Koeajo: Fiat 500L Trekking

26.02.2014 | Claus Mühlberger
Koeajo: Fiat 500L Trekking

Räväkkä ulkonäkö pettää. Todellisuudessa Trekking-Fiat on asfalttiviidakon kiltti kaveri.

Tämä tapahtui vähän aikaa sitten Hollywoodissa. Kun Disneyn äärimmäisen suositulle Autot-animaatioleffalle filmattiin jatko-osaa, Fiat 500L Trekking astui esiin. Ohjaaja oli innoissaan, hypähti pystyyn ja huusi: ”Bravo! 500L saa pääosan”.

Äskeinen on tietysti mielikuvituksen tuotetta, mutta ei kuitenkaan kovin kaukaa haettua. Ystävällisen ilmeensä ja söpöjen mulkosilmiensä myötä 500L vaikuttaa kiltiltä ja harmittomalta. Se sopisi erinomaisesti lapsille tarkoitettuun kivaan elokuvaan. Tämä Fiat tuntuu täydelliseltä vastakohdalta leveillä renkailla ja pelottavasti loistavilla ledvaloilla varustetuille SUV-luokan autoille, joita voi kumma kyllä bongata yhä useammin lastentarhojen ja koulujen edustoilta.

Trekking-version pitkälti hyödyttömät maasturimaiset lisäkoristeetkaan eivät muuta 500L:n antamaa sympaattista vaikutelmaa juuri miksikään. Korkeammasta maavarasta ja vakiovarusteena olevista ympärivuotiseen käyttöön tehdyistä renkaista huolimatta Fiatia ei voi pitää myöskään minkäänlaisena maasturina. Nelivetoa autoon ei ole edes saatavilla.

Suurkaupungin viidakossa Trekking on kuin tasamaan asukas, joka on omasta mielestään todellinen vuoristoekspertti. Auto esittää asiansa osaavaa vuoristokiipeilijää, joka kuitenkin hengästyy jo toiseen kerrokseen portaita pitkin noustessaan.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Hyvä näkyvyys ja ruhtinaallisesti tilaa

Voidaan olla myös montaa mieltä siitä, toimiiko auton muotoilussa käytetty hauskojen elementtien ja räväköiden maasturipiirteiden yhdistelmä myynnin vauhdittajana vai sen estäjänä. 500L:ssä on kuitenkin joka tapauksessa monia objektiivisesti arvioiden hyviä ominaisuuksia. Auto ansaitsee kehut hyvästä näkyvyydestä ulospäin, ketteryydestä sekä ruhtinaallisista tiloista. Sekä etu- että takaistuimella voi matkustaa melkein bisnesluokan tyyliin, ja hankalan muotoisten esineiden lastaaminen 500L:ään on helppoa. Pieni lukituksen vapautusvivun liike taittaa takapenkit jousivoiman avulla eteen, jolloin tavaratilaa tulee reilusti käyttöön.

Alustan säädöt eivät tunnu kovin pehmeiltä, mutta penkit ovat erittäin mukavat. Kojelauta vaikuttaa ensisilmäyksellä nätiltä, mutta tarkemmin katsottaessa huomaa mittareiden olevan vaikealukuiset. Tulee helposti mieleen, että ne on tyypilliseen italialaiseen tapaan tehty ulkonäön ehdoilla.

1,6-litraiselle dieselille etelämaalainen temperamentti on vierasta. Se taistelee 105 hevosvoimansa turvin tahmeasti, mutta ääniltään hyvin hillitysti auton melkein puolentoista tonnin tyhjäpainoa vastaan. Valitettavasti massa voittaa useimmiten tämän kamppailun erityisesti ylämäissä.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.