Ensikoeajo: Volvo XC90 – uusi lippulaiva

11.03.2015 | Timo Nurmi

Seitsemän paikkaa, 400 hevosvoimaa ja 59 g/km hiilidioksidipäästöt.

Muistan, kun olin koeajamassa ensimmäisen sukupolven XC90-mallia yli kymmenen vuotta sitten Sveitsin ja Itävallan maisemissa. Tuo auto on edelleen jykevän oloinen, mutta toisen sukupolven XC90 on siihen verrattuna vielä massiivisempi. Pystympi keula ja terävämpiin muotoihin vaihtunut kaarevuus linjoissa tekevät autosta järeän näköisen. Ainakin keulan muoto näyttää tosin siltä, että maastokelpoisuus ei välttämättä ole ollut ykkössijalla auton suunnittelussa. No, maavaraa luvataan kuitenkin 228 millimetriä eli katumaasturiluokassakin aivan kunnollinen lukema. Lisäksi autoon saa ilmajousituksen, jolla maavaraa pystyy säätämään 40 mm:n verran.

Sisällä auton muotoilu poikkeaa entisestä vähintään yhtä selvästi. Viime aikoina autonvalmistajat ovat harrastaneet sisätiloissa minimalismia ja pelkistettyä linjaa, ja Volvo on vienyt tyylin vielä askeleen pidemmälle. Kojelautaa hallitsee halkaisijaltaan 9,3-tuumainen näyttö, joka on asetettu valtavirrasta poiketen pystysuuntaan. Näytön avulla hallitaan suurta osaa auton toiminnoista. Volvon mukaan näyttö toimii myös, kun sitä käytetään hansikkaat kädessä.

Ainakin paljain käsin käytettäessä näyttö tuntuu herkältä, ja järjestelmän käyttölogiikka on toimiva. Runsasta ajamiseen liittyvää informaatiota jaetaan tosin myös virtuaalisella eli digitaalisesti toteutetulla mittaristolla. Auringonvalo heijastelee sen pinnasta jonkin verran, sen sijaan keskinäyttö on heijastuksille immuunimpi.

XC90:n etuistuimet voi valita kahdesta versiosta, jotka kantavat nimiä Comfort ja Contour. Koeajoautoissa oli Comfort-istuimet, jotka tukevat hyvin sekä reisiä että alaselän ja lantion aluetta. Istuinten pehmustuksessa on silti myös hitunen Volvolle ominaista pulleaa pehmeyttä.

Suomen-tuontivalikoimassa on ainakin aluksi kolme moottorivaihtoehtoa: yksi diesel eli D5, yksi bensiinimoottori eli T6 sekä ladattava bensiinihybridi T8, jossa sähkömoottorit tarjoavat vedon takapyörille ja polttomoottori etupyörille. Kaikkien polttomoottorien iskutilavuus on sama 1 969 cm3, mutta tehoiltaan moottorit toki eroavat. Tehokkaimmassa versiossa eli T8:ssa poltto- ja sähkömoottorin yhteisteho on 400 hevosvoimaa, ja bensiinimoottorista otetaan sekä T6:ssa että T8:ssa peräti 160 hevosvoiman litrateho. Volvo korostaa T8:n virallisen CO2-päästölukeman olevan silti vain 59 g/km. Pelkällä sähköllä tehdas ilmoittaa päästävän noin 40 km.

Ajoimme XC90:n hybridiversiota parin tunnin mittaisen lenkin verran, ja sen jälkeen ehdimme kokeilla lyhyesti vielä D5-dieseliä. T8-hybridi on hurjilla tehoillaan toki rivakka liikkumaan, mutta myös dieselin muhkea 470 Nm:n vääntö vie autoa vaivattomasti. Dieselissä laaja vääntö myös tuntuu välittömänä vauhdin nousuna kaasua painettaessa, hybridissä vauhtia alkaa kelautua kunnolla mittariin bensamoottorille tyypillisesti kierrosten ehtiessä vähän korkeammalle.

 Voimalinja on T8:ssa todella hiljainen. Suurilla käyntinopeuksilla eli lähinnä kovaa kiihdytettäessä moottorin ääni kuuluu sisään, mutta tasanopeudella melu on vähissä. Rengasäänetkään eivät Espanjan teillä pahemmin häirinneet. Niinpä selvin äänilähde oli ajoviima, joka tuntui välillä turhan pistemäisenä A-pilareiden ja ylipäätään etuovien ikkunakehysten tienoilta.

D5-diesel murisee hiukan karheammin. Auton ulkopuolella rahina on aika kuuluvaa, mutta sisälläkään auto ei ensivaikutelman perusteella ole aivan niin hiljainen kuin esimerkiksi BMW X5.

Vaihteistona on aina kahdeksanportainen automaatti, jota käsketään keskikonsoliin sijoitetusta pienestä valitsinnupista. Vaihteet vaihtuvat siististi ja sulavasti, tosin hybridiversiossa välillä hienoisen nykäyksen kera. Tämän koimme konkreettisesti, kun koeajolenkille lähdettyämme olimme viidessä minuutissa jumissa läheisellä hiekkarannalla, josta etsimme kuvauspaikkaa. Pehmeä hiekka ja hieman äkkinäisesti kytkeytyvä veto saivat XC90:n pyörät kaivautumaan hiekkaan sen verran, että sileäkuvioisilla kesärenkailla auto kaivoi itseään hiekan sisään. Onneksi tilanne laukesi omin voimin; pääsimme liikkeelle kaavittuamme vähän kuivaa hiekkaa pyörien edestä, jolloin alta paljastuva märkä ja tiiviimpi hiekka riitti pyörille otteen saamiseksi. Tuo edellä kuvattu vedon kytkeytyminen pienellä nykäisyllä on muuten hybridiautoja yleisemminkin kiusaava piirre.

Alustan virityksessä lienee ajateltu Euroopan lisäksi tärkeitä Pohjois-Amerikan markkinoita, sillä ainakin ilmajousituksella varustettujen koeajoautojen käytöksessä oli tietynlaista kimmoisuutta. Siihen on tosin osavastuussa normihenkilöautoa suurempi maavara. Jostain syystä T8-hybridiversio tuntui D5-dieseliin verrattuna vähän kaksijakoiselta. Tasaisella pinnalla kulku oli kunnossa, mutta hidastustöyssyt ja muut epätasaisuudet tärähtivät aika terävästi läpi koriin ja sisällä olijoiden kehoihin.

Dieselissä alusta vaikutti onnistuneemmalta jämäkkyyden ja mukavuuden yhdistelmältä. Volvon edustajien mukaan T8-versiot olivat tosin esisarjan autoja eivätkä lopullisia sarjatuotantoyksilöitä, joten myös lopullinen arviointi on syytä jättää tehtäväksi aikanaan Suomessa. Joka tapauksessa hybridin alustan virittäminen on haastavampaa, sillä auton omamassa on noin 2 300 kg.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Auton koko ja paino välittyvät myös ohjauksen vasteessa. Maantienopeudessa ohjaus tuntuu hiukan yllättävänkin kevyeltä, vaikka se ei teekään autosta levotonta. Nopeat ohjausliikkeet muistuttavat taas, että olemme liikkeellä isolla ja keskimääräistä korkeammalla autolla. Ajonvakautus on melko maltillista sorttia, eli se ei aktivoidu erityisen herkästi.

Auton ajokäytöstä voi muokata keskikonsolissa olevasta kiertokytkimestä, jonka liikuttelu vaikuttaa mm. kaasunvasteeseen ja ilmajousitukseen. Ainakin kaasunvasteessa vaikutus tuntuu selvästi.

Seitsemänpaikkaisessa eli kolmella istuinrivillä varustetussa autossa on keskirivilläkin hyvin tilaa aikuiselle. Istumakorkeus on reiluhko, ja istuin tukee vartaloa kohtuullisesti. Keskimmäinen kolmesta erillisestä istuimesta on reunapenkkejä kapeampi. Istuin liukuu tarvittaessa yhden käden otteella säätövaransa etupäähän, ja samalla selkänoja kallistuu eteenpäin, jolloin takariville syntyy väylä – aika ahdas tosin.

Takarivillä on kaksi erillistä istuinta. Ne kelpaavat aikuisen mitoissa oleville pääntilan osalta, mutta polvilla on ahdasta. Havainto ei ole uusi eikä yllättävä, sillä tilanne on sama jokseenkin kaikissa tämän tyyppisissä kolmirivisissä autoissa. Keskimmäisen istuinrivin pitkittäissäätö auttaa vähän polvitilojen tasaamisessa istujien kesken.

Tavaratilaa XC90 tarjoaa valmistajan mukaan enimmillään noin 1,8–1,9 kuutiometriä. Tarkempia arvoja ei vielä ole ilmoitettu. Koska kaikki istuimet ovat erillisiä, tilaa voi muunnella monipuolisesti istujien ja tavaroiden kesken. Sekä takimmaiset että keskirivin istuimet saa taitettua kasaan helposti ja nopeasti, eikä niiden avaaminen takaisin istuinkäyttöön vaadi sekään kovin paljon voimaa. Kun istuimet on taiteltu kasaan, tavaratilan lattia on käytännössä tasainen - tosin siinä on selvät raot, joista pienet tavarat voivat luiskahtaa lattiatason alle.

Kookkaana ja kalliina autona XC90 on luonnollisesti pakattu täyteen turvatekniikkaa, jota Volvo on perinteisesti korostanut autojensa suunnittelussa. Mielenkiintoinen varuste on muun muassa ohjausavustin, joka ohjaa autoa tarvittaessa sivuun edessä olevasta ajoneuvosta peräänajon väistämiseksi. Lisäksi autoon on tarjolla mm. järjestelmä, joka jarruttaa automaattisesti, jos kuljettaja aikoo kääntyä sivulta tulevan tai vastakkaisesta suunnasta suoraan ajavan auton eteen.

Mukavuuteen satsataan esimerkiksi Bowers & Wilkinsin Premium Sound -audiojärjestelmällä, joka sisältää 19 kaiutinta. Musiikista nauttimisen ohella voi rentouttaa lihaksiaan, sillä varustelistalta löytyy myös istuinten hierontatoiminto.      

Auton varusteversioiden nimeämistapa poikkeaa jonkin verran Volvon aiemmasta käytännöstä. Hinnat alkaen -varustelu on Momentum, ja seuraava askel ylöspäin on nimetty Inscriptioniksi. Sporttisuutta haluaville on lisäksi saatavana R-design-versio. Autot eroavat toisistaan ulkoisesti mm. keulamaskin osalta.

Volvon edustajien mukaan tämä on merkin uusi alku. Ainakin tavoitteet ovat melko korkealla, sillä maahantuojan mukaan XC90:tä halutaan kaupata tämän vuoden aikana Suomessa noin 400 kappaletta. Määrä vaikuttaa äkkiseltään suurelta, mutta ennakkotilauksia on jo parisataa, joten tavoite saattaa hyvinkin täyttyä. Auton edeltäjää eli ensimmäisen sukupolven mallia on myyty maailmalla noin 636 000 yksilöä, ja Suomesta kodin on löytänyt niistä noin 3 000.

Ensimmäiset XC90:t saapuvat Suomeen ja omistajilleen kesäkuun aikana. T8-hybridiä joudutaan odottelemaan vähän kauemmin eli vuoden lopulle saakka. Myöhemmin mallisto kasvaa vielä ainakin 254-hevosvoimaisella bensiinikäyttöisellä T5-versiolla sekä 190 hevosvoimaa kehittävällä D4-dieselillä, mutta ne eivät näillä näkymin liity Suomen-tuontiohjelmaan. Maahantuojan tekemän linjapäätöksen mukaan Suomeen tuotavat XC90:t ovat siis aina seitsenpaikkaisia ja nelivetoisia.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin. 

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.