuussa selkeästi suurimpaan rekisteröintimäärään yltänyt uusi henkilöauto. Kakkospaikasta käytiin kova kisa Golfin ja Focuksen kesken. Skoda Octavian ...
Toyota Avensis oli lokakuussa suurimpaan ensirekisteröintimäärään yltänyt uusi henkilöauto. Ero kakkoseen, joka oli Skoda Octavia, oli vain 19 autoa. Kymmenen kuukauden yhteenlasketuissa ...
Lokakuun ensirekisteröintitiedot osoittavat, että uusia henkilöautoja meni rekisteriin 5,5 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Markkinoiden kasvu oli kuitenkin selkeästi hitaampaa kuin aikaisempina kuukausina. Se ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.