Autohullun päiväkirja: Ferrari ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä

26.10.2014 | Max Lange
Autohullun päiväkirja: Ferrari ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä

Ferrari on ollut aina minulle yksi ikonisimmista ja tärkeimmistä automerkeistä, vaikka en ole koskaan omistanut sellaista ja tuskin koskaan tulen omistamaan. Ferrari on kuitenkin nykypäivänä mielestäni yksi vähiten pidettävistä automerkeistä. Seuraavaksi kerron miksi.

Monet vähänkin Formula 1:stä seuraavat tietävät, että Ferrari ei  ole menestynyt viime vuosina niin hyvin kuin sen olisi odotuksiin nähden pitänyt. Onneksi huonot tulokset kilparadalla eivät ole heijastuneet merkin katuautopuoleen. Ferrareja myydään nykyään enemmän kuin koskaan.

Kaikesta päätellen Ferrari osaa rakentaa edelleen aivan mahtavia urheiluautoja. Ne herättävät tunteita ja aiheuttavat keskustelua suuntaan jos toiseen. Tämä on hyvä asia. Iso osa Ferraria ja sen autoja on niiden luomat myytit ja mielikuvat. Voisin lähes väittää, että kyseiselle merkille vähintään yhtä tärkeitä ovat myytyjen autojen määrä kuin niistä muodostuvat mielikuvatkin.

Myyttisen imagon luo se, että autoista kiinnostuneilla lapsilla on seinillään kuvia punaisista Ferrareista (nykyään iPhonen taustakuvina) ja varttuneemmatkin ihastelevat niitä autonäyttelyissä tai muissa tapahtumissa. Niistä haaveillaan, niistä puhutaan, ja sellainen halutaan.

Ferrari, kuinka kehtaat?

Mielikuvien osalta Ferrarilla on kaikki asiat kunnossa. Mielestäni myös tuotteissa ei ole suuremmin vikaa. Mutta mikä siinä on niin vaikeaa antaa upouusi Ferrari vertailuun, jossa sitä verrataan muihin vastaaviin automalleihin?

Otetaan esimerkiksi uusi hyperauto La Ferrari. Suurin piirtein samoihin aikoihin kolme urheiluautonvalmistajaa julkaisivat kolme hyperautoa, joissa kaikissa on hybridivoimanlähteet: Porsche 918 Spyder, McLaren P1 ja Ferrari La Ferrari. Luonteva jatkumo autojen julkaisuille tietenkin oli kysymys, mikä näistä on paras?

Kaikkien kolmen hyperautojen julkaisu suoritettiin hyvin samantapaisen kaavan mukaan. Valittuja autotoimittajia kutsuttiin tiettyyn tilaisuuteen kilparadalle ajamaan uutuuksilla rajattu määrä kierroksia. Tämä on ymmärrettävää. Valmistajat halusivat antaa pienen maistiaisen näiden autojen hurjasta suorituskyvyistä kontrolloiduissa ympäristöissä.

Eräs brittiläinen autolehti halusi reilu puoli vuotta virallisten julkistuksen jälkeen tehdä vertailun näistä hyperautoista. Tietenkin oli tiedossa, että kaikkien autojen haaliminen vertailuun samaan aikaan olisi haastavaa. Lehti onnistui kuitenkin saamaan vertailuun sekä Porschen että McLarenin. Mistä kolmikon täyttyminen jäi kiinni: tietenkin Ferrarista.

Ferrari ei suostunut antamaan La Ferraria koeajoon millään ehdolla. Vielä suurempi miinus italialaismerkille oli sen antama uhkaus: jos kyseinen brittilehti olisi ottanut testiin yksityisomistuksessa olevan La Ferrarin, ei lehti olisi tulevaisuudessa saanut mitään autoja koeajettaviksi Ferrarilta.

Tämä on mielestäni Ferrarilta typeryyden huippu. Ensinnäkin koko tempaus antaa merkille negatiivista julkisuutta. Kaikesta päätellen La Ferrari olisi pärjännyt kyseisessä vertailussa varsin hyvin. Eikö merkillä ole siis kykyä ottaa vastaan kritiikkiä. Puuttuuko siltä jostain kumman syystä itseluottamusta?

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Mielestäni nykypäivänä, jolloin sosiaalinen media ja internet jylläävät, yksi automerkkien tärkeimpiä imagonrakentajia on avoimuus. Ferrari ei ole missään toiminnassaan avoin. Avoimuuden puute näkyy myös Ferraria seuraaville F1-faneille: Kimille työnnetään sanoja suuhun, ja itselleen ei osata nauraa.

Koska tämä yllä mainitsemani vertailu jätettiin tekemättä, monille La Ferrari ei välttämättä olekaan se auto, joka liimataan huoneen seinälle. Nyt seinällä saattaa roikkuakin McLaren P1:n kuva. Ei hyvä, Ferrari, ei hyvä!

Muutoksen tuulet – hyvä vai huono asia?

Ferrarin omistavalla Fiatilla on käymässä tällä hetkellä kova myllerrys. Sergio Marchionne aikoo rautaisella otteellaan moninkertaistaa konsernin automallien myyntimäärät vuoteen 2020 mennessä. Tämä näkyy myös Ferrarilla, jossa Luca di Montezemolo sai väistyä uusien ajatusten tieltä. Marchionne on nyt myös Ferrarin pääjohtaja.

Di Montezemololla ja Marchionnella oli erimielisyyksiä Ferrarin tulevaisuudesta. Di Montezemolo oli halunnut pitää Ferrarin tuotannon ennallaan, jotta merkin auton pysyisivät harvinaisina. Marchionne puolestaan halusi nostaa Ferrarin kapasiteettia – Marchionne voitti.

Onkin mielenkiintoinen kysymys, haittaako aiempaa suuremmat myyntimäärät Ferrarin imagoa. Itse olisin ollut tässä asiassa Luca di Montezemolon kannalla. Ferrareiden tulee olla vain harvojen saatavilla, koska se on osa mielikuvaa. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, etteikö kaikkien tulisi antaa tietää Ferrareista – avoimesti ja rehellisesti.

Tässä pohteessa en ota kantaa siihen, miten Ferrarin tulevat turbomoottorit vaikuttavat merkin tulevaisuuteen. Sanotaan asia poliittisesti korrektisti näin: monille Ferrareiden ääni on yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää kuin niiden suorituskyky.

Autohullun päiväkirja -blogin kirjoittaja on autohullu nuorimies, joka haaveilee tällä hetkellä Rosso Corsan -punaisista värisävyistä.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.