USA:ssa jännitettiin tietoja uusien henkilöautojen myyntiluvuista vuodelta 2011, koska kilpailun premium-luokassa eniten myyneen merkin tittelistä tiedettiin ratkeavan vasta joulukuussa. Ykköseksi nousi BMW. ...
Jos jenkkiautojen tuonti Suomeen koetaan hankalaksi, niin ei jenkkienkään ole aivan helppoa tuoda omaan maahansa muualla valmistettuja autoja. Tämä koskee myös käytettyjen tuontia. ...
USA:n markkinat ovat paalaamassa kohti tavanomaista myyntimääriä. Osaltaan syynä on autojen ostajilla tarjottava edullinen rahoitus sekä erilaiset uudet myyntiä vauhdittavat kampanjat. Myös tuonti muualta USA:n ...
Kehittyvien talouksien markkinat ovat Saabin kiikarissa, kun merkki hakee nopeasti lisää kasvua läntisen Euroopan vaatimattomille myyntiluvuille. Saab-Spykerin omistaja korostaa etenkin Kiinan, Intian, Brasilian ...
Vaikka USA:ssa on korostettu polttoainetaloudellisten autojen hankintaa, keskimääräinen myytyjen uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästö on kaksinkertainen Eurooppaan verrattuna. ...
USA:ssa uusien autojen markkinat kasvoivat maaliskuussa 24 % edellisestä kuukaudesta. Taustalla on vanha tuttu resepti - ostajista kilpaillaan lisääntyvästi erikoistarjouksin. Nyt resepti puree, vaikka vielä ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.