Neste Oil Rallin käynnistymiseen on vielä aikaa vajaa kolme kuukautta, mutta sekä lippuja että katsojaoppaita myydään jo täyttä häkää. Katsojaopas Neste Oil Rallin ...
Sebastien Loeb ajoi yhdeksänteen peräkkäiseen Monte Carlo-voittoonsa osoittaen, ettei kenestäkään muusta ollut vakavaa uhkaa. Mikko Hirvosen jäi puoleen Loebin keräämistä MM-pisteistä. Mini suurin yllättäjä. ...
Rallin MM-sarjan merkkimestaruuden viime vuosina seitsemän kertaa valloittanut Citroën Racing uudistuu. Mikko Hirvosen sopimus tallin kanssa alkoi jo uudenvuoden päivänä 2012. Tallin johtaja vaihtuu loppiaisen ...
Jo jonkin aikaa huhuttu Mikko Hirvosen ja hänen kartanlukijansa Jarmo Lehtisen siirtyminen Citroënille vahvistettiin keskiviikkona Pariisissa. Maailmanmestari Sébastien Loeb ja kartturi Daniel Elena jatkavat ...
Sebastien Loeb voitti Jyväskylän MM-rallin 8,1 sekunnin erolla ennen kakkossijalle ajanutta Jari-Matti Latvalaa. Mikko Hirvosen hurja loppukiri ei riittänyt, sillä Sebastien Ogier oli vain 4,7 sekuntia Latvalaa ...
Juho Hänninen ja Mikko Markkula sijoittuivat toiseksi S2000-luokan kolmannessa MM-osakilpailussa Italian Sardiniassa. Luokan voittoon ajoi Fordin Ott Tänak, jolle suomalaiskaksikko hävisi 26,7 sekuntia. ...
Volkswagen ilmoitti Sardinian rallin yhteydessä tulevansa mukaan rallin MM-sarjaan vuonna 2013. Volkswagen Pololla mukaan rallin MM-sarjaan Volkswagen vahvisti Sardinian ...
Mini on palaamassa rallin MM-sarjaan. WRC-auto esiteltiin tänään Oxfordissa. Vaikka Mini on tulossa virallisesti tallina mukaan vasta kaudella 2012, toukokuussa Mini osallistuu ensimmäiseen MM-sarjan ...
Ruotsin Rallin kuudennella erikoiskokeella Jari-Matti Latvala oli nopein, Loeb kakkonen ja Hirvonen kolmas. Hirvonen jatkaa rallin johdossa, mutta kaikesta päätellen Marcus Grönholm joutui teknisiin ongelmiin, ...
Rajataksesi hakutuloksia valitse alla olevasta listasta lisää tarkentavia hakuvaihtoehtoja.
esim. Honda Civic
MM-rallia ajetaan Suomessa ainakin vuoteen 2014
MM-rallin lippujen ja katsojaoppaan myynti jo käynnissä
Neste Oil Ralli Jyväskylässä 1.8. - 4.8.2012
Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.